Ensimmäinen kohtaus.
Sali herttuan hovilinnassa.
(Herttua, Aegeon, vanginvartija, oikeudenpalvelijoita
ja muita seuralaisia tulee.)
AEGEON.
Solinus, jatka, surma mulle säädä,
Ja kuolotuomiolla tuskat päätä.
HERTTUA.
Äl' intä, Syrakusan kauppias.
Sun hyväkses en loukkaa lakejamme.
Se riitaisuus ja vaino, jonka nosti
Taannoinen herttuanne herja teko
Mun maani kunnon kauppiaita kohtaan --
Joilt' ynsä laki otti lunnaiks veren,
Kun henkeään ei rahall' ostaa voineet --
Pois tuimast' ajaa katseestani säälin.
Näet, verivaino tuo kun alkoi meidän
Ja korskain kansalaistes välillä
Niin juhlallinen kansanpäätös lehtiin,
Niin Syrakusassa kuin meilläkin,
Kaikk' estää kauppa vihollisen maalla.
Ja vielä lisäksi: ephesolainen
Jos tulee Syrakusan markkinoille,
Tai taas jos syrakusalainen saapuu
Epheson satamaan, niin surman saa
Ja tavaransa menee herttualle,
Jos tuhatta ei markkaa suorita
Sakoiksi hän ja päänsä päästimeksi.
Sun varasi, jos kuinka arvataan,
Ei nouse ylemmäksi sataa markkaa;
Siis laki tuomitsee sun kuolemaan.
AEGEON.
Se lohduttaa: kun tuomioni saan,
Niin tuskat päättyy päivän laskemaan.
HERTTUA.
Lyhyeen kerro, Syrakusan mies,
Min tähden kotikaupunkisi jätit
Ja miksi tulit tänne Ephesoon.
AEGEON.
Ei vaikeampaa tehtävätä lie
Kuin kertomattoman on tuskan kerto.
Mut, jotta mailma tietäis, että surmaan
Mun luonnonkäsky vei eik' inha rikos,
Niin kerron minkä sallii suruni.
Ma Syrakusass' olen syntynyt;
Nain vaimon, jok' ois onnen mulle tuonut
Ja minä hälle, jos ois onni suonut.
Iloa oli elo; varat karttui
Etuisain matkain kautta Epidamnoon,
Joit' usein tein. Mut toimijani kuoli,
Ja pelko, ettei kauppa menis lamaan,
Mun riisti hellän vaimon sylistä.
Kuus' kuukautt oltiin erin; silloin hän --
Vaikk uupumallaan mielitaakkans' alla,
Tuon rangaistuksen, jok' on vaimon osa --
Jo ryhtyi toimiin mua seuratakseen
Ja pian terveenä mun saavutti.
Et aikaakaan, niin onnellinen äiti
Hänestä tuli kahden sievän pojan,
Jotk', ihmeeks, niin ol' yhdennäköiset,
Ett' erottaa vain nimestään ne saattoi.
Samassa talossa ja samaan aikaan
Kaks poikaa kansan-vaimo synnytti
Niinikään kaksoiset ja yhdenmoiset.
Kun perin köyhät oli vanhemmat,
Ne pojilleni palvelijoiks ostin.
Pojista moisist' ylen ylväänä
Hopitti vaimo usein kotimatkaan;
Väkisin suostuinkin. Ah liian varhain
Tulimme laivaan! Tuskin peninkulman
Olimme Epidamnost' ehtineet,
Kun tuulta aina totteleva syvyys
Jo antoi turmiokkaan tuhon merkin.
Ei enää ollut suurta toivoa.
Hämärä valonhäive taivaalta
Vain teki tuskaiselle tunnollemme
Pikaisen surman kahta varmemmaksi.
Sit' iloll' oisin itse syleillyt,
Mut vaimoni kun lakkaamatta itki --
Hän itki ennalta, kun näki vaaran --
Ja poika-kullat saineest' uikuttivat --
Tavasta vain ja vaaraa tuntematta --
Mun täytyi meille saada viivykettä,
Ja tämän sain, -- ei muuta neuvoa:
Veneeseen merimiehet pakons' otti
Ja meille laiva jäi, jo hukkumallaan.
Emonen, enin arka kuopuksestaan,
Sitaisi tämän pieneen hätämastoon --
Jok' aina myrskyn vuoks on varana --
Ja toisistakin kaksoisista toisen.
Minä toisist' yhtä hyvää pidin huolta.
Näin tehtiin lasten. Vaimoni ja minä,
Kummankin silmä missä silmäterä,
Molempiin maston päihin sitouduimme,
Ja ajelimme heti virran mukaan
Päin Korinthoa, niinkuin luulimme.
Mut vihdoin silmäns' aurinko loi maahan,
Hajoittain usman, joka meidät peitti.
Ja ikävöidyn valon voimasta
Tyventyi meri, ja me havaitsimme
Kaks laivaa, jotka kaukaa tuli kohti
Korinthosta ja Epidamnosta.
