Komissaari Sanders oli niin huokeasti siirtynyt läntiseen
Keski-Afrikkaan, ettei hän oikein osannut sanoa, milloin hän oli
tullut takamaihin. Jo paljon ennen kuin Britannian hallitus oli
määrännyt hänet pitämään isällistä huolta noin neljännesmiljoonasta
ihmissyöjästä, jotka kymmenen vuotta aikaisemmin olivat suhtautuneet
valkoisiin miehiin niinkuin me suhtaudumme sarvikuonoon, hän oli
tavannut basutot, tsulut, ringot, pondot, matabele-, masona-, barotse-
ja betsuana-kansat ynnä hottentotit. Sitten uteliaisuus ja viehätys
veti häntä pohjoiseen ja länteen päin, ja hän tapasi angolakansan,
vielä pohjoisempana Kongon väen, lännessä masai-kansan ja saapui
lopuksi kääpiöheimojen kautta alueelleen.
Kaikkien näiden heimojen eroavuudet ovat vain Sandersin kaltaisten
miesten tiedossa.
Väri ei merkitse paljoakaan, vaikkakin toiset ovat ruskeita ja toiset
keltaisia ja muutamat — vaikka harvat — sysimustia. Eroavuus on
luonteessa. Tsulut olivat miehiä ja basutot olivat miehiä, vaikka
heidän vakava luottamuksensa oli lapsellista. Fetsiä päässään pitävät
mustat miehet olivat ovelia, mutta luotettavia, kun taas Kultarannikon
ruskeahkot miehet, jotka puhuivat englantia ja sanoivat toisiaan
»herroiksi», olivat Sandersin kauhistus.
Elettyään niin kauan suurten lapsien keskuudessa hän oli tietenkin
tullut jonkin verran samanlaiseksi kuin he, lapselliseksi. Kerran
Lontoossa hänelle tehtiin kepponen, ja vain hänen luontainen
suorasukaisuutensa pelasti hänet naurettavasta pälkähästä. Kun näet
kultaaja näytti hänelle raskasta metalliharkkoa, hän vei tämän suoraa
päätä poliisiasemalle ja syytti miestä luvattomasta kultakaupasta.
Sanders tiesi, että harkko oli kultaa, mutta hän ei ollut varma, oliko
se saatu rehellisin keinoin. Hänen hämmästyksensä, kun hän huomasi
»kullan» olevan lehtikultaa, oli liikuttava.
Sandersista voidaan sanoa, että hän oli valtiomies, mikä merkitsee
sitä, että hänen mielessään ei ihmishengellä ollut vakiintunutta arvoa.
Kun hän näki sivistyksen puussa kuihtuneen lehvän tai näki ohdakkeen
kasvavan »kukkiensa» joukossa, hän poimi sen pois pysähtymättä
ajattelemaan, oliko sillä ehkä oikeus elää. Kun mies, olipa hän
päällikkö tai orja, oli esimerkillään saattanut maan rauhan vaaraan,
kävi Sanders käsiksi häneen. Vielä elävän sukupolven aikana isisiläiset
sanoivat häntä Ogani Isisiksi, joka merkitsee »pientä teurastuslintua»,
ja totta puhuen Sanders olikin siihen aikaan nopea hirttämään. Hän
hallitsi kolmensadan mailin päässä sivistyksen liepeiltä eläviä
ihmisiä. Toiminnan arkuutta tai rangaistuksen toimeenpanon lykkäämistä,
jompaakumpaa näistä kahdesta olisivat nuo ihmiset, joilla ei ollut
voimaa tehdä johtopäätöksiä, ei halua pyytää anteeksi eikä taipumusta
erityiseen armeliaisuuteen, luulleet heikkoudeksi.
Maassa, joka sijaitsee Togo-maan rajoilla, ymmärretään rangaistuksella
kipua tai kuolemaa, ei muuta.
Kerran muuan hupsu komissaari nousi vastavirtaa Akasavaan — joka on
maan nimi — ja kokeili siveellisellä rangaistuksella.
Oli syntynyt kiihkeä jupakka. Muutamat Akasavan miehet olivat käyneet
joen yli Ochorin puolella varastamassa naisia ja vuohia, ja luullakseni
oli kaksi miestä tapettu, mutta se on toinen asia. Vuohet ja naiset
elivät ja huusivat äänekkäästi kostoa. He huusivat niin kovaa, että
se kuului päämajaan asti, ja komissaari Niceman — se ei ollut hänen
nimensä, mutta se kelpaa tähän — meni katsomaan, mistä ääni aiheutui.
Hän tapasi Ochorin kansan suuttuneena, mutta vielä enemmän peloissaan.
— Jos, sanoi heidän puhujansa, — he haluavat palauttaa vuohemme, niin
pitäkööt naiset, sillä vuohet ovat arvokkaita.
