Elämän ihanin lahja, ah, unhotus, ovesi taaksi
kaikki nyt entinen katoaa muuttuen muistojen maaksi.
Taukoaa talviyön kello, sen minuutit loppuvat juuri;
tähtien kultaiset viisarit pisättää pimeän muuri.
Tutkitaan kohtalon tilit ja annetaan arpa sen käteen. —
Maailman kaikkeus vapisee valossa tähtien säteen.
Aavistaa vain ihminen, kuuntelee vaeltaja vakaa:
Tuntemattomat kohtalot tulevat taivaiden takaa,
tulevat tuulien lailla ne, kuulemme hiljaisen humun,
alku on kuitenkin kaukana, kätkössä tähtien sumun. —
Elämän ihanin lahja, ah, unhotus, ovesi taaksi
kaikki nyt entinen katoaa muuttuen muistojen maaksi.