"Pohjoinen runoalue" päättyy etelässä siihen vesistöön, joka Kiiteen
selästä ulottuu itää kohti ja laskee Tsirkkakemiin. Tämä vesistö on
samalla kielirajana. Osasta jo senkin rannoilla puhutaan Aunuksen
pehmeäkerakkeista kieltä. Etelämpänä on tämä kieli jo yksinomaan
vallalla. Uloinna jaossa on Tsirkkakemin rannalla Kellovaaran pieni
kylä, jota aina on mainittu Vienan Karjalan parhaitten runokyläin
joukossa. Se on kuitenkin kuin keidas erämaassa, sillä Kellovaaran
naapurikylät ovat paljon huonompia runopaikkoja. Runojen singahtaminen
sinne runottomampien välikylien poikki onkin tapahtunut niin
sanoaksemme "historiallisella ajalla". Sinne oli muuttanut muuan
Ponkalahden mies Yläkuittijärven rannoilta ja tämän poika taas oli
nainut Latvajärven Arhipan sisaren Moarien. Kellovaaran runot, joita
jo Lönnrot kirjoitti, siis oikeastaan ovat Kuittijärviltä kotoisin.
Lönnrot siellä käynnistään mainitsee:
"Jekossa makasin yötä, ja siitä kuljettuani 23 virstaa tulin ensinnä
Kellovaaraan, jossa vanhalta akalta, Latvajärven Arhipan sisarelta,
kirjotin usiampia runoja. Iltapuolella Jyskyjärveen päin matkaan
Kemijokea myöten. Jäätä varottiin jo huonoksi, jonka tähen lähti kaksi
miestä saattamaan, äsken mainitun akan poika setänensä. Yöllä makasimma
vähän aikaa metsäpirtissä ja muun aian matkasimma, minä nukkuen reessä.
Siinä kerran laululla heräsin kylläki somasti. Toisessa metsäpirtissä
akan pojalta Simanalta kirjottelin 2 tiimaa lauluja, ja iltapuolella
tulimma Jyskyjärveen."
Huonompia runopaikkoja ovat kylät siitä länteenpäin, vaikkeivät
olekaan aivan puuttuneet laulajia. Niissä kuitenkin keruukin oli
vaillinaisempi, ja mahdollista on, että monikin hyvä taitaja on
jäänyt laulattamatta. Kiiteen järven rannalla taas Akonlahti on
parhaita runopaikkoja. Eräältä Akonlahden mieheltä Gottlund kirjotti
Suomen puolella ensimmäiset kertomarunot, mitä yleensä on koko Vienan
Karjalasta saatu.
Kaikista niistä kylistä, jotka ovat Kuittijärven ja tämän vesistön
välisellä ylämaalla, on runoja muistoon kirjotettu. Mutta runsaimmat on
saatu Kuittijärvien piiristä.
Täältä runoalue tekee pitkän poukaman itää kohti pitkin Kemijoen vartta
aina Paanajärveen saakka. Pohjoista kohti se nopeaan huononee, vaikka
onkin sirpaleita löydetty useimmista kylistä aina Tuoppajärveä myöden.
Pistojärven seuduilla on ehkä ennen ollut enemmän runoja, mutta jo
Europaeus valitti, ettei laulajia ollut mahdollinen saada tietojaan
antamaan.
Vienan Karjalan eri paikkakuntain runorikkaudesta saamme hyvän
käsityksen Kirjallisuuden Seuran suuresta runotoisintojulkaisusta. Se
noudattaa maantieteellistä aluejakoa, alkaen kunkin toisintokiertonsa
Kellovaarasta, jonka runoalueeseen myös luetaan Liedman, Tsholmon ja
Suurenjärven kylät Nuokkijärven eteläpuolella. Kellovaaran pieni kylä
on naapurejaan paljon etevämpi, mutta se yhdistääkin sekä pohjoisen
että eteläisen maakunnan runotaidon, niinkuin edellä huomautimme,
syynkin mainiten. Viimeksi mainitut kylät taas jo johtavat Aunuksen ja
Etelä-Karjalan laulumaille, lähinnä Roukkulaan ja Repolaan.
Kellovaaran runoalueelta on koottu useimpia ennen mainituita
kertomarunoja. "Sisaren turmelusrunoa" sieltä on saatu enemmän kuin
mistään muualta koko Vienan Karjalan piiristä. Mutta myös "Samporuno",
"Kilpalaulanta", "Kilpakosinta", "Laivaretki ja kanteleen synty"
ja varsinkin "Lemminkäisen virsi" ovat siellä olleet tunnetut, ja
saadut toisinnot ovat laajat ja hyvät. Mainittakoon kuitenkin tämän
ohessa, että kootut toisinnot suureksi osaksi ovat saman perheen eri
sukupolvien laulamia, eivätkä vertausluvut siis tarkalleen ilmaise,
kuinka paljon ja kuinka yleisesti runoja on laulettu. Samoja runoja,
jotka Lönnrot aikanaan keräsi, kirjoittivat myöhemmätkin kerääjät
Lönnrotin laulajain jälkeläisiltä. Näin ovat runonkerääjät menetelleet
muissakin kylissä useastakin syystä. Sen kautta on voitu saada selville
Lönnrotin ja Europaeuksen laulajat, lisäksi on toisinnot näin saatu
täydellisemmin, koska vanhin laulaja saattoi runoja kirjaan laulaessaan
unohtaa säkeitä, jotka hän myöhemmin kotioloissaan lauloi. Ja eri
sukupolvien laulumallia vertaamalla voidaan lisäksi huomata, missä
määrin ajan hammas tai vieraat vaikutukset ovat muutaman miesiän
kuluessa runoja muutelleet.