Komissaari Nicemanilla oli sitten pitkä, pitkä palaver, neuvottelu,
joka kesti päivän toisensa jälkeen, Akasavan miesten ja heidän
päällikkönsä kanssa, ja lopuksi siveellinen saarna vaikutti: miehet
lupasivat tiettynä päivänä ja tietyllä tunnilla, kun kuu oli
neljänneksessä ja vuorovesi tarpeeksi korkealla, palauttaa naiset ja
myös vuohet.
Niin herra Niceman palasi päämajaan ihaillen itseään rajattomasti
ja kirjoittaen kyvyistään ja hallitustaidostaan sekä alkuasukkaiden
tuntemuksestaan pitkän raportin, joka on myöhemmin julkaistu Sinisessä
Kirjassa 7943-96 (Africa).
Tapahtui, että herra Niceman heti sen jälkeen meni kotiin Englantiin,
ja niinpä hän ei kuullut Ochorin väen vihaa ja kiukkua, kun nämä
eivät saaneet naisiaan eivätkä vuohiaan. Sanders, joka kymmenellä
hausasotilaalla ja malarianpuuskalla varustettuna työskenteli
Isisi-joen tienoilla, sai heliosanoman:
»Menkää Akasavaan ja lopettakaa se kirottu naisjupakka. — Hallitus.»
Sanders kokosi sälynsä, nautti 25 grainia kiniiniä ja jättäen kesken
hyvän työnsä — hän haeskeli Mbeliä, poppamiestä, joka oli myrkyttänyt
erään ystävän — meni maan poikki Akasavaan.
Aikanaan hän tuli kylään ja kohtasi päällikön.
— Miten on naisten laita? hän kysyi.
— Keskustelemme siitä, sanoi päällikkö. — Kutsun päämiehet ja
neuvonantajat.
— Älä kutsu ketään, sanoi Sanders lyhyesti. — Lähetä varastamasi naiset
ja vuohet takaisin Ochoriin.
— Herra, sanoi päällikkö, — täyden kuun aikana, tapamme mukaan, kun
vuorovesi on tarpeeksi korkealla ja kaikki merkit ja paholaiset ovat
suotuisia, täytän käskysi.
— Päällikkö, sanoi Sanders naputtaen toisen mustapuuarkkua
kävelykepillään, — kuu ja joki, paholaiset tai jumalat, nuo naiset ja
vuohet menevät takaisin Ochorin kansalle auringon laskiessa, tai minä
sidon sinut puuhun ja pieksän sinut verille.
— Herra, sanoi päällikkö, — naiset palautetaan.
— Ja vuohet, sanoi Sanders.
— Vuohet, sanoi päällikkö, — ovat kuolleet, tapettu pitoihin.
— Sinä herätät ne henkiin, sanoi Sanders.
— Herra, luuletko minua taikuriksi? kysyi Akasavan päällikkö.
— Luulen sinua valehtelijaksi, sanoi Sanders puolueettomasti, ja
palaver oli päättynyt.
Samana yönä naiset ja vuohet palasivat Ochoriin, ja Sanders
valmistautui lähtöön.
Hän kutsui päällikön erilleen, koska ei tahtonut häväistä häntä ja
vähentää hänen valtaansa kansan keskuudessa.
— Päällikkö, sanoi hän, — matka Akasavaan on pitkä, ja minulla on
paljon työtä. Toivon, ettet sinä pakota minua enää saapumaan tänne.
— Herra, sanoi päällikkö tosissaan, — en toivo enää näkeväni sinua.
Sanders hymyili salaa, kokosi kymmenen hausaansa ja meni takaisin
Isisi-joelle jatkamaan Mbelin etsimistä.
Monestakaan syystä se ei ollut hauskaa etsintää, ja oli myös
syitä luulla Isisin kuninkaan itsensä suojelevan murhaajaa. Tälle
tiedolle saapui vahvistus eräänä aamuna, kun Sanders Suurelle
joelle leiriytyneenä oli aamiaisella nauttien säilykemaitoa ja
paahdettua leipää. Saapui kiireesti Sato-Koto, kuninkaan veli, hyvin
järkyttyneenä, sillä hän oli paossa kuninkaan vihaa. Hän lateli julki
kaikki uutiset, jotka eivät liikuttaneet Sandersia vähääkään. Mutta
se, mitä hän kertoi kuninkaan luona oleskelevasta poppamiehestä, oli
todella mielenkiintoista, ja Sanders lähetti päämajaan viestin, ja
kun se oli sinne saapunut, päämajasta lähetettiin hra Niceman — joka
oli aikanaan palannut Lontoosta — moraalisella saarnalla taivuttamaan
Isisin kuningasta.
Kokoamistamme todisteista käy ilmi, että kuningas ei ollut
hellämielinen. On epäämätön totuus, että Nicemanin pää, pistettynä
seipääseen kuninkaan majan eteen, todisti kuninkaan ylevää luonnetta.
Neljä sotalaivaa purjehti Simonstownista ja yksi Sierra Leonesta, ja
vajaassa kuukaudessa kuningas, joka oli tappanut vieraansa, toivoi,
ettei olisi sitä tehnyt.
