JOSSA OSOTETAAN, ETTÄ HYVÄ VAIMO ON PARAS TIMANTTI, MIKÄ MIEHEN
POVELLA SAATTAA OLLA.
"Hyvä frouva Titmarsh", sanoo rouva Stokes, "ennen kun tyydytän
uteliaisuutenne, niin sallikaa minun huomauttaa, että enkeleitä on
harvassa, ja että harvoin on yksi, vielä vähemmin kaksi enkeliä
perheessä. Mutta Teidän poikanne ja miniänne ovat tätä tavatonta
lajia, niin totisesti ovatkin, frouva hyvä."
Äitini sanoi kiittävänsä Jumalaa meistä molemmista, ja rouva Stokes
jatkoi:
"Kun maahanpanijaiset olivat ohi tänä aamuna, niin Teidän miniänne
oli iloinen päästessään huoahtamaan minun yksinkertaisessa
huoneessani, jossa hän itki ja kertoi tuhansia kertomuksia pienestä
enkelistä, joka oli lentänyt pois. Herra siunatkoon, sehän oli
täällä vain kuukauden eikä kukaan olisi voinut ajatella, että
se osasi niin monenlaista siinä ajassa. Mutta äidin silmät ovat
tarkat, frouva hyvä, ja minulla oli juuri toinen sellainen enkeli,
rakas pikku Antonyni, joka syntyi ennen Jemimaa ja olisi nyt
täyttänyt kaksikymmentä kolme, jos olisi elänyt tässä jumalattomassa
maailmassa. Mutta nyt ei minun pidä puhua hänestä, vaan siitä mitä
tapahtui, frouva hyvä.
Tietäkää, frouva hyvä, että frouva Titmarsh istui alhaalla sillä
aikaa kun Samuel herra puheli ystävänsä, herra Hoskinsin kanssa, eikä
se nais-parka tahtonut ottaa ruuan kipenettäkään, vaikka me olimme
laittaneet koko hyvästi. Ja vasta päivällisen jälkeen minä vaivoin
sain hänen maistamaan tilkan viiniä ja vettä ja kastamaan siinä
leipäpalasen. Ja moneen pitkään tuntiin ei muuta murusta oltu saatu
hänen suuhunsa, frouva hyvä.
No niin, hän ei halunnut puhua, ja minä ajattelin, että oli parasta
antaa hänen olla. Mutta hän istui ja katseli kahta nuorimpaani, jotka
leikkivät matolla. Ja juuri kun herra Titmarsh ja hänen ystävänsä
Gus menivät ulos, toi poika sanomalehden -- se tulee aina kolmen ja
neljän välillä, ja minä rupesin lukemaan sitä. Mutta minä en voinut
lukea paljokaan, sillä minä ajattelin, kuinka surulliset Sam herran
kasvot olivat, kun hän meni ulos, ja kuinka surullisen kertomuksen
hän oli kertonut minulle, että hänen rahansa olivat niin vähissä,
ja silloin tällöin minä keskeytin lukemiseni ja pyysin frouva
Titmarshia, ettei hän ottaisi sitä niin kovasti, ja kerroin hänelle
yhtä ja toista rakkaasta pikku Antonystani.
"Ah", sanoo hän nyyhkien ja katsoen pienokaisiani, "teillä on muita
lapsia, frouva Stokes, mutta hän -- hän oli minun ainoani!" ja hän
heitti itsensä taaksepäin ja itki, niin että sydän oli pakahtua.
Mutta minä tiesin, että itku tekisi hänelle hyvää, ja otin taas
käsiini lehteni -- se on _Morning Post_, frouva hyvä; minä luen aina
sitä, sillä minusta on hauska tietää, mitä tapahtuu West Endissä.
Ensimäinen, mihin silmäni osuivat, oli ilmoitus: 'Palvelukseen
halutaan -- kunnioitettava henkilö imettäjäksi nyt heti. Lähemmin
n:ro -- Grosvenor-kortteli.' 'Siunaa ja varjele!' sanon minä.
'Nythän on lady Tiptoff parka sairas!' sillä minä tunsin hänen
armonsa osotteen ja että hän oli synnyttänyt samana päivänä kuin
frouva Titmarsh, ja siksi toiseksi tuntee hänen armonsa _minunkin_
osotteeni, koska hän on käynyt täällä.
Äkillinen tuuma pisti päähäni. 'Paras frouva Titmarsh', sanoin minä,
'Te tiedätte, kuinka köyhä ja kuinka hyvä Teidän miehenne on.'
'Niin', sanoo hän hyvin kummissaan.
'No, rakas ystävä', sanon minä katsoen häntä suoraan silmiin, 'lady
Tiptoff, joka tuntee hänet, haluaa imettäjää pojalleen, lordi
Poyningsille. Tahdotteko olla kunnon vaimo ja hakea paikkaa ja
mahdollisesti saada korvatuksi sen pienokaisen, jonka Jumala on
ottanut Teiltä?'