Jyskyjärven runoalueeseen kuuluvat ne Kemijoen kylät, joista runoja
on saatu, Jyskyjärven lisäksi Suopassalmi ja Paanajärvi. Tältä
alueelta on sato kuitenkin ollut niukka; mutta on kuitenkin kirjotettu
Sampojaksostakin joku hyvä toisinto. Koko joukon rikkaampi on
Kiimasjärven alue, joka käsittää Nuokkijärven kylät, Piismanlahden,
Pääkönniemen, Nokeuksen, ynnä Kiimasjärven ja Luvajärven. Tällä
alueella on laulettu varsinkin "Kilpakosintaa", "Lemminkäisen virttä"
ynnä "Laivaretkeä ja kanteleen syntyä."
Akonlahden runoalue on paljon sitäkin satoisampi; mutta se onkin laaja,
käsittäen Miinoasta alkaen kaikki Kiitehen kylät ja pienet rajakylät
lähelle Kivijärveä. Se johtaa Latvajärven alueelle, joka siitä
huolimatta, että siihen kuuluvat ainoastaan Kivijärvi ja Latvajärvi,
säeluvun puolesta on Vienan Karjalan ensimmäisiä. Ainoastaan Vuonninen
ja Uhut senkin voittavat. Latvajärven taito käsittää melkein
kaikki mainitut runoaiheet ja lisäksi sieltä on saatu laajimmat
ja arvokkaimmat toisinnot. Mutta etevästä sijastaan runotaidossa
Latvajärvi saa melkein yksinomaan kiittää Arhippa Perttusta ja hänen
poikaansa Miihkalia; kylän muut runontaitajat eivät ole voineet aivan
suuressa määrin kartuttaa toisinnoita, vaikka keruu luonnollisesti
onkin varsinkin tämän kylän tarkkaan etsinyt. Arhippa ja hänen poikansa
kohoavat ympäristöstään niin korkealle, ettei ainoakaan toinen
Latvajärven laulaja voi sinnepäinkään heille vertoja vetää.
Paljon suurempi, mutta siitä huolimatta köyhempi on Vuokkiniemen
runoalue, johon on yhdistetty Tsena, Vuokkiniemi, Tollonjoki,
Pirttiläksi, Venehjärvi ja Ponkalaksi. Parhaat laulajat ovat olleet
Tsenan Kettuset, joilta Topelius vanhempi sai arvokkaimmat runonsa.
Mutta tältä alueelta on saatu lauluja hyvin monelta eri laulajalta,
joten se antaa hyvän käsityksen yleisestä runotaidosta rahvaan kesken.
Kostamuksen--Kenttijärven alueelta, johon Kontokki, Koivujärvi ja
Vonkajärvikin kuuluvat, on tosin saatu runoja, mutta ei kuitenkaan niin
runsaasti, kuin olisi voinut odottaa.
Vienan Karjalan paras runokylä on Vuonninen, jonka alueeseen
Aajuolaksi, Lonkka ja jotkut pienemmät saloasutukset on luettu.
Samporunoa varsinkin on sieltä kirjoitettu muistoon kaksi vertaa
enemmän kuin Latvajärvestäkään, ja melkein kaikki muutkin runot
ovat olleet hyvin edustettuina. Vuonnisessa on ollut oivallisia
runolaulajoita, varsinkin Ontrei Malinen ja hänen jälkeläisensä, mutta
lisäksi on runotaito siellä ollut rahvaan kesken yleinen ja toisinnot
paremmat kuin ainoassakaan toisessa Vienan Karjalan kylässä. Lonkan
paras laulaja oli Martiska.
Muistoon kirjoitettujen runojen runsauden puolesta Vuonnisen alueelle
vetää vertoja Uhtuen alue, mutta se käsittääkin paitsi Uhtuetta
Jyvöälahden, Alijärven, Tsiksan, Luusalmen, Nurmilahden ja muutamia
muitakin kyliä. Tällä alueella on runon osaajien luku niinikään hyvin
suuri, mutta itse laulumalli ei ole yhtä ehjä ja hyvä kuin Latvajärven
ja Vuonnisen. Toisinnot ovat lyhempiä ja enimmäkseen sekavampiakin.
Muutoin on runoaiheiden tunteminen Uhtuen alueella meikein laajempi
kuin rajakylissä, koska sen puolen toisinnot yhdistävät itseensä koko
joukon piirteitä eteläiseltäkin alueelta.
Kuittijärven pohjoispuolella olevat kylät on yhdistetty Pohjoiseksi
raja-alueeksi. Niistä on rajalla oleva Koljola runotaitoisin, mutta
paras runolaulaja onkin sinne Lonkasta muuttanut ja tuonut runot
mukanaan. Muista kylistä, samoinkuin Koillisenkin raja-alueen kylistä,
on saatu melkein vain "Lemminkäisen virttä".