Päämaja lähetti Sandersin selvittämään sotkun poliittista puolta.
Eräs meriupseeri näytti hänelle, mitä oli jäljellä kuninkaan kylästä.
— Luulen, sanoi tämä mies, — että teidän on kaivettava jostakin uusi
kuningas, olemme melkein tappaneet edellisen.
Sanders nyökkäsi.
— En aio pukeutua surupukuun, hän sanoi.
Ei ollut vaikeata löytää tarjokkaita avoimeen virkaan. Sato-Koto,
kuolleen kuninkaan veli, ilmoitti olevansa halukas ottamaan vastaan
viran melko nopeasti.
— Mitä te sanotte, kysyi laivastoa johtava amiraali.
— Sanon ei, vastasi Sanders arvelematta. — Kuninkaalla on poika,
yhdeksänvuotias, kuninkuus on hänen. Sato-Koto saa toistaiseksi olla
sijaishallitsija.
Ja niin se asia oli järjestetty Sato-Koton nyreästi suostuessa. Uusi
kuningas löytyi metsästä naisten joukosta, ja hän yritti vastustella,
mutta Sanders talutti hänet korvasta kylään.
— Poikani, sanoi hän ystävällisesti, — miksi ihmiset sanovat sinua?
— Peteriksi, herra, vikisi potkiva poika, — valkoisten miesten tapaan.
— Hyvä, sanoi Sanders, — sinä olet nyt kuningas Peter. Hallitse tätä
maata viisaasti ja tarkoin tapojen ja lakien mukaan. Sinä et saa tehdä
pahaa kenellekään, et häväistä ketään, et saa tappaa, et käydä sotaa
etkä vahingoittaa mitään, joka tekee elämän elämisen arvoiseksi, ja jos
sinä rikot tätä vastaan, Herra sinua varjelkoon!
Siten tehtiin kuningas Peter itsevaltiaaksi Isisissä, ja Sanders meni
takaisin päämajaan pienen merisotilas- ja hausa-armeijansa kanssa,
sillä Mbeli, poppamies, oli tapettu kylää valloitettaessa, ja Sandersin
työ oli loppunut.
Isisin kylän valloittaminen ja nuoren kuninkaan kruunaaminen kerrottiin
Lontoon lehdissä, eikä siinä ollut mitään unohdettu. Mukanaolleet
erityiskirjeenvaihtajat olivat kuvanneet sen niin, että monet iäkkäät
naiset itkivät ja moni nuori nainen sanoi: »Kuinka kaunista!» ja
kuvausten synnyttämät moninaiset tunteet johtivat siihen, että nti
Clinton Calbraith, joka oli maisteri ja hyvin kaunis, lähetettiin
paikalle. Hän tuli orvon kuninkaan »äidiksi», holhoojaksi ja
ystäväksi. Hän maksoi itse matkansa, mutta kirjat ja koulutarvikkeet,
jotka täyttivät kaksi laatikkoa, oli ostettu erään lastenlehden
kustannuksella. Sanders tapasi hänet maihinnousupaikalla uteliaana
näkemään, miltä valkea nainen näyttää.
Sanders antoi hänen käytettäväkseen majan ja lähetti erään
rannikkolaiskirjurin vaimon häntä kaitsemaan.
— Niin, nti Calbraith, sanoi Sanders sinä iltana ruokapöydässä, — mitä
te haluatte tehdä Peterille?
Neiti silitti kaunista poskeaan miettiväisesti.
— Alamme aivan yksinkertaisilla asioilla — oikealla lastentarhalla, ja
hiljalleen siitä ylöspäin. Opetan hänelle aakkosia, hieman kasvioppia —
hra Sanders, te nauratte.
— En, en nauranut, kiirehti Sanders rauhoittamaan häntä. — Minun
kasvoni aina näyttävät siltä — hm... illalla. Mutta sanokaa, osaatteko
te kieltä, suahelia, bomongoa, ringiä?
— Se käy vaikeaksi, sanoi neiti miettiväisesti.
— Saanko antaa neuvon? kysyi Sanders.
— Miksei.
— Niin, opetelkaa kieli. — Neiti Calbraith nyökkäsi. Menkää kotiin ja
opetelkaa sitä. — Neiti rypisti kulmiaan. — Se vie tieltä suunnilleen
kaksikymmentäviisi vuotta.
— Herra Sanders, sanoi hän ylhäisesti, — laskette leikkiä — teette
pilaa minusta.
— Taivas varjelkoon! sanoi Sanders tyynesti, — olisinko minä todella
niin sukkela.
Kertomuksen loppu, mikäli se koskee nti Clinton Calbraithia, oli
se, että hän meni Isisiin, oli siellä kolme päivää ja tuli takaisin
kauhuissaan.
— Hän ei ole lapsi, sanoi hän kauhistuneena, — hän on pieni... pieni
paholainen.
— Sitä minäkin, sanoi Sanders syvällisesti.
