Toiss' aamuna ma tietä ratsastin
pois kaupungista, mieli painuksissa,
kun vaeltajan köyhän vaattehissa
vastaani astuvan näin Amorin.
Häll' oli muoto halpa, huomasin,
kuin oisi herruutensa hervoksissa.
Hän huokaili, hän oli aattehissa
ja muita karttoi katsein painuvin.
Mun huomasi, mua kutsui nimeltäni
ja virkkoi: "Saavun kaukaa, kaupungista,
miss' oli, niinkuin tahdoin, sydämesi.
Nyt toiselle voit viedä tuntehesi".
Sain silloin osan suuren Amorista,
hän häipyi, tiesi kuinka, silmistäni.
Tässä sonetissa on kolme osaa: ensimäisessä sanon, kuinka tapasin
Rakkauden ja miltä hän minusta näytti; toisessa kerron, mitä hän
minulle sanoi, en tosin täydellisesti, koska pelkäsin salaisuuteni
silloin tulevan ilmi; kolmannessa sanon, kuinka hän katosi
silmistäni. Toinen alkaa tästä: _Mun huomasi_, kolmas tästä: _Sain
silloin_.
X
Palattuani ryhdyin etsimään tuota donnaa, jonka herrani oli minulle
maininnut huokausten tiellä, ja jotta kertomukseni olisi lyhyempi,
sanon vain, että vähän ajan kuluttua käytin häntä suojanani siinä
määrin, että liian monet jo puhuivat asiasta yli säädyllisyyden
rajojen, mikä useat kerrat painoi mieltäni kipeästi, ja tästä syystä,
nimittäin näiden liioittelevien puheiden vuoksi, jotka näyttivät
huonontavan mainettani, tuo armain, joka oli kaiken huonouden
hävittäjä ja hyveiden kuningatar, kerran ohitse kulkiessaan epäsi
minulta suloisimman tervehdyksensä, jossa oli koko autuuteni. Ja
nyt poikkean hiukan aiheestani ja tahdon selittää, mikä voimallinen
vaikutus hänen tervehdyksellään oli minuun.