Toukokuu toiveita kylvi. — Nyt elokuu sirppiä käyttää.
Elokuu raudan raskasta kohtalon käskyä täyttää:
mikä ei kypsyä ehtinyt heinäkuun päivien mennen
sortui elokuun sirppiin armotta aikaansa ennen.
Ylitse täysien tähkäin kultainen viikate kulkee.
Hiljainen hämärä iltasin kuhilaat syliinsä sulkee.
Ikäänkuin siunaten painavi lyhteitä povensa lymyyn.
Kuun käy kultaiset kasvot salaa hyvähän hymyyn.
Niinkuin uninen silmä järvi on elokuun yönä.
Kuutamon latu vain käypi sen ylitse kultaisna vyönä.
Kaipaus täyttävi läheiset kylät ja kaukaiset korvet.
Kuulu ei kukuntaa enää, helky ei paimenten torvet.
Ovat kuin orpoja talotkin, pimeinä pihamaat armaat.
Metsä on murheesta musta ja tuvat niin haikean harmaat.
Ihmisen valtaa hämärän helmassa hiljainen kauhu. —
Kuuluvi kaukaa jo syksyn suruisten sadetten pauhu.
Kyynelhelmiä helisee puista, ja kukan kehät putoo.
Mustan harmaata murheensilkkiä yösydän kutoo.
Toukokuu toiveita kylvää, elokuu sirppiä käyttää.
Elokuu raudan raskasta kohtalon käskyä täyttää:
mikä ei kypsyä ehtinyt heinäkuun päivien mennen,
sortuvi elokuun sirppiin armotta aikaansa ennen.