— Kuningas? Se on kamalaa! Hän asuu multamajassa ja kulkee alastomana.
Jos olisin sen tiennyt!
— Luonnon lapsi, sanoi Sanders. — Ette luullut näkevänne sellaista?
— En tiedä, mitä luulin, mutta en voinut olla kauempaa, se oli
mahdotonta.
— Siltä näyttää, sanoi Sanders itsekseen.
— Tietysti tiesin, että hän oli musta, jatkoi neiti, ja minä tiesin
sen... se oli aivan kauheaa.
— Tosi on, rakas neiti, sanoi Sanders, — että Peter ei ollut niin ihana
kuin te kuvittelitte, hän ei ollut jalo, kirkassilmäinen lapsi, hän
elää likaisesti — eikö niin?
Tämä ei ollut ainoa yritys kasvattaa Peteriä. Kuukausia jälkeenpäin,
kun neiti Calbraith oli mennyt kotiin ja oli toimeliaasti
kirjoittamassa kuuluisaa kirjaansa »Yksin Afrikassa, kirj.
Englantilaisnainen», Sanders kuuli toisesta kasvatusotteesta. Kaksi
etiopialaista lähetyssaarnaajaa oli tullut Isisiin takateitä.
Etiopialaisen lähetysseuran muodostavat kristityt mustat miehet, jotka
yksinkertaisesti perustaen uskontunnustuksensa Pyhään Sanaan saarnaavat
tasa-arvoisuuden evankeliumia. Musta mies on arkipäivinä yhtä hyvä
kuin valkoinenkin, mutta sunnuntaisin jopa parempikin, jos hän kuuluu
Reformeerattuun etiopialaiseen kirkkoon.
He tulivat Isisiin ja pääsivät heti kansan suosioon, sillä heidän
puheensa miellytti sangen suuresti Sato-Kotoa ja kuninkaan
neuvonantajia.
Sanders lähetti hakemaan lähetyssaarnaajia. Ensi kerralla he
kieltäytyivät tulemasta, mutta toisella kerralla he tulivat, sillä
Sandersin lähettämä sanoma oli lyhyt ja jyrkkä.
— Emme ymmärrä teidän menettelynne luonnetta, sanoi toinen. — Se tuntuu
olevan ristiriidassa toimittamamme asian vapauden kanssa.
— Ymmärrätte minua paremmin, sanoi Sanders, joka tunsi miehensä, —
kun sanon teille, että en salli teidän saarnaavan harhaoppeja kansani
keskuudessa.
— Harhaoppeja, hra Sanders! sanoivat neekerit värisevin äänin. — Se on
vakava syytös.
Sanders otti paperin pöytänsä laatikosta; keskustelu tapahtui hänen
työhuoneessaan.
— Sinä ja sinä päivänä, hän sanoi, — te puhuitte tätä, tätä ja tätä.
Toisin sanoen hän syytti heitä tasa-arvoisuuden rajan ylittämisestä ja
siirtymisestä poliittisen kiihotuksen alueelle.
— Valheita, sanoi vanhempi kahdesta empimättä.
— Totta tai valhetta, sanoi Sanders, — te ette enää mene Isisin
alueelle.
— Tahdotteko jättää pakanat pimeyteen? kysyi lähetyssaarnaaja. — Onko
kantamamme kynttilä liian valoisa?
— Ei, sanoi Sanders, — mutta hiukan liian kuuma.
Siten hän toimeenpani etiopialaisten siirron heidän tärkeimmän työnsä
näyttämöltä, mistä sitten tehtiin välikysymys Englannin parlamentissa.
Sitten saapui Akasavan päällikkö — vanha ystävä kasvattamaan kuningas
Peteriä. Akasava rajoittuu tämän kuninkaan alueisiin, ja päällikkö tuli
antamaan hänelle opastusta sotilaallisissa asioissa.
Hän tuli rumpujen soidessa ja toi lahjoina banaaneja ja suolaa.
— Olet suuri kuningas! sanoi hän unisilmäiselle pojalle, joka istui
valtaistuimella katsellen häntä suu ihmetyksestä ammollaan.
— Kun sinä käyt, maa vapisee sinun jalkojesi alla, mahtava joki, joka
vyöryy alas suureen veteen, jakautuu sinun käskystäsi, metsän puut
vapisevat ja pedot hiipivät piiloon, kun sinun voimasi lähtee rajojen
ulkopuolelle.
— _O, ko, ko!_ sanoi mairiteltu kuningas.
— Valkoiset miehet pelkäävät sinua, jatkoi Akasavan päällikkö. — He
värisevät ja kätkeytyvät sinun äänesi kuullessaan.
Sato-Koto, joka seisoi kuninkaan vieressä, oli käytännön mies.
— Mitä tahdot, päällikkö? kysyi hän keskeyttäen kohteliaisuudet.
Silloin päällikkö kertoi hänelle pelkurien maasta, jossa oli maan
aarteita, vuohia ja naisia, paljon.
— Miksi et ota niitä itse? huomautti sijaishallitsija.