Hän rupesi vapisemaan ja punastui. Ja sitten minä kerroin
hänelle, mitä Te, Sam herra, taannoin, olitte kertonut minulle
rahahuolistanne, ja juuri että hän oli sen kuullut, hän juoksi
noutamaan hattunsa ja sanoi: 'Tulkaa, tulkaa!' ja viidessä minuutissa
hän sai minut mukaansa ja me läksimme yhdessä Grosvenor-kortteliin.
Ilma ei tehnyt hänelle muuta kuin hyvää, Sam herra, ja koko matkalla
hän ei itkenyt muuta kuin kerran, nähdessään torilla lapsenhoitajan
hoidettavineen.
Iso livreapukuinen mies avaa oven ja sanoo: 'Te olette
neljäskymmenesviides tämän paikan hakija, mutta antakaa minun ensin
kysyä jotakin. Oletteko iiriläinen?'
'En, herra', sanoo frouva Titmarsh.
'Se riittää, frouvaseni', sanoo verkaherra. 'Aksangistanne kuulen,
että Te ette ole iiriläinen. Tulkaa tätä tietä, hyvät naiset. Te
tapaatte siellä joitakuita muita tuota paikkaa hakevia, mutta minä
olen lähettänyt pois neljäkymmentäneljä hakijaa, siksi että he
_olivat_ iiriläisiä.'
Meidät vietiin ylös hyvin pehmeitä mattoja ja saatettiin huoneeseen,
jossa muuan vanha nainen pyysi meitä puhumaan hyvin hiljaa, sillä
mylady oli vain kahden huoneen takana. Ja kun minä kysyin, kuinka
lapsi ja hänen armonsa jaksoivat, se vanha nainen kertoi minulle,
että molemmat voivat hyvin, mutta lääkäri oli sanonut, että lady
Tiptoff oli liian heikko itse ruokkimaan lastansa, ja niin oli
katsottu välttämättömäksi hankkia imettäjä.
Huoneessa oli toinenkin nuori naisihminen -- pitkä, komea
nainen kuin olla saattaa --, joka katsoi hyvin kiukkuisesti ja
halveksivasti frouva Titmarshiin ja minuun ja sanoi: 'Minulla on
kirje herttuattarelta, jonka tytärtä minä imetin, ja minä arvelen,
että lady Tiptoff saa hakea koko kaukaa löytääkseen toisen sellaisen
kuin minä. Viisi jalkaa kuusi tuumaa pitkä, ollut rokossa, naimisissa
henkivartioväen korpraalin kanssa, erinomainen terveys, parhaat
todistukset, juo ainoastaan vettä, ja mitä lapseen tulee, niin jos
hänen armollaan olisi kuusi, on minulla kylliksi heille kaikille.'
Kun hän oli pitämässä tätä puhetta, tuli viereisestä huoneesta
mustapukuinen herra astuen hiljaa kuin sametilla. Nainen nousi
seisomaan, niiasi hänelle syvään ja asettaen käsivarret ristiin
leveälle rinnalleen toisti vastikään pitämänsä puheen. Frouva
Titmarsh ei noussut ylös tuoliltaan, vaan teki vain jonkinlaisen
kumarruksen, mikä minusta tosiaankin oli pahasti tehty, koska herra
selvästi oli tohtuori. Hän katsoi tarkasti frouva Titmarshiin ja
sanoi: 'No, ystävä hyvä, oletteko Tekin täällä sen paikan takia?'
'Olen, herra', sanoo hän punastuen.
'Te näytätte kovin hennolta. Kuinka vanha on lapsenne? Kuinka monta
Teillä on? Minkälainen todistus Teillä on?'
Teidän vaimonne ei vastannut sanaakaan, niin että minä astuin esiin
ja sanoin: 'Tämä frouva', sanon minä, 'on juuri menettänyt ensimäisen
lapsensa, herra tohtuori, eikä ole tottunut hakemaan paikkoja, sillä
hän on meriväen kapteenin tytär, niin että Te saatte suoda anteeksi,
että hän epäkohteliaasti kyllä ei noussut ylös, kun Te tulitte.'
Tämän kuultuaan tohtuori istui alas ja alkoi hyvin ystävällisesti
puhella hänen kanssansa. Hän sanoi pelkäävänsä, että hän ei
onnistuisi saamaan paikkaa, koska frouva Hornerilla oli erittäin
hyvät todistukset Doncasterin herttuattarelta, jonka sukulainen
lady Tiptoff oli. Ja pian saapui siihen mylady itse näyttäen hyvin
sievältä, hieno pitsimyssy päässä ja yllä kaunis mustiini pinjoaari.
Hoitajatar tuli hänen armonsa kanssa ulos huoneesta, ja sillä välin
kun mylady puheli kanssamme, käveli hän edes ja takaisin viereisessä
huoneessa jotakin käsivarsillaan.
