Nukutko jo?
Vai kuolitko,
Mun kyyhkyni? Kies' auta!
Oi, äännähän!
On kuollut hän,
Ja silmät peittää hauta.
Ma onneton!
Kaikk' mennyt on:
Sen poski mesinukka
Ja lilja-suu
Ja muoto muu
Ja nenä niinkuin kukka.
Oi, siskoset,
Te kolmoset,
Nyt peskää käsiänne
Verissä mun,
Mult' armaan kun
Te veitte sipsillänne!
Vait, kieli, vait! --
Nyt, miekka, kait
Sa tahdot rintaa syödä.
Hyvästi vaan!
Nyt kuolemaan!
Hyv' yötä, yötä, yötä!
(Kuolee.)
THESEUS.
Kuutama ja jalopeura ovat jääneet jäljelle kuolleita hautaamaan.
DEMETRIUS.
Niin, ja muuri myöskin.
PULMA.
Ei suinkaan; vakuutan, että muuri on revittty maahan, joka erotti
heidän vanhempansa. Suvaitsetteko katsella epilogia tai kuulla
bergomaski-tanssia, jota kaksi meidän miehistä hyppelee?
THESEUS.
Ei mitään epilogia, sitä pyydän. Kappaleenne ei kaipaa puolustusta.
Älkää puolustelko! Kun näyttelijät ovat kaikki kuolleet, ei ole ketään
moitittavaa. Totisesti, jos tämän kirjoittaja olisi näytellyt
Pyramuksena ja hirttäytynyt Thisben sukkanauhaan, niin olisi tästä
tullut kaunis murhenäytelmä; ja kaunishan se tosin nytkin on ja sangen
hyvin toimitettu. Mutta tuokaa nyt se bergomaski-tanssinne nähtäväksi,
ja jättäkää koko epilogi.
(Tanssia.)
THESEUS.
Yön rautakieli soi jo kahtatoista.
Levolle, rakkaat! Mörkö-aika joutuu.
Makaamme aamull' ehkä liian kauan,
Näin pitkälle kun yötä valvomme.
Mut jouduttipa sentään hidast' yötä
Tuo paksu ilve. Ystävät, nyt maata!
Ja neljätoista päivää yhtenään
Huveilla tätä juhlaa vietetään.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
(Puck tulee.)