— Koska minä olen orja, sanoi päällikkö, — Sandin orja, ja hän löisi
minua. Mutta sinua, herra, joka olet suuri, kuninkaitten päämies, Sandi
ei voi lyödä sinun suuruutesi tähden.
Seurasi neuvottelu, joka kesti kaksi päivää.
— Minun on tehtävä jotakin Peterille, kirjoitti Sanders lähiaikoina
hallitukselle. — Se pikku pentele on lähtenyt sotapoluille onnetonta
Oclioria vastaan. Olisin hyvilläni, jos lähettäisitte minulle sata
miestä, konekiväärin ja kimpun rottinkia; luulen, että minun täytyy
ruveta kasvattamaan Peteriä itse.
* * * * *
— Herra, enkö puhunut totta? sanoi Akasavan päällikkö
voitonriemuisesti. — Sandi ei ole tehnyt mitään. Me olemme hävittäneet
Ochorin kylän, ottaneet heidän kalleutensa, ja valkea mies on mykkä
sinun suuruutesi edessä! Odotetaan täysikuuta, ja minä näytän sinulle
toisen kylän.
— Olet suuri mies, sanoi kuningas, — ja jonakin päivänä rakennan
sinulle majan palatsini varjoon.
— Sinä päivänä, sanoi päällikkö ylevästi, — minä kuolen ilosta.
Kun kuu oli kutistunut ja kadonnut ja tullut takaisin hopealla
siveltynä möhkäleenä itäiselle taivaalle, kokoontuivat Isisin sotilaat
varustettuina keihäin ja leveäteräisin miekoin, ingola yllään ja multaa
hiuksissaan.
He tanssivat suuren tanssin valtavan tulen loimossa, ja kaikki naiset
seisoivat ympärillä taputtaen käsiään tahdissa.
Kesken tämän saapui sanantuoja kanootilla, tuli kuninkaan luo ja sanoi:
— Herra, päivän matkan päässä täältä on Sandi; hänellä on mukanaan sata
sotilasta ja messinkitykki, joka sanoo:'Ha-ha-ha-ha!'
Hiljaisuus vallitsi joukossa, kunnes sen keskeytti Akasavan päällikön
ääni.
— Luulen, että minun on mentävä kotiin, sanoi hän. — Tuntuu kuin olisin
sairas, ja nyt on myös se aika vuodesta, jolloin minun vuoheni saavat
vohlia.
— Älä pelkää, sanoi Sato-Koto julmasti. — Kuninkaan varjo kätkee
sinut, ja hän on niin voimakas, että maa vapisee hänen jalkainsa
alla, mahtavat vedet jakautuvat hänen astuakseen, ja vieläpä valkeat
miehetkin pelkäävät häntä.
— Vaikkakin, epäsi päällikkö, — mutta minun täytyy mennä, sillä minun
nuorin poikani on sairastumaisillaan kuumeeseen, ja hän kaipaa minua
koko ajan.
— Jää, sanoi sijaishallitsija, eikä hänen äänestään voinut erehtyä.
Sanders ei tullut seuraavana päivänä, eikä vielä seuraavanakaan. Hän
liikkui vitkaan, kulkien maita myöten, joissa monet väärinkäsitykset
odottivat selvitystään. Kun hän saapui lähetettyään sanantuojan edeltä
käsin tulostaan ilmoittamaan, oli kylä rauhan toimissa.
Naiset hienonsivat viljaa, miehet tupakoivat, pikkulapset leikkivät ja
pitivät ääntä kaduilla.
Hän pysähtyi kylän laitaan pääkatua hallitsevalle kukkulalle ja lähetti
hakemaan sijaishallitsijaa.
— Miksi minun täytyy haettaa sinut? hän kysyi. Miksi kuningas pysyy
kylässä, kun minä saavun? Tämä on häpeä.
— Herra, sanoi Sato-Koto, — eihän ole soveliasta, että suuri kuningas
alentuisi niin paljon.
Sanders ei ollut huvittunut eikä vihainen. Hän oli tekemisissä kapinaa
hautovien ihmisten kanssa, eivätkä hänen omat tunteensa merkinneet
mitään maan rauhan rinnalla.
— Näyttää siltä, kuin kuninkaalla olisi ollut huonoja neuvonantajia,
hän sanoi, ja Sato-Koto kumarsi vaivalloisesti.
— Mene ja käske kuningas tulemaan — sillä minä olen hänen ystävänsä.
Sijaishallitsija meni, mutta palasi vähän ajan päästä yksin.
— Herra, hän ei tahdo tulla, sanoi hän härkäpäisesti.
— Sitten minä menen hänen luokseen.
Majansa edessä istuva kuningas Peter tervehti herra komissaaria
alasluoduin katsein.
Puoliympyrään majan edustalle asettuneet Sandersin sotilaat ajoivat
kansan loitolle.
— Kuningas, sanoi Sanders; hänellä oli kädessään tuttu rottinkiruoko,
jota hän puhuessaan pyöritti ilmassa, niin että se vinkui. — Nouse!