Ensin hänen armonsa puhui frouva Hornerin ja sitten frouva Titmarshin
kanssa, mutta koko ajan hänen puhuessaan frouva Titmarsh, hyvin
epäkohteliaasti minun mielestäni, katseli viereiseen huoneeseen,
katseli katselemistaan lasta siellä. Hänen armonsa kysyi hänen
nimeään ja oliko hänellä todistusta, ja kun hän ei vastannut, niin
puhuin minä hänen puolestaan ja sanoin, että hän oli maailman
paraimman miehen vaimo, että hänen armonsa tunteekin sen herran ja
on tuonut hänelle hirvipaistin. Silloin lady Tiptoff katsoi minuun
kovin kummissaan, ja minä kerroin hänelle koko historian, kuinka Te
olitte ollut ensimäinen kirjanpitäjä ja kuinka se konna Brough oli
saattanut Teidät perikatoon. 'Voi polosta!' sanoi hänen armonsa.
Frouva Titmarsh ei sanonut mitään, vaan katseli yhä vain lasta, ja
frouva Horner, se suuri husaari, katsoi vihaisena häneen.
'Voi polosta!' sanoo hänen armonsa hyvin ystävällisesti ottaen frouva
Titmarshia kädestä. 'Hän näyttää kovin nuorelta. Kuinka vanha olette,
ystäväiseni?'
'Viisi viikkoa kaksi päivää!' sanoo vaimonne nyyhkien.
Frouva Horner räjähti nauramaan, mutta kyynel näkyi hänen armonsa
silmässä, sillä hän tiesi, mitä se polonen ajatteli.
'Hiljaa, olento!' sanoo hän suuttuneena sille suurelle husaarille, ja
samalla lapsi viereisessä huoneessa alkoi huutaa.
Heti kun vaimonne kuuli sen äänen, hän hypähti ylös tuoliltaan ja
astui askeleen eteenpäin ja asetti kädet rinnalleen ja huusi: 'Lapsi,
lapsi -- antakaa se minulle!' ja rupesi jälleen itkemään.
Hänen armonsa katsoi häneen hetkisen ja riensi sitten viereiseen
huoneeseen ja toi hänelle lapsen, ja lapsi painautui häneen ikäänkuin
olisi tuntenut hänet, ja kaunis näky olikin nähdä se armas nainen
lapsi povellaan.
Kun hänen armonsa näki sen, mitä Te luulette hänen tehneen?
Katsottuaan häntä vähän aikaa hän kiersi käsivartensa Teidän vaimonne
kaulalle ja suuteli häntä.
'Armas vaimo!' sanoi hän, 'Te olette varmasti yhtä hyvä kuin
kauniskin ja Te saatte pitää lapsen, ja minä kiitän Jumalaa siitä,
että hän on lähettänyt Teidät minulle!'
Nämät olivat hänen omat sanansa, ja tohtuori Bland, joka seisoi siinä
vierellä, sanoo: 'Se on toinen Salomonin tuomio!'
'Sitten minä arvaan, että Teidän Armonne ei tarvitse _minua?'_ sanoo
husaari syvään niiaten.
'Ei ensinkään!' sanoo hänen armonsa ylpeästi, ja husaari lähti
huoneesta. Ja sitten minä kerroin koko teidän historianne
täydellisesti, ja frouva Blenkinsop tarjosi minut teelle, ja minä
näin sen kauniin huoneen, aivan lady Tiptoffin huoneen vieressä,
jossa frouva Titmarsh saa asua, ja kun mylord tulee kotiin, niin eikö
hän kiven kovaan tahdo tulla minun kanssani tänne ajurin rattailla,
koska hän sanoi täytyvänsä pyytää anteeksi, että Teidän vaimonne
pidetään poissa."
Minä en voinut mielessäni olla asettamatta ihmeellistä tapahtumaa,
joka keskellä suruamme tuli lohduttamaan meitä ja köyhyydessämme
antamaan meille leipää -- minä en voinut olla asettamatta sitä
yhteyteen _timanttineulan_ kanssa ja kuvittelematta, että tämän
koristuksen katoaminen oli tavallaan tuonut toisenlaisen ja paremman
onnen perheeseeni. Ja vaikka jotkut herrat, jotka lukevat tämän,
mahtavat kutsua minua vaivaiseksi mieheksi, koska sallin vaimoni
mennä palvelukseen, hänen, joka oli sivistynyt nainen ja olisi
itse ansainnut palvelijat, niin minä puolestani tunnustan, etten
sittenkään tuntenut hetkeäkään empimistä tai tunnontuskia siinä
suhteessa. Jos rakastaa jotakin henkilöä, niin eikö ole nautinto
tuntea olevansa hänelle kiitollisuuden velassa? Ja tätä juuri minä
tunsin olevani. Minä olin ylpeä ja onnellinen voidessani ajatella,
että rakas vaimoni kykenisi tekemään työtä ja ansaitsemaan minun
edestäni, nyt kun kova onni oli vienyt minulta mahdollisuuden elättää
häntä ja minua. Ja ryhtymättä nyt esittämään omia mietteitäni
vankila-laitoksesta, minä suljen lukijan huomioon sen ihailtavan
luvun herra Pickwickin[34] elämässä, jossa käsitellään samaa
asiaa ja joka osottaa, kuinka typerää on riistää kunniallisilta
ihmisiltä työnteon mahdollisuus juuri sillä hetkellä, jolloin he
sitä paraiten tarvitsevat. Mitä minä saatoin tehdä? Yksi tai pari
miestä vankilassa pystyi työhön (he olivat kirjallisia miehiä --
toinen kirjoitti siellä "Matkustuksia Mesopotamiassa" ja toinen
"Kuvauksia Almack'sista",[35] mutta minä en osannut keksiä muuta
tointa kuin kävellä alas Bridge-katua ja taas takaisin Bridge-katua
ja töllistellä raatimies Waithmanin akkunoihin ja sitten mustaan
mieheen, joka lakasi katua. Minä en koskaan antanut hänelle mitään,
vaan minä kadehdin hänen ammattiaan ja luutaansa ja rahoja, joita
yhtenään rapisi hänen vanhaan hattuunsa. Mutta minä en saanut
liikuttaa luutaakaan.
