Nyt kaikki suurenee, nyt kaikki kasvaa,
vain itse tunnet pieneks tulevasi.
Sä heität yltäs valhekuninkuuden
ja tuskin sauva tukee askeltasi.
On vuosisadat, samoin ihmisikä,
vain ajan rahtu ikuisuuden eessä;
ne sekunneiksi muuttuu ajan kelloon
ja katoo katumuksen kyyneleessä.
Ei mitään jää, kun tuhatvuotten tunnit
lyö kumeasti ikuisuuden laitaan;
vain kivi kertoo, haastaa harmaa paasi:
täs muinoin paimen etsi laidunmaitaan.
Ja aika hymyää ja tunti kulkee;
se kasaa kaiken ylle uutta, uutta...
ja paaden alla sielu parahtelee,
mi kerran etsi kuolemattomuutta.