Tämän kirjan alkuun liitetystä taulusta käy selville sekä runosaaliin
runsaus eri alueilla että myöskin se, paljonko kutakin kertomarunoa
on laulettu. "Lemminkäisen virsi" on kaikista yleisin, paljon
yleisemmin laulettu kuin suuri "Sampojaksokaan", jolla on senjälkeen
toinen sija. Kolmannella sijalla on kirjaan pantujen toisinnoitten
joukossa "Kilpakosinta", sitten "Laivaretki ja kanteleen synty",
"Kilpalaulanta", "Väinämöisen polvenhaava" ja "Sisaren turmelus".
Harvinaisimmat ovat runot "Auringon ja kuun päästöstä", "Taivaan
taonnasta", "Ahdin ja Kyllikin runo", "Kuolonsanomat", "Venepuun
etsintä" ja "Väinämöisen tuomio". Ellei olisi Etelä-Karjalan runomailta
ja Inkeristä lisää saatu, olisivat nämä runot Kalevalassa jääneet
kylläkin vaillinaisiksi.
Kertomarunot ovat vain osa Kalevalan rakennusaineksista. Niiden
täytteeksi rakentaja käytti loitsuja, lyyrillisiä lauluja ja
ballaadeja. Loitsuista Kalevala on saanut suuren osan vanhimmista ja
jylhimmistä piirteistään, lyyrillisistä lauluista taas hienoimmat
värinsä. Näitä aineksia ei edellä olevassa verrannossa ole huomioon
otettu. Loitsuista Vienan Karjala on rikas, mutta lyyrillinen runous
siellä on paljon heikompi kuin Etelä Karjalassa.
* * * * *
Seuratkaamme yhden runon esiintymistä Vienan Karjalan eri runoalueilla
saadaksemme vähän käsitystä siitä, millä tavalla runot eri kylissä
muuntelevat. Otamme sitä varten tarkasteltavaksemme "Sampojakson", tuon
tärkeimmän kaikista.
Latvajärven Arhipan laulama, 400 säettä käsittävä runo alkaa noilla
sanoilla, joilla melkein kaikki laulajat koko tällä alueella
Sampojakson ladulle lähtevät:
Lappalainj oli kyyttösilmä
Piti viikoista vihoa,
Kaukaista ylen katsetta
Päälle vanhan Väinämöisen...
Runossa kuvataan, kuinka hän väijyi ikirunojaa, joka merta ratsasti
"hernevarrella hevolla, orihilla olkisella". Lappalainen jännitti
tulisen jousen ja ampui laulajan alta hevosen. Väinämöinen siitä
suistui mereen ja kulki siellä vuosikausia "kuusissa hakona, petäjäissä
pölkynpäänä". Myrsky kantoi hänet vihdoin Pohjolaan, jossa hän
rannalla avuttomana "itkiä tihusteloovi". Pohjan akka harvahammas
kuultuaan uroon itkevän, pelastaa hänet veden hädästä ja vie omalle
maalleen, kun Väinämö lupaa toimittaa Ilmarisen takomaan Pohjolaan
Sammon. Väinämö kotiin päästyään ilmoittaakin Ilmariselle, että hän
tämän työn tehtyään saa vaimokseen Pohjolan tyttären, ja Ilmarinen
paikalla lähtee Pohjolaan; jossa hän "päivät Sampuo takoopi, yöt neittä
lepyttelööpi" -- näitä säkeitä harvoin huonoinkaan laulaja unohtaa,
miten sekava hänen runomuistinsa muutoin olisikin. Sampo sai valmiiksi,
Ilmarinen sai Pohjolan tytön ja ajoi hänen kanssaan kotiin, jossa hän
Väinämöiselle kertoi ihmetakeestaan. Sen ihmeominaisuudet kuultuaan
Väinämöinen paikalla työntää vesille veneensä, ottaa Iku-Tieran, Nieran
pojan, ylimmäisen ystävänsä, toiseksi mieheksi matkaansa ja "laskoopi
sinistä merta melan koukkupään varassa", nukuttaa Pohjolan kansan ja
kyntää Sammon juuret "satasarvella härällä, tuhatpäällä tursahalla",
sekä vie Sammon veneeseensä. Mutta kolmantena päivänä "muurahainen
mulkupoika" herättää kuren, joka parkaisee pahan sävelen ja herättää
uinuvan Pohjolan. Pohjan akka, huomattuaan Sammon ryöstetyksi, kokoo
paikalla väkeä ja lähtee ryöstäjiä takaa ajamaan suurella sotipurrella,
jonka Iku-Tiera näkee. Väinämöinen siitä luo mereen palan taulaa ja
siitä syntyy suuri luoto, johon puuttuu Pohjolan pursi. Pohjan akka
nousee kokon siiville ja saavuttaa lentäen Väinämön purren ja istahtaa
purjepuun pieleen niin raskaasti, että Väinämön pursi siitä oli "päin
pudota, laiva lastuin lohkiella". Väinämö kehottaa Iku-Tieraa iskemään
linnun miekallaan, mutta vaikka tämä rapaiseepi voimainsa takaa, ei
miekka pysty vähääkään. Silloin Väinämöinen itse nostaa melansa merestä
ja sillä sivaltaa kokkoa kynsille. Kokolle jäi vain yksi kynsi, jolla
se tavotti Sampoa, mutta Väinämö silloin iski miekallaan ja murotti
sillä Sammon palasiksi. Muut Sammon palaset uiskentelivat "rannalla
meryttä vasten", mutta kannen Pohjan akka kantoi Pohjolaan, "rivan
kylmähän kylähän".