Kahdesti tai kolmasti -- sillä lady Tiptoff ei halunnut antaa
pikku poikansa useasti hengittää sellaisen ummehtuneen paikan
kuin Salisburykorttelin ilmaa -- rakas Maryni jyrisevin vaunuin
tuli minua katsomaan. Ne olivat hauskoja kohtauksia. Ja -- jos
tunnustan totuuden -- kahdesti, kun ketään ei ollut saapuvilla,
minä hyppäsin vaunuihin ja ajelin hänen kanssansa, ja kun olin
nähnyt hänen kotiutuvan, hyppäsin ajurinrattaille ja ajoin takaisin.
Mutta ainoastaan kahdesti, sillä keino oli vaarallinen ja olisi
saattanut aiheuttaa minulle ikävyyksiä, ja hinta on kolme shillinkiä
Grosvenor-korttelista Ludgate Hilliin.
Täällä hyvä äitini sillä välin piti minulle seuraa, ja mitäpähän
me muutamana päivänä saimme lukea muuta kuin että rouva Hoggarty
ja pastori Grimes Wapshot olivat menneet naimisiin! Äitini, joka
ei koskaan ollut pitänyt rouva Hoggartysta, sanoi nyt katuvansa
koko elämänsä, että oli antanut minun kuluttaa niin paljon aikaa
tuon inhottavan, kiittämättömän naisen vuoksi, ja lisäsi, että hän
ja minäkin olimme syystä saaneet rangaistuksen väärän mammonan
palvelemisesta ja luonnollisten tunteitten unhottamisesta tätini
joutavien rahojen takia. "Amen!" sanoin minä. "Siinä kaikkien
koreitten suunnitelmaimme loppu! Tätini rahat ja tätini timantti
ovat olleet perikatomme syy, ja nyt ne ovat, Jumalan kiitos, hyvästi
menneet, ja minä toivon, että se vanha vaimo tulee onnelliseksi,
mutta minun täytyy sanoa, etten kadehdi pastori Grimes Wapshotia."
Ja niin me karkotimme rouva Hoggartyn ajatuksistamme ja järjestimme
olomme niin hauskasti kuin suinkin.
Rikkaat ja isoiset ihmiset ovat hitaampia tekemään kristityitä
lapsistaan kuin me köyhät, ja pikku lordi Poynings ristittiin vasta
kesäkuussa. Joku herttua oli mieskummina ja herra Edmund Preston,
valtiosihteeri, toisena, ja ystävällinen lady Jane Preston, josta
minä olen puhunut varemmin, oli sisarenpoikansa naiskummina. Hänet
oli jo kauan sitten tutustutettu vaimoni tarinaan, ja sekä hän että
sisarensa rakastivat häntä sydämestään ja olivat hyvin ystävälliset
hänelle. Tosiaankaan ei koko talossa ollut ainoata sielua, ylhäistä
eikä alhaista, joka ei ollut mieltynyt siihen suloiseen olentoon,
ja palvelijatkin olivat yhtä kernaat palvelemaan häntä kuin omaa
emäntäänsä.
"Kerronpa Teille jotakin", sanoo yksi heistä. "Nähkääs, hyvä Tit,
minä olen konessööri ja ymmärrän asioita, ja jos koskaan elämässäni
olen nähnyt oikeata rouvasihmistä, niin on se rouva Titmarsh. Minä en
voi olla tuttavallinen hänen kanssansa -- minä olen koettanut --"
"Vai olette?" sanon minä.
"Älkää katsoko niin julmasti. Minä en voi olla tuttavallinen hänen
kanssansa, tarkotan, niinkuin Teidän kanssanne. Hänessä on jotakin,
_shönniskoaa_, joka estää minua, sir, ja mylordinkin oma palvelija,
jolla on ollut yhtä paljon menestystä kuin kellään gentlemannilla
Europassa -- hänkin sanoo, että lempo soi --"
"Herra Charles", sanon minä, "sanokaa Te mylordin omalle
palvelijalle, että jos hän tahtoo pitää paikkansa ja säilyttää
nahkansa eheänä, elköön koskaan sanoko tälle naiselle ainoatakaan
sanaa, jota palvelija ei voisi lausua emäntänsä kuullen, ja pankaa
muistiin, että minä olen gentlemanni, vaikka köyhäkin, ja tapan
ensimäisen miehen, joka loukkaa häntä."