Mut ennenkuin ne saapui -- Suo mun päättää!
Alusta tästä arvaa loppu itse.
HERTTUA.
Ei, jatka, vanhus, älä keskeytä;
Sua säälin, vaikk' en sua armahdakaan.
AEGEON.
Sen jumalat jos tehneet ois, ei mulla
Nyt syyt' ois heitä armottomiks syyttää!
Kun laivat vielä oli virstain päässä,
Me törmäsimme luotoon valtavaan,
Ja siihen voimall' iskeytyen laiva,
Apumme ainut, särkyi kahtia,
Näin säälimättä erottaen meidät
Soi kummallekin sentään sallimus
Iloista, huolist' yhtäläisen osan.
Tuo vaimoraukan puoli, joka oli
Keveempi painoon, vaikkei tuskaan nähden,
Ajautui nopeammin tuulen mukaan,
Ja nämä kolme korjas nähtemme
Korinthon kalastajat, niinkuin luultiin.
Tapasi vihdoin toinen laiva meidät;
Kun saivat tietää, kenen pelastivat,
Niin hyvin kohtelivat vieraitaan;
Ja kalastajilt' oisi saalis mennyt.
Mut kun ol' alus huono purjehtija,
Niin suuntans' ohjasi se kotiin päin. --
Jäin perikadost' eloon, jotta saisin
Eloni synkän tarun kertoa.
HERTTUA.
Mut niiden tähden, joita huolehdit,
Suvaitse tehdä mulle täysi selko,
Kuink' on sun sitten käynyt sekä heidän.
AEGEON.
Pojista nuorin, huolistani vanhin,
Kahdeksantoista-vuotiaana usein
Uteli veljeään ja vaati, että
Sais palvelijan kanssa -- jolt' on ikään
Kateissa veli, hänen nimisensä --
Vaeltaa veljeänsä etsimään.
Halusta nähdä rakastettuni
Nyt panin alttiiks toisen rakastetun.
Viis kesää Kreikass' olen retkeillyt,
Samoillut halki koko Aasian,
Ja kotimatkall' Ephesoon nyt ehdin,
Toivotta tosin, mutta päättäneenä
Hakea kaikki ihmis-asumat
Mut tähän päättyy elämäni taru:
Ilolla heti kuolisin, jos takais
Vain retkeilyni heille elämän.
HERTTUA.
Aegeon-parka, jolle kohtalo
Noin kauhean on tuhon taakan pannut!
Mut, usko pois, jos ei mua estäis laki,
Valani, kruununi ja arvoni,
Joit' ei saa prinssi, vaikka tahtois, sortaa,
Niin puoltajakses itse rupeisin.
Mut vaikka kuoloon olet tuomittu
Ja annettua päätöst' en voi purkaa
Pait arvoani perin haittaamalla,
Sua tahdon toki auttaa minkä voin.
Siis, kauppias, saat tämän päivän aikaa
Hakea avullisten apua.
Kaikk' ystäväsi Ephesossa etsi,
Täys summa hanki, kerjää tahi lainaa,
Niin elää saat; on muuten surmas varma. --
Sa ota hänet huostaas, vartija.
VANGINVARTIJA
Käskynne mukaan, armollinen herra.
AEGEON.
Avutta, toivotta, Aegeon koittaa
Viel' yhden päivän elämälleen voittaa.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Aukea paikka.
(Antipholus Syrakusalainen, eräs kauppias ja
Dromio Syrakusalainen tulevat.)
KAUPPIAS.
Sanokaa Epidamnost' olevanne,
Tai tavaranne heti pannaan kiinni.
Juur' eräs Syrakusan kauppias
On vangittu, kun tänne maihin astui;
Ja kun ei lunnaita hän maksaa voi,
Lain mukaan täytyy hänen kuolla ennen
Kuin länteen väsyneenä päivä laskee.
Kas, tässä tallitsemani on rahat.
ANTIPHOLUS SYR.
Vie Kentauriin ne, majapaikkaamme,
Ja viivy siellä, Dromio, kunnes tulen.
On tunti aikaa vielä päivällisiin;
Sill' aikaa kaupunkia katselen
Ja silmään rakennuksia ja kauppaa.
Palajan sitte hiukan nukkumaan;
Väsynyt matkast' olen, aivan jäykkä.
No, mene matkaasi!
DROMIO SYR.
Vois moni tuosta sanast' ottaa kiinni
Ja taskut täynnä mennä matkaansa!
(Menee.)
ANTIPHOLUS SYR.
Hän uskollinen mies on, joka usein
Kun huolist' olen uupunut ja synkkä.
Keventää mieltä leikkipuheillaan.
Mitä, jos käytte mukaan kaupungille
Ja sitten mennään yhdess' atrioimaan?
KAUPPIAS.
Mun luokseen kutsuneet on kauppiaat,
Joist' etu suuri kaupoilleni koituu.