Arhipan toisinnossa ovat Sampojakson tärkeimmät tapaukset hyvässä
järjestyksessä yhtämittaisesti laulettuina. Olkoon se esikuvana
vertaillessamme runon eri muotoja Vienan Karjalan runomailla.
Kellovaarassa Arhipan sisaren Moarien poika Simana lauloi Lönnrotille
runon toiseen laatuun. Väinämöinen oli muka matkalla Luotolahan
lankoihinsa, kun Pohjan poika hänen altaan hevosen ampui. Väinämöisen
"ainut akka" pyysi Ilmarista takomaan itselleen haravan, jolla löysi
Väinämöisen. Tämä sitten teki kanteleen ja sillä soitti niin kauniisti,
että kaiken luomakunnan lumosi. Väinämöinen sitten, kuljettuaan
meressä kuusi vuotta, nosti polvensa, johon hanhi muni munansa, nämä
vierähtivät veteen Väinämöisen liikahuttaessa polveaan, ja hanhi
loi palasista maailman. Kuten näkyy, on tämä toisinto ilmeisesti
sekaantunut, mutta siinä taas esiintyy maailman luominen, jota Arhippa
ei ensinkään laulanut, mutta joka on Samporunon oleellinen osa.
Lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin sama mies lauloi runon
Lähteenkorvalle. Hän alkoi silloin Väinämöisen ja Joukahaisen
kilpalaulannasta. Kun Joukahainen oli sisarensa luvannut Väinämöiselle
puolisoksi, niin lappalainen kyyttösilmä keksi runoilijan merta
ajamassa ja ampui hänen altaan hevosen. Pohjan akka, "ainut akka
Väinämöisen", haravoitsi sitten runoilijan merestä, mutta ei löytänyt,
ennenkuin kuuli hänen rannalla itkevän. Väinämöinen laati kanteleen.
Näyttää siltä, kuin olisi laulaja koettanut väliajalla saada runoonsa
selvempää tapausyhteyttä. -- Sammon ryöstöstä hän lauloi kappaleen
Kilpakosinnan yhteydessä.
Riigonan Maksima, Simanan sukulainen, lauloi runon koko joukon
täydellisempänä ja selvempänä. Kuvaus maailman luomisesta varsinkin on
täydellinen. Sotka muni munan Väinämöisen polven päähän, hänen meressä
uiskennellessaan lappalaisen sortamana. Munat vierähtivät veteen ja
niistä syntyivät maailman rakennuksen pääosat, mutta Väinämöinen itse,
meressä itseään käännellessään, maihin kolkkiessaan milloin päällään,
kyljellään taikka jaloillaan, antoi rannoille tarkemman muovailun.
Tuuli kantoi Väinämön Pohjolaan, jossa Pohjan akka hänet rannalta
löysi ja saattoi omille mailleen sekä antoi vielä tyttärensäkin, kun
Väinämöinen takoi Sammon. Tämän jälkeen Väinämöinen pyysi Ilmarista
takomaan itselleen haravan, jolla hän haravoitsi merestä kantelen
ainekset, laati soittimen ja lumosi luomakunnan soitollaan. Väinämöinen
sitten latoi laivansa täyteen nuorta väkeä ja lähti palaamaan omille
mailleen, Sampo mukanaan saaliina ja Pohjola nukkumassa. Tässä on
runossa äkkiä suuri aukko, johon ei ole mitään säkeitä täytteeksi.
"Muurahainen murhapoika" herättää Pohjolan ja sitten alkaa pakenevien
takaa-ajo tunnettuun tapaan. Runo kuitenkin kesken katkeaa siihen,
kun Pohjolan emäntä laskeutuu Väinämön purren päähän. Laulaja vain
suorasanaisesti lisäsi, että "siitä kisko Pohjolan emäntä kirjokannen
mereen."
Jyskyjärvestä on saatu useitakin Sampojakson toisinnoita. Vanhin,
Lönnrotin kirjaan panema, alkaa niinikään Väinämöisen matkalla
Luotolahan lankoihinsa. Lappalainen kyyttösilmä ampuu hänen altaan
sinisen hirven taikka hevosen, ja Väinämöinen meressä käänteleidessään
muotoilee sen rannat. Sotka vasta myöhemmin munii hänen polvensa päähän
munansa. Väinämöinen takoo Sammon ja saa neidin palkakseen. Ilmarinen
takoo runoilijalle haravan, jolla tämä merestä haravoi kanteleen
ainekset ja soittaa. Runo päättyy Väinämöisen venematkalla ja Pohjan
akan takaa-ajolla. Siinäkin on sama aukko. Jostain toisinnosta on
kanteleen taonta ja soitto pois jäänyt. Mutta yleensä Jyskyjärvestä
myöhemmin saadut toisinnot ovat Lönnrotin ja Europaeuksen kokoomia
täydellisemmät ja selvemmät.