Herra Charles sanoi vain "Kiesus!" tälle puheelle. Mutta top!
Kehuskellessani omaa miehuuttani minä olenkin unohtanut kertoa, mikä
suuri onni kohtasi minua rakkaan vaimoni ansiosta.
Ristiäispäivänä herra Preston tarjosi hänelle ensiksi viiden punnan
ja sitten kahdenkymmenen punnan rahaa, mutta hän epäsi kummankin.
Mutta hän ei evännyt lahjaa, jonka molemmat naiset yhdessä
antoivat hänelle, eikä se ollut mikään muu kuin _vapautukseni
Fleet-vankilasta_. Lordi Tiptoffin asianajaja maksoi jokaisen
laskuni, ja se onnellinen ristiäispäivä teki minusta vapaan miehen.
Ah, kenpä ottaa kertoakseen sen päivän riemua tai sitä iloista
päivällistä, jonka me söimme Maryn huoneessa lordi Tiptoffin talossa,
kun lordi ja lady tulivat ylös puristamaan kättäni?
"Minä olen puhunut herra Prestonin kanssa", sanoo mylord, "sen
herran, jonka kanssa Teillä oli se muistettava riita. Hän on antanut
Teille anteeksi, vaikka oli väärässä, ja lupaa tehdä jotakin
puolestanne. Me lähdemme nyt hänen kotiinsa Richmondiin, ja olkaa
varma siitä, herra Titmarsh, että minä en ole muistuttamatta hänelle
Teistä."
"Siitä kyllä _rouva_ Titmarsh pitää huolen", sanoo mylady, "sillä
Edmund on hirveästi hullaantunut häneen!" Ja Mary punastui ja minä
nauroin, ja me olimme kaikki hyvin onnellisia. Ja totta tosiaan
tulikin Richmondista kirje minulle ilmoittaen, että minä olin otettu
neljänneksi kirjanpitäjäksi reistraattorinvirastoon kahdeksankymmenen
punnan vuosipalkalla.
Tähän minun tarinani kaiketi tulisi päättyä, sillä minä olin
viimeinkin onnellinen enkä ole sittemmin koskaan, Jumalan kiitos,
tuntenut puutetta, mutta Gus tahtoo minun lisäämään, kuinka minä
luovuin paikastani reistraattorinvirastossa ja mistä syystä.
Oivallinen lady Jane Preston on jo kauan sitten kuollut ja niin on
myöskin herra Preston -- halvaukseen, eikä tarinan kertominen ole
miksikään vahingoksi.
Seikka oli se, että herra Preston oli rakastunut Maryyn paljoa
vakavammin kuin kukaan meistä aavisti, sillä minä luulen, että hän
kutsui lankomiehensä Richmondiin ainoastaan saadakseen miellytellä
hänen poikansa imettäjää. Ja kun minä eräänä päivänä olin kovalla
kiiruulla tullut kiittämään häntä paikasta, jonka hän oli hankkinut
minulle, ja herra Charles oli ohjannut minut "istukkaisiin", kuten
hän kutsui alas joelle vievää istutuskujaa -- siellä minä totta
toisen kerran tapasin herra Prestonin polvillaan hietikkotiellä ja
hänen edessään Maryn pikku lordi sylissään.
"Armahin olento!" sanoo herra Preston. "Kuule minua, ja minä teen
miehesi konsuliksi Timbuktuun. Hän _ei koskaan_ saa sitä tietää,
sanon minä, hän ei koskaan voi saada tietää sitä! Sen minä takaan
ministerin-sanallani! Oo, elä katso minuun noin tuikeasti. Kautt'
taivaan, silmäsi tappavat minut!"
Kun Mary näki minut, purskahti hän nauramaan ja juoksi pois käytävätä
pitkin, ja pikku lordi päästi lisäksi kauhean porun ja viuhtoi
lihavia pikku kätösiään. Herra Preston, joka oli raskaanpuoleinen
mies, vääntäytyi hitaasti jaloilleen, kun hän äkätessään minut, joka
katselin häntä silmillä tulisilla kuin Etnan kraateri -- horjahti
taaksepäin, menetti jalansijan ja suistui pää edellä ryöpsähtäen
veteen puutarhan syrjässä. Vesi ei ollut syvää, ja hän pääsi pian
pois puhisten ja päristellen yhtä pahasti peloissaan kuin äkeissään.
"Te s----n kiittämätön lurjus!" sanoo hän. "Mitä Te siinä seisotte
nauramassa?"
"Minä odotan määräystänne Timbuktuun, herra", sanon minä ja nauroin
kuollakseni, ja niin teki lordi Tiptoffkin ja hänen seurueensa, joka
yhtyi meihin käytävällä; ja James, palvelija, auttoi herra Prestonia
ylös vedestä.
"Voi Teitä vanhaa syntistä!" sanoo mylord, kun hänen lankonsa nousi
ylös ruohorinteelle. "Onko tuo Teidän sydämenne aina pysyvä yhtä
herkkänä, Te romantinen, halvaukseen tuomittu, epäsiveellinen mies?"