— Miksi? kysyi Sato-Koto.
— Saat sen nähdä, sanoi Sanders.
Kuningas nousi hitaasti, ja Sanders sieppasi häntä niskasta.
Hiss!
Ruoko sattui odottamatta, ja kuningas hyppäsi ilmaan ulvoen kivusta.
Hiss, sish, sish!
Ulvoen ja tanssien, koettaen käsillään torjua iskuja kuningas Peter
itki poskensa turvoksiin.
— Herra! sanoi Sato-Koto kasvot vihan vääntäminä ja tavoitti keihästä.
— Ampukaa se mies, jos hän sekaantuu, sanoi Sanders päästämättä
kuningasta.
Sijaishallitsija näki kiväärien kohoavan ja perääntyi nopeasti.
— Nyt, sanoi Sanders heittäen kepin maahan, — leikimme erästä leikkiä.
— Vou-ou — _o, ko!_ nyyhkytti hänen majesteettinsa.
— Minä menen takaisin metsään, sanoi Sanders. Pian tulee sinun luoksesi
sanantuoja ja ilmoittaa, että herra komissaari on matkalla. Ymmärrätkö?
— _Ji-hi_, nyyhkytti kuningas.
— Sitten sinä lähdet neuvonantajinesi ja vanhoine miehinesi ja odotat
minun tuloani tavan mukaan. Onko selvä?
— Kyllä, herra, uikutti poika.
— Hyvä, sanoi Sanders ja poistui miehineen.
Puolen tunnin päästä tuli sanantuoja vakavana, ja kuningas saattueineen
meni mäennyppylälle valkoista miestä vastaan.
Tästä alkoi kuningas Peterin kasvatus, sillä siten hänet opetettiin
tottelemaan.
Sanders meni Isisin pääkaupunkiin ja istui oikeutta.
— Sato-Koto, sanoi hän toisena päivänä, — tiedätkö Ikanin kylän?
— Kyllä, herra, se on kahden päivän päässä viidakossa.
Sanders nyökkäsi.
— Sinä otat vaimosi, lapsesi, palvelijasi ja omaisuutesi ja menet
Ikanin kylään, jossa olet niin kauan kunnes annan sinulle luvan palata.
Palaver on päättynyt.
Seuraava oli Akasavan päällikkö, joka oli levoton.
— Herra, jos joku sanoo minun tehneen väärin, niin hän on valehtelija,
sanoi päällikkö.
— Sitten minä olen valehtelija! sanoi Sanders. — Sillä niinä sanon,
että sinä olet paha mies ja täynnä juonia.
— Jos, sanoi päällikkö, — sinä määräät minut menemään kylääni, niinkuin
olet määrännyt Sato-Koton, niin menen, koska hän, joka on minun isäni,
ei ole minuun tyytyväinen.
— Määrään niin, sanoi Sanders, — ja lisäksi sinun sielusi tähden
kaksikymmentä kepiniskua. Sitä paitsi tahdon muistuttaa sinulle,
että alhaalla Tembelissä on kylä, jossa hallitukselle uskottomat ja
laittomuuksia tehneet miehet tekevät työtä kahleissa.
Sitten Akasavan päällikkö meni kärsimään rangaistustaan.
Oli vielä paljon selvitystä vaativia seikkoja, mutta ne olivat
pienempiä, ja kun ne kaikki oli ratkaistu Sandersin tyydytykseksi,
mutta ei mitenkään asianomaisten tyytyväisyydeksi, komissaari käänsi
huomionsa jälleen kuninkaan kasvatukseen.
— Peter, sanoi hän, — huomenna menen takaisin omaan kylääni jättäen
sinut ilman neuvonantajia.
— Herra, miten tulen toimeen ilman neuvonantajia, sillä olen vain
poika? kysyi kuningas masentuneena.
— Sanomalla itsellesi, kun mies tulee sinulta pyytämään oikeutta: 'Jos
olisin tämä mies, miten voisin pyytää kuninkaalta oikeutta?'
Poika näytti onnettomalta.
— Olen hyvin nuori, hän sanoi, — ja tänään on ulkokylistä tullut monta
miestä etsimään suojaa vihollisiaan vastaan.
— Hyvä, sanoi Sanders. — Tänään istun kuninkaan oikealla puolella ja
opettelen häneltä viisautta.
Kylän takana on kumpu. Paljon käytetty polku johtaa sille ja ylhäällä
on seinätön katos. Kummulle näkyy leveä joki hiekkarantoineen,
joilla krokotiilit makailevat kita auki; Akasavan puolelta näkyy
kohoava maaperä, kukkula toisensa yläpuolella, elävöittävän vihreyden
peittämänä. Tässä majassa istuu kuningas oikeutta kutsuen asialliset
eteensä. Sato-Koton tapana oli seisoa kuninkaan vieressä neuvoen.
Tänään Sato-Koto valmistautui matkaan, ja Sanders istui kuninkaan
vieressä.