Piismalahdesta kirjoitti Lähteenkorva muistoon laajan toisinnon, jossa
oli päälle 250 säettä. Laulaja oli sen oppinut eräältä Jyskyjärven
naiselta ja sen vuoksi runo kävikin samaan suuntaan. Siinäkin Väinämö
takoo Sammon ja saa neidon palkakseen, Ilmarinen takoo haravan, jolla
kanteleen ainekset haravoidaan ja Väinämöinen soittaa; runo päättyy
venematkalla ja tappelulla Sammosta. Toisinto muutoin käsittelee runon
eri osia jotenkin vapaasti.
Genetzin Pääkönniemestä kirjottama toisinto kulkee samoja latuja,
vaikka yksityiskohdissa onkin koko joukon eroa. Siinä muun muassa on
kyyttösilmän lappalaisen suvusta seuraava tieto:
Kolme on poigoa pahalla:
Yks on rujo, toinen ramba,
Kolmas on verisogie...
Mutta juuri viimeksi mainittu sokeudestaan huolimatta jännittää
kovoa jousta ja ampuu Väinämöisen. Sotkan munan vierähtäessä veteen
Väinämöinen itse lausuu luomasanat. Muu runo on saman suuntainen
yhteyksiltään kuin edellisetkin.
Nokeuksesta on Lähteenkorva kirjoittanut Sampojaksoa vain yhden
lyhyen kappaleen. Kiimasjärvestä saalis on ollut runsaampi. Laajin
Europaeuksen muistoon kirjoittama toisinto alkaa noilla tutuilla
säkeillä "Lappalainen kyyttösilmä, vuotti illoin, vuotti aamuin"... ja
tapaukset kerrotaan edelleen, maailman luominen oikealla paikallaan,
Väinämöisen ajautuminen Pohjolan rannoille, jossa hänen "viluvaimoinen
tätinsä", Pohjan akka harvahammas, pelastaa hänet veden hädästä;
mutta tämän jälkeen runoon yhtyy kilpakosinta ja ansiotyöt, Ilmarinen
takoo Sammon ja neidon saadakseen vielä tuo suuren suomuhauin
Tuonelan joesta, kyntää kyisen pellon, saa siitä vihdoin neidon, vaan
Väinämöinen sitä vastoin takoo itselleen kulta-immen morsiamekseen.
Jotkut toiset laulajat yhdistelevät runoa vielä mielivaltaisemmin,
niinpä muuan lauloi Lähteenkorvalle Tuonelassa käynnin, pistoksen
synnyn, laivaretken ja kanteleen synnyn, kilpakosinnan, Samporunon,
kultaneidon taonnan ja kilpalaulannan kaikki yhteen jaksoon.
Kiimasjärven toisinnoista, vaikka ovat jotenkin sanarikkaat, puuttuu
luonnollinen yhteys ja selvyys.
Miinoasta on kirjoitettu vain muutamia lyhyitä pätkiä. Samporunon
alkuun liittyy "Kilpalaulanta", niinkuin jo huomasimme eräässä
Kellovaarankin toisinnossa.
Akonlahdessa Lönnrot kirjoitti eräältä laulajalta Samporunon, jossa oli
lähes 300 säettä. Se alkaa kyyttösilmäisestä lappalaisesta ja maailman
luomisesta, mutta on loppupuolelta varsin sekava. Saatettuaan uroon
Pohjolaan laulaja muisti muutamia katkelmia kilpakosinnasta ja ryhtyi
sitten kanteleen tekoon. Ilmarinen tämän jälkeen takoi Sammon, jonka
jälkeen seuraa jatkoa kilpakosinnasta, Ilmarisen sisaren Annikin ja
Väinämön kaksinpuhelu meren rannalla ja kertomus Väinämön retkestä
Manalle saamaan "Tuonelta oroa, Manalasta vääntietä". Tämän jälkeen
seuraavat ansiotyöt, Sammon ryöstö ja Väinämöisen veneen takaa-ajo.
Pituudestaan huolimatta toisinto senvuoksi on turmeltunut, keräten
paljon semmoisia aiheita, jotka eivät varsinaiseen Sampo-jaksoon kuulu.
Mutta samaan suuntaan käyvät Akonlahden muutkin toisinnot. Jossakussa
sisältää kertomus maailman luomisesta, runon muista puutteellisuuksista
huolimatta, niin kauniita säkeitä, että ne ovat kuin löytöhelmiä
jostain paljon ehyemmästä ja jalommasta kokonaisuudesta. Semmoinen on
eräs Europaeuksen kirjoittama, muutoin hyvin sekava runon ja loitsun
yhdistelmä, jossa sanotaan Väinämöisen vedessä uiskennellessaan
"saaria sanelleen, sanoneen maat ja manteretkin, kirjuttaneen kivehen
kirjan, vetäneen viivan kalliohon, peukalolla päättömällä, sormella
nimettömällä, katkesi kivi kaheksi, paasi kolmeksi palaksi". Näissä
toisinnoissa Väinämöinen yleensä lausuu maailman luomissanat. Eräässä
Hietajärven toisinnossa, jonka Europaeus kirjaanpani, jatkuu runo
maailman luomisesta kilpalaulannalla. Näissä useinkin sekavissa
lyhyissä toisinnoissa on aina joukossa erittäin kauniitakin ja
täysipainoisia, vanhan luontoisia säkeitä, joita ei aina parhaissakaan
tavata, ja siitä niitten kaikkienkin arvo Kalevalaa koottaessa on
ollut suuri, vaikka yhteys usein puuttuukin. Eräässä laajassa ja
muodoltaan hyvässä Hietajärven runossa alkaa Samporuno Väinämöisen
matkalla Antervo Vipusen vatsaan, sitten seuraa purren valitus ja
Sammon ryöstö, jolle retkelle Väinämöinen ottaa mukaansa apumiehekseen
Ikutiiran, Niiran pojan. Runo päättyy Väinämöisen ja Pohjolan emännän
taisteluun merellä, jonka jälkeen jälkimmäinen kantaa puolet Sampoa
takaisin Pohjolaan. Eräässä Niskajärven toisinnossa ampuja on kaunis
Kaukamoinen; toisinto muutoinkin on lyhyt ja sekava.