Herra Preston meni pois sinisenä raivosta ja piteli vaimoaan pahoin
kokonaisen kuukauden perästäpäin.
"Joka tapauksessa", sanoo mylord, "on Titmarsh saanut paikan
ystävämme onnettoman hellyyden kautta. Ja rouva Titmarsh on vain
nauranut hänelle, niin ettei siitä sen pahempaa. Ei sitä pahaa, josta
ei hyvää, kuten tiedätte".
"Sellainen paha kuin tämä, mylord, ei koskaan tee hyvää minulle,
kaikella kunnioituksella sanoen. Muutamien viimeksi kuluneitten
vuosien aikana minä olen oppinut tietämään, mitä ystävyys väärän
mammonan kanssa on ja ettei sellaisesta ystävyydestä lopuksi lähde
mitään hyvää kunniallisille miehille. Ei koskaan saada sanoa, että
Sam Titmarsh sai paikan sen tähden, että ylhäinen mies oli rakastunut
hänen vaimoonsa. Ja vaikka paikka olisi kymmenen kertaa edullisempi,
niin minä punastuisin joka päivä astuessani sisälle konttorin ovesta,
kun ajattelisin, millä alhaisella tavalla se onni on saatu. Te olette
vapauttanut minut, mylord, ja Jumalan kiitos, minä olen kernas
työhön. Minä voin kyllä saada kirjanpitäjän toimen ystävieni avulla,
ja sillä ja vaimoni tulolla me saatamme kunniallisesti tulla toimeen
maailmassa."
Tämän pitkänpuoleisen puheen minä pidin hieman tulistuneena, sillä
nähkääs minulle ei sanottavasti ollut mieleen, että mylord uskoisi
minun saattavan millään tavalla keinotella vaimoni kauneudella.
Mylord lensi ensin punaiseksi ja näytti koko tuimalta, mutta lopuksi
ojensi minulle kätensä ja sanoi: "Te olette oikeassa, Titmarsh, ja
minä väärässä, ja sallikaa minun näin kaikessa tuttavallisuudessa
sanoa, että pidän Teitä oikein kunnian miehenä. Te ette sillä menetä,
sen lupaan."
Enkä olekaan menettänyt. Sillä minä olen tällä hetkellä lordi
Tiptoffin tilanhaltija ja oikea käsi. Ja enkö minä ole onnellinen
isä? Ja eikö koko paikkakunta rakasta ja kunnioita vaimoani? Ja eikö
Gus Hoskins ole minun lankomieheni, oivallisen isänsä kumppanus
nahkuriliikkeessä ja kaikkien lasten ihastus kujeittensa ja
keksintöänsä vuoksi?
Mitä herra Broughiin tulee, niin sen herrasmiehen historia täyttäisi
nidoksen yksinään. Hävittyään Lontoon maailmasta hän on tullut
kuuluisaksi mannermaalla, jossa hän on näytellyt tuhansia osia ja
kokenut kaikellaisia onnen vaiheita. Yhtä asiaa meidän sentään
täytyy ihmetellä tässä miehessä, nimittäin hänen lannistumatonta
rohkeuttaan, enkä minä voi olla ajattelematta, kuten olen ennen
sanonut, että hänessä täytyy olla jotakin hyvää, katsoen siihen,
kuinka uskollisena hänen perheensä pysyy hänelle. Roundhandista minun
myöskin olisi paras puhua lempeästi. Yleisö vielä muistaa Roundhandin
jutun Tiddiä vastaan; mutta en minä jaksa mitenkään käsittää, kuinka
Bill Tidd, joka oli niin runollinen, koskaan saattoi sotkeutua
sellaiseen lihavaan, ilettävään, alhaiseen naiseen kuin rouva
Roundhandiin, joka siksi toiseksi oli kyllin vanha hänen äidikseen.