Oli monta valittajaa.
Oli mies, joka oli ostanut vaimon maksaen kokonaista tuhat putkea ja
kaksi säkillistä suolaa. Mies oli elänyt vaimon kanssa kolme kuukautta,
kun tämä lähti talosta.
— Koska, sanoi mies filosofisesti, — hänellä oli rakastaja. Sen vuoksi,
Viisauden voimakas aurinko, haluan saada takaisin putkeni ja suolani.
— Mitä sanot? sanoi Sanders.
— Mitä sanoo tytön isä? kysyi kuningas epäröiden, ja Sanders nyökkäsi.
— Tämä on viisas kysymys, hän lisäsi ja kutsui isän, suulaan ja
vilkkaan vanhuksen.
— Niin, kuningas, sanoi tämä, — myin tämän naisen, tyttäreni; mistä
tiesin hänen luonteensa? Tietenkin täytän sopimukseni, kun nainen menee
miehelle. Miten voi isä toimia, jos puoliso kerran epäonnistuu?
Sanders katsoi jälleen kuninkaaseen, ja poika hengähti syvään.
— Näyttää siltä, Mbleni, että tämä nainen, sinun tyttäresi, eli monta
vuotta sinun majassasi, ja jos sinä et tunne hänen mieltään, niin sinä
olet suuri hupsu tai hän on kovin juonikas. Sen vuoksi tuomitsen, että
sinä myit tämän naisen tietäen hänen virheensä. Kuitenkin kantakoon
myös puoliso osan vahingosta. Sinä otat takaisin tyttäresi ja palautat
viisisataa putkea ja yhden säkillisen suolaa, ja jos käy niin, että
sinä saat tyttäresi jälleen naimisiin, saat maksaa puolet hänen
hinnastaan tälle miehelle.
Hyvin, hyvin hitaasti hän antoi tuomionsa, arvellen, ajatellen,
silmäten siiloin tällöin vierellänsä istuvaan valkoiseen mieheen.
— Se oli hyvä, sanoi Sanders ja kutsui esiin toisen asiallisen.
— Herra ja kuningas, sanoi uusi valittaja, — eräs mies on pannut pahan
kirouksen minun ja perheeni yli, niin että he sairastavat.
Tässä oli nuorelle tuomarille hieman pulmallinen kysymys, ja hän
selvitteli asiaa mielessään vaiteliaana, Sandersin tarjoamatta apuaan.
— Miten hän sinua kiroaa? kysyi viimein kuningas.
— Kuoleman kirouksella, sanoi valittaja hiljaa.
— Sitten sinäkin saat kirota häntä, sanoi kuningas, sitten nähdään,
kumman kirous on voimakkaampi.
Sanders irvisti kämmeneensä, ja kuningas, nähdessään hänen hymyilevän,
hymyili myös.
Tästä lähtien oli Peterin kehitys nopeaa, ja päämajaan tuli aika ajoin
tietoja kuninkaasta, joka oli kuin Salomo tuomioissaan.
Niin viisas hän oli, (ken tiesi eri tapauksiin liittyneet sivuseikat?)
niin jalo, niin rauhallinen, että Akasavan päällikkö, jonka oli
säännöllisesti suoritettava veronsa, käytti sitä hyväkseen eikä
lähettänyt viljaa eikä kalaa ja teki sitten matkan kaukaiseen Ikaniin,
jossa kohtasi kuninkaan sedän Sato-Koton ja sopi hänen kanssaan
yhteistoiminnasta. Kunnes sato oli kypsä, kuningas sivuutti ensimmäisen
laiminlyönnin, mutta toisesta hän ryhtyi toimiin; ei Akasava eikä Ikan
lähettänyt, ja Isisin kansa tuli rikkomuksesta tyytymättömäksi, murisi,
ja kuningas istui majansa yksinäisyydessä miettien sopivaa ja tehokasta
keinoa.
* * * * *
— Olen pahoillani, että vaivaan teitä, kirjoitti Sanders hallitukselle,
— mutta minun pitäisi lainata teidän hausojanne Isisiä varten. Siellä
on ollut kiivas jupakka, ja Peter on mennyt Ikaniin ja lakaissut
setänsä pois; väliaikana hän kävi Akasavassa antamassa heille pahemman
iskun kuin he koskaan ovat saaneet. Hyväksyn täydellisesti Peterin
työn, sillä luulen hänen toimineen kiinteästi oikeuden vaatimusten
mukaan, ja minä haluan tehdä työt aikanaan — ja oli aika ottaa
Sato-Koto hengiltä — vaikkakin minun täytyy antaa Peterille ojennus
asioiden tilasta. Akasavan päällikkö piileskelee viidakossa.
Peter tuli takaisin pääkaupunkiinsa lyhyen, mutta perinpohjaisen
retkensä jälkeen jättäen jälkeensä kaksi aluetta, jotka olivat olleet
hänen katkeran vierailunsa alaiset.