Anteeksi suokaa; jälkeen kello viiden,
Jos suvaitsette, turull' yhdyn teihin
Ja jään vaikk' iltamyöhään luoksenne;
Mut tällä haavaa mua toimet estää.
ANTIPHOLUS SYR.
Hyvästi siksi! Minä ajanvietteeks
Nyt menen kaupunkia katsomaan.
KAUPPIAS.
Suurt' iloa ma teille toivotan.
(Menee.)
ANTIPHOLUS SYR.
Suurt' iloa ken mulle toivottaa,
Se sitä toivottaa, jot' en saa koskaan.
Maailmass' olen niinkuin vesitilkka,
Mi toista tilkkaa valtamerest' etsii:
Toverin löytääkseen se mereen syöksyy,
Mut hukkuu itse näkymättömiin.
Minäkin, äidin löytääkseni, veljen,
Näin onnetonna hukkaan itseni.
(Dromio Ephesolainen tulee.)
Kas, tuossa syntymäni kalenteri!
No, mitä? Miks niin pian palasit? --
DROMIO EPH.
Pianko? Pikemminpä liian myöhään.
Vartaasta porsas putoo, kana paahtuu,
Kakstoist' on kello lyönyt tornissa,
Ja rouva lyönyt korvalleni yks.
Hän on niin tulinen, kun ruoka jäähtyy,
Ja ruoka jäähtyy, te kun myöhästytte;
Te myöhästytte, kun ei ole nälkä,
Ja nälkä ei, kun olette jo syönyt;
Mut me, me paastolla ja rukouksella
Vain saamme vikojanne sovitella.
ANTIPHOLUS SYR.
Mies, säästä keuhkojasi. Sano vain,
Mihinkä panit rahat, jotka annoin?
DROMIO EPH.
Sen markan, jonka torstainako sain
Ja jolla maksoin rouvan häntävyön?
Satulasepäll' on se eikä mulla.
ANTIPHOLUS SYR.
En ole tänään leikkituulella.
Nyt pila pois, ja sano, miss' on rahat.
Olemme oudot täällä; kuinka voit
Noin suuren summan käsistäsi jättää?
DROMIO EPH.
Piloilkaa pöydässä; nyt syömään vain!
Rouvanne laskun mukaan nyt on aika;
Saan muuten minä kaikki laskuuni,
Ja viivystänne hän mua kalloon laskee.
Jos kello teillä vatsass' ois kuin mulla,
Se käskemättä teidät kotiin lois.
ANTIPHOLUS SYR.
Ei, Dromio, ei, tuo leikki ei nyt sovi,
Se säästä toiseen, iloisempaan aikaan.
Miss' on ne rahat, jotka sulle uskoin?
DROMIO EPH.
Minulle? Min' en teiltä rahaa saanut.
ANTIPHOLUS SYR.
Soo, herra konna! Heitä kujeilut
Ja sano, miten täytit tehtäväsi.
DROMIO EPH.
Mun tehtäväni oli tuoda teidät
Turulta kotiin syömään Phoenixiin.
Rouvanne sisarineen vartoo teitä.
ANTIPHOLUS SYR.
Niin totta kristitty kuin olen, vastaa
Mihinkä turvapaikkaan rahat veit,
Tai halkaisen tuon hauskan älykoppas,
Jok' ilvehtii kun huonoll' olen päällä.
Miss' on ne tuhat kolikkaa, jotk' annoin?
DROMIO EPH.
Mua kyllä joskus kalloon kolikoitte,
Ja rouva mua selkään kolikoi,
Mut tuhanteen ei kolikkaan ne nouse.
Ja jos nyt takaisin ne maksaisin,
Niin malttimielell' ette ottais niitä.
ANTIPHOLUS SYR.
Rouvasta puhut. Sano, kuka rouva?
DROMIO EPH.
Rouvanne, emäntäni Phoenixissä.
Hän paastoo, kunnes syömään tulette,
Ja rukoilee, ett' tulisitte syömään.
ANTIPHOLUS SYR.
Haa! Mua vasten naamaa ivaatko.
Sen vaikka kielsin? Tuossa, herra konna!
(Lyö häntä.)
DROMIO EPH.
Hillitkää, Herran tähden, kättänne,
Tai jalkoihini turvata mun täytyy.
(Menee.)
ANTIPHOLUS SYR.
Niin totta kuin ma elän, jollain juonin
Rahani tuolta lurjukselt' on viety.
Sanotaan, että täällä liikkuu petos:
Lumoojat liukkaat, silmänkääntäjät,
Pimeyden velhot, jotka mielen vimmaa.
Sielun ja ruumiin rumentajat noidat,
Kavalat konnat, tekopyhät myyrät,
Ja muut sellaiset synnin kätyrit.
Jos niin on, lähden täältä pian matkaan.
Nyt Dromion kintereillä Kentauriin!
Rahani, pelkään, multa peijattiin.
(Menee.)