Kostamuksen--Kenttijärven alueelta saadut runot ovat hyvinkin
samansuuntaiset, enimmäkseen jotenkin lyhyet ja sekavat.
Kivijärvestä joka jo kuuluu Latvajärven runoalueeseen, on Samporunoa
saatu vain muutamia lyhyitä ja sekavia katkelmia. Sitä laajemmat ja
joka suhteessa paremmat ovat Latvajärvessä lauletut, joista Arhipan
on kokonaisuudessaan edellä luettavana. Arhippaisen Miihkalin
toisinto jossain määrin eroo hänen isänsä laulamasta. Miihkalin
runossa muun muassa on maailman luominen sotkan munasta oikealla
paikallaan, vaikk'ei se olekaan laulettu yhtä täydellisesti kuin
muutamissa eteläisemmissä toisinnoissa. Mutta tuolla lisäykselläkin
on Miihkalin runo vain 293 säettä, toista sataa hänen isänsä laulamaa
lyhempi. Eräiltä toisiltakin Latvajärven laulajilta on saatu melko
pitkiä runoja, vaikk'ei likimainkaan Arhipan laulamiin verrattavia.
Tavallisesti niissä Sampojakso ja ansiotyöt yhdistetään ja Sammon
takojana esiintyy Väinämöinen.
Vuokkiniemen runoalueelle siirtyessämme tulemme ensinnä Tsenanniemeen,
josta saatiin eräs ensimmäisiä Sampojakson toisinnoita, mitä yleensä
tunnetaan. Sen lauloi Topelius vanhemmalle Jyrki Kettunen Kuddnäsissä,
lähellä Uutta Kaarlepyytä.
Sekin alkaa: "Lappalainen kyyttösilmä, piti viikkoista vihoa päälle
vanhan Väinämöisen", jota seuraa uroon mereen sortuminen, sotkan pesän
haku, munien särkyminen ja maailman luominen. Mutta Kettunen muisti
muusta runosta ainoastaan runkoa, joten se hänen laulamanaan kaikkiaan
supistui ainoastaan 140 säkeeksi. Lönnrotille laulaessaan kotonaan
Jyrki täydensi aukkoja. Petri Kettunen lienee laulanut sen runon,
jonka Sjögren jo v. 1825 kirjoitti muistoon. Se on täydellisempi,
käsittäen kolmatta sataa säettä. Ampuja on "kaunis Kaukomieli", munien
munija "mehiläinen ilman lintu"... Monessa yksityisseikassa tämä runo
muutenkin poikkeaa Latvajärven laulunlaadusta. Muun muassa sanotaan
Pohjolan emäntää "nenä vänkä (vankka?) Vuojolaiseksi", joka ehkä tarjoo
johtoa hänen kansallisuutensa määräämiseksi. Väinämöinen takoo Sammon
ja saa neidon, lähtee kotimatkalle, mutta Pohjolan emäntä kauppojaan
katuen lähtee häntä takaa ajamaan ja saavuttaakin, syntyy tappelu,
jossa sekä Sampo että neito sortuvat laineisiin.
Vuokkiniemen kirkonkylästä saadut toisinnot ovat lyhyet ja
vaillinaiset. Eräs laulaja, joka lauloi Genetzille, lopetti runonsa
seuraavalla suorasanaisella selityksellä: "Mereh jauhomah shai ijäksheh
(Sampo), tuoho Valkieh mereh; shuoloo jauho viimeseks ta shielä on
meresshä shuolan jauhonnassa. Ei voia i vettä juua, njiin on shuolanji
meri".
Hyvin vaillinaisia ovat nekin toisinnot, joita on Venehjärvestä
saatu. Hökkä-Petri, sama mies, jonka talossa olimme asuntoa, osasi
parhaan, lähtien kuitenkin Vipusessa käynnistä ja venepuun etsinnästä.