Nuori kuningas kokosi vanhuksensa, poppamiehensä ja muut huomattavat
miehet.
— Kaikkien valkoisten miesten lakien mukaan olen tehnyt väärin
Sandille, hän sanoi, — sillä hän sanoi minulle, etten saa sotia, ja
minä olen tappanut setäni, joka oli koira, ja ajanut Akasavan päällikön
metsään. Mutta Sandi sanoi minulle myös, että minun tulee tehdä,
mikä on oikein, ja minä olen tehnyt oikeuksieni mukaan, sillä olen
hävittänyt miehen, joka saattoi minun kansani häpeään. Nyt minusta
tuntuu siltä kuin olisi vain yksi asia tehtävä: mentävä Sandin luo,
kerrottava hänelle totuus ja annettava hänen tuomita.
— Herra ja kuningas, sanoi vanhin neuvonantajista, — entä jos Sandi
panee sinut kahlejoukkoon?
— Huomenna se tapahtuu, sanoi kuningas ja antoi määräyksen
matkavalmistuksiin ryhtymisestä.
Puolimatkassa päämajaan he tapasivat toisensa, kuningas Peter menossa
myötävirtaa ja Sanders nousten jokea.
Ei sanaakaan puhuttu Peterin rikoksesta ennen auringonlaskua, mutta kun
sininen savu nousi hausojen ja sotilaiden tulista ja kun koko pieni
leiri metsänaukeamalla lörpötteli, Sanders otti kuningasta kainalosta
ja vei hänet metsäpolulle.
Peter kertoi tarinansa ja Sanders kuunteli.
— Entä Akasavan päällikkö? hän kysyi.
— Herra, sanoi kuningas, — hän pakeni metsään kiroten minua, ja monta
huonoa miestä meni hänen kanssaan.
Sanders nyökkäsi jälleen vakavasti.
He puhuivat monista asioista, kunnes aurinko loi pitkät varjot, ja
sitten he kääntyivät takaisin. He olivat neljänsadan sylen päässä
leiristä ja miesten kaikuvasta naurusta, ja tulista kantautui heidän
luokseen hieno savu ja haju, kun Akasavan päällikkö astui puun takaa
suoraan heidän polulleen.
— Herra ja kuningas, sanoi Akasavan päällikkö, olen odottanut sinua.
Kuningas ei liikahtanut eikä vastannut, mutta Sanders tavoitti
pistooliaan.
Ase oli jo hänen kädessään, kun joku löi häntä ja hän kaatui.
— Nyt tapamme Isisin kuninkaan, ja valkoisen miehen niin ikään. — Ääni
oli päällikön, mutta Sanders ei kiinnittänyt huomiota keskusteluun,
sillä hänen päässään oli villejä pörriäisiä ja ankara kipu; hän oli
sairas.
— Jos tapatte minut, se on pieni asia, sanoi kuninkaan ääni, — sillä
monta miestä on minun paikalleni, mutta jos tapatte Sandin, tapatte
ihmisten isän, eikä ole miestä hänen sijaansa.
— Hän pieksisi sinua, pikku kuningas, sanoi Akasavan päällikkö
pisteliäästi.
— Voin heittää hänet jokeen, sanoi joku ääni hetken kuluttua, — niin
ettei hänen jälkiänsä löydetä eikä kukaan voi tuoda hänen kuolemaansa
meidän majamme eteen.
— Entä kuningas? sanoi toinen. Sitten kuului oksien rapinaa ja miesten
ääniä.
— He etsivät, kuiskasi ääni. — Kuningas, jos puhut nyt, niin tapan
sinut.
— Tapa! sanoi nuoren kuninkaan kirkas ääni, ja hän huusi:— O, Msabo,
Beteli! Sandi on täällä!
Siinä kaikki mitä Sandi kuuli.
* * * * *
Kaksi päivää jälkeenpäin hän istui vuoteellaan ja halusi selitystä.
Nuori tohtori, vasiten päämajasta saapunut, oli hänen luonaan, kun hän
heräsi.
— Kuningas, hän sanoi pidättyvästi. — Niin, he tappoivat kuninkaan,
mutta hän pelasti teidän henkenne. Kai te tiedätte sen?
Sanders sanoi tunteettomasti:
— Niin.
— Rohkea pikku pentele, ehdotti tohtori.
— Hyvin, sanoi Sanders. Sitten:— Saivatko he Akasavan päällikön kiinni?
— Kyllä, hän oli niin toimessaan tappamassa teitä, ettei hän huomannut
lähteä pakoon. Kuningas heittäytyi teidän päällenne ja suojeli teitä
ruumiillaan.
— Tarpeeksi.
Sandersin ääni oli karski ja hänen käytöksensä useimmiten tyly, mutta
nyt hänen kylmyytensä oli julmaa.
— Menkää hieman ulos, tohtori — haluan nukkua.
Hän kuuli tohtorin liikahtavan, kuuli hytin oven käyvän, sitten hän
kääntyi seinään päin ja itki.