Niin ma soisin elämäni käyvän,
kun yön myrsky sielussani pauhaa,
kadotuksen kaupungeista lähden,
etsin metsäin suurta, syvää rauhaa.
Majan rakentaisin järvenrantaan,
missä yksinkertaisena kansa
elää omaa luonnon elämäänsä
tyynnä, tasaisena tavoiltansa.
Majan eessä pihlajani kukkis
helluntaiksi, kun on tyyni ilta,
talven tullen siinä tilhit tirskuis,
toisi viestin Lapin tunturilta.
Sorja sormikannel polvellani
laulelisin vielä, mitä voisin,
kaikki korulaulut kuolettaisin,
uusin, suorin soinnuin tarinoisin.
Voimallisna vanhuuttani oottain
katsoisin kuin suureen satulehtoon,
päivä majan yli vaeltaisi
kunnes löisi hetki elon ehtoon.
Saisi paistaa korkein pyhäpäivä,
tähkät terää nostais kesän kultaan,
vuosisataisvanhat kellot soittais
rakkaan kotiseudun pyhään multaan.