Ponkalahdesta ei ole tiedossa ensinkään tämän runon toisintoa,
Aajuolahdesta vain yksi. Sitä runsaampi ja laadultaan parempi on runo
Vuonnisessa. Ontrei Malinen lauloi Sjögrenille 330 säettä, Lönnrotille
366 säettä, ja myöhemmille kerääjille lauloi Ontrein poika Jyrki vielä
323 säettä ja Homanen Ohvo 243 säettä; moniaat muut laulajat ovat
osanneet pidempiä ja lyhempiä katkelmia. Myöhemmät kerääjät kiittelivät
erityisesti sitä, kuinka selvinä Vuonnisen Sampojakso oli vielä
nuorimmassakin polvessa säilynyt. Luokaamme silmäys siihen, mihin
laatuun Ontrei lauloi Sampojakson. Hänenkin runonsa alkaa:
Lappalainen kyyttöselkä
Piti viikkoista vihoa,
Kauvan aikaista karehta
Päällä vanhan Väinämöisen.
Lappalainen ampui Väinämöisen alta sinisen hirven, uros sortui
aaltoihin ja kuljeskeli meressä vuosikausia.
Kussa maat on maata vasten,
Siihen siimasi apajan,
Kalahauan kaivatteli;
Kuhun seisattu merelle,
Siihen luopi luotoloita,
Karipäitä kasvattaa,
Niihin laivat lasketaan,
Päät menee kaupamiehen.
Väinämöinen työnsi hanhelle polvensa pesän sijaksi; kun lintu oli munia
hautonut ja Väinämöinen tunsi lihansa lämpiävän, niin hän liikahutti
polviansa, jolloin
Munat vierövät veteen,
Karskahti meren kariin.
Väinämöinen lausuu sitten luomissanat, jonka jälkeen tuuli hänet
tuudittelee pimeään Pohjolaan. Portto Pohjolan emäntä kuulee mereltä
itkun ja soutaa veneellä uroon luoksi, jolla oli
Sata haavoa sivulla,
Tuhat tuulen pieksämällä.
Hän souti uroon Pohjolaan ja syötti, juotti siellä, sekä lupasi
saatella omalle maalle, ja antaa neidonkin palkaksi, jos Väinämöinen
takoisi Sammon. Mutta sitä Väinämöinen ei sano osaavansa, vaan kiittää
Ilmarisen taitoa, sillä tämä on taivosenkin takonut, eikä siinä
"tunnut vasaran jälki, eikä pihtien pitemät". Pohjolan punaisella
purrella Väinämöinen sitten palaa omalle maalle, "laski päivän
merivesiä, toisen on enovesiä, kolmannen kotivesiä", ja kehoittaa
Ilmarista lähtemään Pohjolaan Sampoa takomaan, josta hyvästä hänelle
annettaisiin Pohjolan ihana tytär palkaksi.
Ohoh seppo Ilmarinen,
Kun on neito Pohjolassa,
Impi kylmässä kylässä,
Maan kuulu, veen valio!
Kiitti puoli Pohjanmaata,
Ikävöitsi Suomen sulhot,
Lihan läpi luu näkyvi,
Luun läpi yin näkyy...
Mutta Ilmarinen epäilee koko juttua petoskaupaksi, arvelee Väinämöisen
hänen luvanneen vain oman päänsä päästimeksi.
Väinämöinen silloin viekottelee hänet kiipeämään pitkään kuuseen,
tavoittelemaan näätää kultarintaa, ja laulaa sitten ankaran tuulen,
joka tempaa Ilmarisen mukaansa ja vie hänet Pohjolaan. Ilmarinen
sinne tultuaan suostuukin takomaan Sammon, saa neidon, niinkuin oli
luvattu, ja palaa sitten omalle maalle. Ontrein runosta puuttuu Arhipan
ja Miihkalin kaunis kuvaus Ilmarisen kotia paluusta nuoren neitosen
keralla. Kotiin saatuaan Ilmarinen Väinämöiselle kiittelee Sampoa,
jolloin tämä paikalla ehdottaa, että lähdettäisiin sitä ryöstämään.
Seppo suostuukin ja kolmanneksi otetaan matkaan Vesi-Liito, Laito
poika, joka Väinämöisen ylenkatseellisesta puheesta huolimatta tuo
laidan tullessaan aluksen varaksi.
Pohjolan kansa nukutettiin, Väinämöinen rasvasi kaikki lukot, koetti
sylin piellä Sampoa, mutta Vesi-Liito, Laito poika, keksi paremman
keinon, kynti sen juuret, jonka jälkeen Sampo kannettiin purteen. Tämä
Sammon ryöstö on vaillinaisesti ja sekavilla säkeilläkin kuvattu.
Lasketaan sitten merta ja Ilmarinen vaatii Väinämöistä laulamaan, mutta
tämä arvelee ilon piäntää vielä liian aikaiseksi, käskee Ilmarista
nousemaan purjepuun nenään ja katsomaan joka puolelle. Ilmarinen
näkee vain "havukkoja haavat täynnä, korvet kirjokokkoloita", mutta
Väinämöinen arvelee hänen omiaan laskettelevan. Muurahainen sillä
välillä on Pohjolan herättänyt ja Pohjolan emäntä paikalla suorinut
sotiveneensä ryöstäjiä takaa ajamaan. Väinämöinen luo merelle luodon,
johon Pohjolan vene halkeaa, mutta Pohjolan emäntä "nousee leivon
lentimille, sirkun siiville ylenee", ja lentää Väinämöisen purjepuun
nenään. Uros häntä ropasee melallaan kynsille, niin ettei jää muuta
kuin yksi sakarisormi. Väinämöinen ehdottaa, että lähdettäisiin päähän
utuisen niemen Sammon jaolle, mutta Pohjolan emäntä ei jakoon suostu.