Niin pian kun me olimme menestyksen tiellä, yrittelivät herra ja
rouva Grimes Wapshot päästä sovintoon kanssamme, ja herra Wapshot
paljasti minulle herra Smithersin käytöksen koko halpamaisuuden
tuossa Broughin asiassa. Smithers oli niinikään pyrkinyt
hyvittelemään minua, kun minä kerta saavuin Somersetshireen, mutta
minä katkaisin lyhyeen hänen yrityksensä, kuten olen osottanut. "Hän
se kehotti rouva Grimesia (joka silloin oli rouva Hoggarty) ostamaan
West Diddlesexin osakkeita, mistä hän tietysti sai runsaan korvauksen
itse. Mutta heti kun hän oli huomannut, että rouva Hoggarty oli
langennut herra Broughin käsiin ja että hän menettäisi tulonsa rouva
Hoggartyn oikeusjutuista vuokralaistensa kanssa ja hänen maatilojensa
hoidosta, päätti hän pelastaa hänet sen Brough hunsvotin satimesta
ja saapui kaupunkiin siinä tarkotuksessa. Minuakin vastaan", lisäsi
herra Wapshot, "hän syyti pahansuopaa panetteluaan, mutta taivas
näki hyväksi saattaa häpeään hänen alhaiset suunnitelmansa. Broughin
vararikkoa seuranneissa tutkimuksissa ei herra Smithers saattanut
esiintyä, sillä hänen oma osallisuutensa yhtiön asioissa olisi aivan
varmasti tullut näkyviin. Hänen ollessaan poissa Lontoosta tuli
minusta tätinne aviomies -- onnellinen aviomies. Mutta vaikka, rakas
herra Titmarsh, minä olen ollut se välikappale, joka saattoi hänet
armon yhteyteen, en saata salata Teiltä, että rouva Wapshotilla on
vikoja, joita minun koko papillinen huolenpitoni ei ole pystynyt
juurittamaan pois. Hän on kitsas rahoilleen, sir -- hyvin kitsas,
enkä minä voi käyttää hänen omaisuuttaan hyväntekeväisyystarkotuksiin
kuin minun pappismiehenä tulisi, sillä hän pitää takanaan joka
ainoan shillingin ja antaa minulle vain puoli kruunua viikossa
taskurahoiksi. Hänen luonteensakin on kovin kiivas. Yhdyselämämme
ensi vuosina minä kamppailin hänen kanssansa, minä kuritinkin
häntä, mutta hänen itsepintaisuutensa vei minusta voiton, tunnustan
sen. Minä en enään tee vastaväitteitä, vaan olen kuin lammas hänen
käsissään, ja hän johtaa minua mihin ikänä haluaa."
Herra Wapshot päätti puheensa lainaamalla minulta puoli kruunua (se
tapahtui vuonna 1832 "Somersetin kahvilassa" Strandilla, jossa hän
tuli minua tapaamaan), ja minä näin hänen menevän sieltä vastapäiseen
kapakkaan, josta hän tuli ulos puoli tuntia myöhemmin hoiperrellen
pitkin katua ja sikahumalassa.
Hän kuoli seuraavana vuonna. Silloin hänen leskensä, joka nyt kutsui
itseään nimellä rouva Hoggarty-Grimes-Wapshot Castle Hoggartysta,
sanoi, että tämän pyhimyksen haudan partaalla kaikki maalliset
kiistat olivat unohdetut ja esitteli tulla asumaan meidän kanssamme,
maksaen tietysti säällisen korvauksen. Mutta sen tarjouksen
vaimoni ja minä kohteliaasti epäsimme, ja vielä kerran hän muutti
testamenttinsa, jonka hän vielä kerta oli tehnyt meidän hyväksemme,
kutsui meitä kiittämättömiksi hylkiöiksi ja ahnasteleviksi
palkkalaisiksi ja sääsi kaiken omaisuutensa Irlannin Hoggarteille.
Mutta nähtyään kerta vaimoni vaunuissa lady Tiptoffin kanssa ja
kuultuaan, että me olimme olleet suurissa tanssiaisissa Tiptoffin
linnassa ja että minusta oli tullut varakas mies, hän muutti jälleen
mieltään, kutsui minut kuolinvuoteelleen ja jätti minulle maatilansa
Sloppertonin ja Squashtailin ja kaikki viisitoistavuotiset säästönsä.
Rauha hänen hengelleen, sillä tosiaan hän jätti minulle oikein sievän
omaisuuden.
Vaikka minä en ole itse kirjallinen mies, sanoo serkkuni Michael
(joka tavallisesti tulee viettämään muutaman kuukauden luonamme, kun
hänen rahansa ovat vähissä), että minun muistelmani saattavat olla
hyödyksi yleisölle (tarkottaen sillä arvatakseni itseään), ja jos
niin on, olen iloinen saattaessani palvella häntä ja muita, ja sanon
täten jäähyväiset, pyytäen kaikkia herroja, jotka lukevat tämän,
pitelemään huolellisesti rahojaan, jos heillä niitä on, ja vielä
huolellisemmin ystäviensä rahoja, muistamaan, että suuret voitot
ovat suurten vaarojen alaiset, ja että tämän maan suuret, älykkäät
rahamiehet eivät tyytyisi neljään prosenttiin rahoilleen, jos he
varmasti voisivat saada enemmän, ja ennen kaikkea, minä hartaasti
varotan heitä koskaan ryhtymästä mihinkään keinotteluun, jonka
hoidosta he eivät ole täysin selvillä ja jonka johtajat eivät ole
täysin avomielisiä ja suoria.
Viiteselitykset:
[1] Kertomuksen oli julkaissut ja kuvittanut Samin serkku Michael
Angelo, ilmoitettiin alkulehdellä. Kuvia ei kuitenkaan painettu
lehteen. -- Tässä Thackeray ensi kertaa käytti Michael Angelon nimeä.
Samuel Titmarsh oli kirjoittaja, Michael Angelo aiottu kuvittaja.
Koulussa Charter-Housessa oli nimittäin joku poika tappelussa iskenyt
Thackerayn nenäluun vialle, ja hän haluaa tämän kautta viitata
lystilliseen yhtäläisyyteensä suuren italialaisen taiteilijan Michael
Angelon kanssa, jonka nenän niinikään oli oppitoveri ruhjonut.
