Pitkin päivää putoelee pumpulia pienin paloin,
perhosina liitelevät, keijusina kiitelevät kevein jaloin.
Ilman ääntä ihanaiset sadunhenget hankiin hukkuu.
Kuusirivit kummallista, valkeata untaan nukkuu.
Tuuli tempaa ihanaisen lumitähden irti maasta,
alkaa tuossa tuprutella, lemmon lailla lunta laasta.
Niin kuin sauhu sakeana tuulenpyörre mennä laukkoo...
Kujatiellä vaappuileva vanha eukko ilmaa haukkoo.
Tuuli sorvaa kujan suulle kummallisen lumikielen,
piirittelee, kierittelee kinoksiinsa porttipielen.
Ajaa pihaan vauhkovarsat, valkoharjat ilman lupaa.
Siinä pitkin piehtaroiden, hirnahdellen kiertäin tupaa
väsyvät ne, astuvat kuin ikäluuskat kujaa myöten,
hamuillen ja haukotellen luimukorvin lunta syöden.
Tyyntyi viimein villi viima, taivahalle syttyi tähti...
Hiiri aamukuutamolla kelkkoinensa korpeen lähti,
pihan kautta mennä pilppoi, kartanossa kaikki nukkui...
Kinoksessa kissan jäljet — hankipöykkyyn hiiri hukkui.