Kuluipa aikaa monioita vuosia, niin Lauri sai kuulla, että muuan
autioksi joutunut kruununmaa tarjottiin vapaavuosia vastaan
viljeltäväksi sille, joka haluaisi maan haltuunsa ottaa. Lauri silloin
arvelematta haki ja pääsi asukkaaksi sille maalle ja sai sen monioita
vapaavuosia vastaan viljeltäväksi, joitten kuluttua maan niin hyvin
rakennusten kuin tilusten puolesta pitäisi olla laillisessa kunnossa.
Hän möi taas aivan halvasta entisen tilansa ja rupesi taas uudelle
tilalleen asuinhuoneita vahvoista hirsistä rakentamaan, sillä vanhoista
rakennuksista ei ollut mitään jälillä, ja sitten muutti hän sinne
perheineen asumaan, vaikka se ei olisi ollut ollenkaan halukas
entisestä kodistaan luopumaan, jossa sillä oli ollut kaikin puolin hyvä
elellä.
Uudessa kodissa olivat kaikki vanhat pellot kentittyneet ja
nurmettuneet sekä osaksi metsittyneet ja ojat umpeen menneet ja
luonnolliset niityt paljon huononneet. Mutta vaikka asukasoikeuden
ehtona oli vuosittain raivata peltoa ja niittyä ja ojia kaivaa, niin ei
Laurilla kuitenkaan tullut maan hyväksi paljon työtä tehdyksi. Hän vaan
kulutti enimmästi aikansa metsästämällä ja linnustamalla niinkuin
ennenkin ja niin jäivät ojat kaivamatta ja niityt raivaamatta, ja
ketojen hän antoi olla melkein semmoisinaan, kuokki vaan vähäisen alan
pottumaaksi ja ohramaaksi, paljoa huolehtimatta siitä, että nimismies
kävi jo muistuttamassa, että maa oli parempaan kuntoon saatava.
Lauri eleli perheineen uudessa kodissaan monet vuodet, tullen jotenkin
hyvin aikaan, ja sillä ajalla joutui häneltä tytär naimisiin ja
molemmat pojat erosivat kodista, lähtien maailmalle.
Kesällä ennenkuin maa ensi kerran verolle joutui tapahtui Laurille iso
vahinko sen kautta, että karhu kaatoi melkein koko hänen karjansa, ja
vaikka hän sitten koko kesän ajeli sitä karhua, niin ei hän kuitenkaan
saanut sitä kaadetuksi, vaan se pääsi pakenemaan seurakunnan rajan
ulkopuolelle.
Eipä ollut Laurista verotalon isännäksi. Hänellä ei tullut sitä
hoidetuksi ollenkaan niinkuin olisi pitänyt, eikä hän kyennyt veroja
maksamaan vapaavuosien kuluttua. Sen vuoksi nimismies, ensin hänelle
varoituksia ja muistutuksia annettuaan, viimmein kävi ajamassa hänen
pois koko tilalta, kun hänestä kuitenkaan ei ollut sen viljeliäksi.
Tuntuipa Laurin vaimosta kovin pahalta, kun ajamalla pois ajettiin.
Sitä ei ollut vielä koskaan ennen tapahtunut, ja kyynelsilmin sanoi hän
miehelleen: "Voi meitä poloisia, minkälaisia aikoja olemme jääneet
elämään, kun pitää jättää talo ihan omasta eestään ja hyvät
asuinhuoneemme jäivät aivan toisien hyväksi! Mikä nyt tuumaksi tulee?"
"Älähän ole milläsikään! Emme me taivasalle kuitenkaan jää. Lieneehän
minussa sen verran kuntoa vielä, että kykenen taas mökin tekoon
ruveta."
Ja Lauri etsi mökin sijaa ja luuli semmoisen löytävänsäkin muutaman
järven lahden rannalla korkean törmän päällä palokankaalla.
Siihen hän rupesi taas vahvoista hirsistä asuinhuoneita rakentamaan,
arvellen, ett'eihän mahtane siitä kukaan tulla pois ajamaan, ja
yrittäköönpä tulla, niin hän kyllä näyttää, että on sitä sanan mahtia
hänelläkin, eikä hän rupea enää muuttamaan.
Kun Lauri oli saanut uuden asuinpaikkansa valmiiksi, nimitti hän sen
Loppulaksi, arvellen, että hän on jo osalleen tarpeeksi monta taloa
eläessään tehnyt; nyt hän ei enää halua asuinpaikkaansa muuttaa, vaan
asuu Loppulassa loppu-ikänsä.
Sattuipa nimismies joskus Loppulassa käymään, vaan ei hän tullut
asukkaita pois häätämään, antoi heidän ihan rauhassa asunnossaan olla,
ja kulki vaan siellä levähtelemässä, kun matkansa sattui sieltä kautta.
Ja rauhassa eleli Lauri eukkoineen Loppulassa monet vuodet, kirveineen
työssä kulkien ja metsän otuksia ja kaloja pyydellen sekä vielä
muutaman metsän kuninkaankin kaataen.
Mutta viimmein hän alkoi vanhaksi käydä ja hänen voimansa rupesivat
riukenemaan, ja kun hän oli täyttänyt yhdeksänkymmentä vuotta ja alkoi
tutista vanhuuden heikkoudesta, niin hänen sielunsa erosi lakastuneesta
ruumiista ja kiiti avaruuteen, vaan ruumis laskettiin maan poveen.
Laurin pojat, kun olivat saaneet kuulla isänsä kuolemasta, lähtivät
kotoseudulleen käymään, ottaakseen selkoa, kuinka suuri perintö heille
olisi jäänyt, vaan kun he tultuaan Loppulaan näkivät, ettei heidän
isänsä paitsi mökkiä ollut jättänyt jälkeensä isosti muuta kuin kirveen
ja puukon sekä vanhoja vaatteita jonkun vähän, palasivat he kohta taas
sinne, mistä olivat tulleetkin, jättäen vanhan äitinsä yksikseen
mökissä asumaan.
Vuosikymmeniä ovat Lumivaaran Laurin rakentamat tuvat säilyneet ja
ihmetellen katselevat niitä sekä nuoret että vanhat, kummastellen
hirsien vahvuutta ja rakennusten lujuutta, ja kun vanhat kertovat,
kuinka moneen paikkaan Lauri on uusia rakennuksia tehnyt, koskaan työn
raskautta säikähtymättä, niin nuorten täytyy tunnustaa, että harva
heidän joukossaan viitsii ruveta tai pystyykään semmoiseen
vaivannäköön.