Näin juhlijain saaton saapuvan,
pois vaunujen vierivän näin,
oli kartano valoa tulvillaan,
sävel soi, ilo helisi kirkkainnaan —
ma ulkopuolelle jäin.
Ma katsoin ja katsoin akkunaan
syysyössä yksinäin,
oli mieleni autio, ankea,
niin paljosta, niin paljosta
ma ulkopuolelle jäin.
Mun kerran ollutta onneain
ma muistin mielessäin:
oli onni kuin valaistu kartano,
sen kutsuen soi ilo kirkkain jo —
ma ulkopuolelle jäin.
Sa astuit sisään onnehes,
mun pieni ystäväin,
nyt toisen huolta huojennat
ja toisen lasta laulatat —
ma ulkopuolelle jäin.
Sua soimaa en, sua syytä en,
sua siunaan syömessäin,
ma sulta mun suruni suuren sain
kun orvoks jäin suuresta onnestain,
kun ulkopuolelle jäin.