Päivä mailleen hiljaa vaipuu,
korkealle kohoo kuu,
on kuin metsäll' oisi kaipuu,
taivaanranta kullaantuu.
Iltapäivän tulipalo
vihrein reunoin raukenee,
niinkuin hiillos hiipuu vala,
taivaan seiniin heijailee.
Valkeana metsä hohtaa,
päivä sammuu uinailuun,
hyvästiksi vielä kohtaa
lumikelmeen puolikuun.
Iltakajeen kulta heijaa
vihreen metsän hämärään,
kuu kuin valkokehto leijaa
avaruudess' yksinään.
Kehto leijaa, kehto kulkee
yli järven, metsän, haan,
taivas kaikki syliin sulkee,
kehto tuutii unta maan.
Välkkyy taivaan tähtisilta,
luonnon sydän tyynnä lyö,
niinkuin hiljaa hiutui ilta
hiljaa tulee tumma yö.