[2] _John Sterling_, englantilainen kirjailija ja arvostelija
(1806-44). Enemmän kuin omat teokset on hänen ystävänsä Carlylen
laatima elämäkerta ("Life of J.S.") tehnyt hänet tunnetuksi. _Suom_.
[3] Englantilaisten kehnosta ja julmasta hallinnosta suuttuneina
iiriläiset tekivät kapinan v. 1798. Mutta Vinegar Hillin luona --
kukkula Kaakkois-Irlannissa -- englantilaiset yllättivät iiriläisten
joukot, ja kapina kukistettiin. _Suom_.
[4] Guinea = 21 shillinkiä, shillinki = 1 mk. 25 p.
[5] Rouva _Lucia Elizabeth Vestris_ kuuluisa englantilainen
näyttelijätär (1793-1856). -- Neiti _Ellen Tree_, sittemmin
naimisissa erään Kean-suvun jäsenen kanssa, engl. näyttelijätär
(1805-80). -- _Charles Kemble_, engl. näyttelijä-suvun jäsen
(1775-1854). -- _Thomas Love Peacock_, engl. runoilija ja
romaanikirjailija (1785-1866), oli Itä-Intian komppanian
palveluksessa (1819-60). Hänen kirjansa "_Maid Marian_" (Neito
Marianna) ilmestyi 1822. _Suom_.
[6] Lontoon esikaupunkeja. _Suomentaja_.
[7] Katu Lontoon pohjoisosassa. _Suomentaja_.
[8] Leveä katu Lontoossa; sen varrella sijaitsevat ministeriöt.
[9] Lontoon läntinen, hieno kaupunginpuoli. _Suomentaja_.
[10] Mutta, rakkaani, sepä mainiota! _Suomentaja_.
[11] Hän on vallan mainio, teidän herra ystävänne.
[12] Te teette minulle suuren kunnian, hyvä rouva.
[13] Viittaus tarkoittaa kuuluisaa satiirillista kirjailijaa
_Jonathan Swiftiä_ (1667-1743), "Gulliverin matkustusten"
kirjoittajaa, jolla oli tuomioprovastin arvo. Swift oli m.m.
onnettomasti rakastunut kahteen naiseen ja hänen perhesuhteensa
olivat perin kummalliset.
[14] Engl. kylpypaikka Thanetin saarella. _Suomentaja_.
[15] Toisen luokan teattereissa maksetaan kello 9 jälkeen vain puoli
hintaa. _Suom_.
[16] Korundum-jalokivi muistuttaa timanttia.
[17] Piccadilly, Lontoon West Endin katuja.
[18] Cheapside, Cityssä.
[19] Fulham, Lontoon esikaupunki Thamesin varrella.
[20] Nämät kirjeet, jotka satiirinen kirjailija _Theodore Hook_
(1788-1841) kirjoitti "Rouva Ramsbottomin" nimellä, ilmestyivät
v:na 1829 "John Bull"-lehdessä; niissä oli käytetty hullunkurista
oikokirjoitusta. _Suomentaja_.
[21] Esquire (lyhennetty Esq.) = herra; M.P., lyhennys sanoista
Member of Parliament = parlamentin jäsen, edusmies. _Suomentaja_.
[22] Vieraita, -- pienessä piirissä, -- hienoa seuraa, -- olonne
mieluisaksi. _Suomentaja_.
[23] Vauxhall, entinen, v. 1859 sulettu hienon maailman
huvittelupaikka Thamesin etelärannalla. _Suomentaja_.
[24] Waterman, mies, joka juottaa ajurien hevosia, kutsuu
poissaolevat ajomiehet y.m. _Suom_.
[25] Suurempi eli pakottava syy.
[26] Muuan Bellingham ampui alahuoneessa toukok. 11 p:nä 1812
pääministeri Spencer Percevalin. _Suomentaja_.
[27] Katsike oli ennen Keski-Amerikan kansojen keskuudessa ruhtinaan
arvonimi. _Suom_.
[28] Englannissa on osakeyhtiöitä, joiden osakkaat ovat rajattomassa
vastuussa yhtiön asioista. _Suomentaja_.
[29] Juutalaisen suuhun on sijoitettu sukkeluus, kun hän ei äännä
h:ta sanassa Hoff, tulee se merkitsemään niin paljon kuin "poissa,
tipotiessään". _Suomentaja_.
[30] Sanaleikki: _Old Clos_ merkitsee sekä vanhaa Clos-viiniä että
vanhoja vaatteita. _Suomentaja_.
[31] Uncle = eno, setä, myöskin panttilainaaja. _Suomentaja_.
[33] Skye, yksi Hebridein saarista, Skotlannin länsirannalla.
_Suomentaja_.
[34] "Pickwick-klubin muistelmat" Charles Dickensin kuuluisa kirja,
ilmestynyt 1836-37. _Suomentaja_.
[35] Almack's, entinen huvittelupaikka Lontoossa. _Suomentaja_.