Maan kukkia ma ihmettelen,
ne päivää lempii ja ne vähään tyytyy,
ne pyytää hiukan verran
näin tuoksua vain kerran,
ne sitten kylmän hallan tullen hyytyy.
Ne heimoa on hennon herkkää
ja tuoksu suvinen on sielu niillä,
ei niitä tahraa saasta,
ne imee mehun maasta,
oi, ihmisjalka, älä niitä viillä!
Maan kukkia ma ihmettelen,
jää niistä ikisiemen multaan mustaan,
jää tuoksu avaruuteen,
ne elpyy eloon uuteen
ain ikävöiden ylösnousemustaan.