Yöt päivät mietin korvess' erämaan
ma turhaan arvoitusta elämäni,
nyt, valkopäänä, vuottain hetkeäni,
ma tulin ihmiskyliin kuolemaan.
On ilta, viljat keinuu edessäni,
mies palaa työstä, hiki otsallaan,
ja katsoo laihoaan ja lapsiaan.
Ah, aukes arvoitus mun syömessäni:
Sa elä! se on elon tarkoitus,
tee työtä miettimättä enemmän,
nää jälkipolvistasi suurta unta!
Mun ylitsein on haudan unhoitus.
Kuin oksan kuivan, hedelmättömän
mun ottaa vastaan kuolon valtakunta.