Kun yllätin sinut itkemästä, olin onnellisin ihminen,
sillä tiesin — miksi, miksi... ja siinä samassa
silmänräpäyksessä valahti olentoni ihmeellistä hellyyttä
täyteen, ja sinä sait tietää salaisuuteni.
Kun olin sen sinulle ilmoittanut, itkit yhä rajummin,
enkä tiennyt miksi, miksi... Mutta samassa kiedoit
kauniit käsivartesi kaulaani ja lahjoitit minulle
kaksi kyynelten kirkkaaksi hiomaa jalokiveä.
Lahjasi tuotti hetken rajattoman ilon jälkeen raatelevaa
tuskaa, sillä sinä viattomuudessasi et ollut aavistanutkaan,
että olinkin jalokivikauppias, joka vain ostaa
ja myy.