Siitä vanha Väinämöinen
Seulo seulalla utua,
Terheniä tepsutteli.
Itse noin sanoiksi virkko:
"Tänne kyntö, tänne kylvö, 5
Tänne vilja kaikenlainen,
Poloiselle pohjan maalle,
Suomen suurille tiloille;
Tänne kuut, tänne päivät!"
Sano Pohjolan emäntä: 10
"Vielä mä tuohon mutkan muistan,
Keksin kummoa vähäisen
Sinun kynnön, kylvön päälle;
Sa'an rautasen rakehen,
Teräksisen tellittelen, 15
Halmettasi hakkaamahan,
Pieksämään peltojasi!"
Sano vanha Väinämöinen:
"Sataos rautaista raetta,
Teräksistä tellitöllös 20
Pohjolan kujan perille,
Saviharjan häiriölle!"
Ontrein runo käsitti erittäin kauniita lisäyksiä Arhipan laulamiin, ja
lisäyksiä, jotka rikkaudessaan viittaavat ennen täydellisempään runoon.
Se Samporuno, jonka Lönnrot Vaassila Kielöväiseltä kirjoitti, on aivan
sekava, sisältäen otteita jos joistakin runoista, joita vanhus yhteen
sulloi, mutta suorasanaisia tietoja Lönnrot häneltä sai niin paljon,
että saattoi niitä käyttää johtona Kalevalaa kootessaan. Tapauksien
juoni oli kylläkin voinut ukon muistossa säilyä, vaikk'ei hän runoista
muistanutkaan kuin sieltä täältä katkelmia, joita sitten lauleli
peräkkäin, sitä myöden kuin niitä mieleen johtui.
Homasen Ohvon runo kulkee jotakuinkin samoja latuja kuin Ontrein, mutta
on varsinkin lopulta sekava ja muutoinkin heikompi. Mutta siinä on taas
monias vuoropuhelu laajemmin kehitelty, kuten Pohjan akan keskustelu
Ilmarisen kanssa, hänen tultuaan Pohjolaan Sampoa takomaan. Hän lauloi
niinikään kanteleen synnyn jatkoksi Sammon ryöstölle. Muissa Vuonnisen
toisinnoissa on toisia runoja sekaantunut Sampojaksoon, varsinkin
Vellamon neidon onginta, Kultaneidon taonta, Vipusruno, y.m.; toisissa
näitä eri aineksia on koetettu saattaa keskenään asialliseen yhteyteen.
Lönnrot mainitsi Lonkan Martiskaa sekavaksi laulajaksi, mutta
siitä huolimatta oli hänen runoissaan useita hyviä kohtia, jotka
erinomaisesti täydensivät Ontrein laulamia. Martiskan pojat ovat
myöhemmin laulaneet monenkin kohdan selvemmin kuin heidän isänsä.
Alijärvestä ja Jyvöälahdesta on muistoon kirjotettu pari kolme
toisintoa. Runsaammin niitä on saatu Uhtuesta, vaikkeivät sikäläiset
runot laajuudeltaan likimainkaan vedä vertoja Latvajärven ja Vuonnisen
Sampojaksoille. Uhtuessa on laulettu erästä lyhyempää laulunlatua,
jonka edellä olemme tavanneet, ja koska siinä viljalti esiintyy samoja
säkeitä kiinteässä yhteydessä, niin näyttää sillä olleen yleisempikin
pätöisyys. Eräs Lönnrotin kirjaanpanema runo alkaa, kuinka Väinämöinen
oli matkalla Luotolahan lankoihinsa, kun lappalainen kyyttöselkä
hänet mereltä keksi ja ampui uroon alta hevosen. Väinämöisen meressä
uiskennellessa kokko muni munansa hänen polvelleen ja niistä syntyi
maailma. Lyhyesti kerrotaan, kuinka Väinämöinen Pohjolassa takoi Sammon
ja sai neidon ja sitten omille maille tultuaan pyysi Ilmarista takomaan
itselleen haravan, jolla hän merestä haravoi kanteleen ainekset.
Muutamissa toisinnoissa on kuitenkin harvinaisia täydennyspiirteitäkin,
niinpä esim. kuvataan laajemmin, kuinka Väinämöinen ajaa meren
selällä, "eikä kastu oron kopiot, eikä vuohiset heposen", taikka miten
hän Pohjolan emännälle ensin tarjoo lunastimikseen "kultia kupilla,
hopehia puolikolla", mutta Pohjan akka sanoo: "en huoli hopehistasi,
enkä kysy kultiasi, kullat on lasten kukkasina, hopiat helyehinä,
kuin ois seppoisen näköinen", j.n.e.; tai kehoittaa Pohjolan emäntä
urosta, ettei tämä Pohjolan oron reessä päätään kohottaisi, ennenkuin
oro seisottuu. Kun Väinämöinen kohottaa päätään oron seisahduttua,
niin "kuuluu pajasta pauke, hilke hiilihuonehesta", jonka jälkeen
Väinämöinen juoksulla rientää sepon pajaan ja sanoo hänelle asian.
Vertaus Arhipan runoon osoittaa, kuinka oivallisesti nämä muutoin aivan
lyhyen toisinnon säkeet täydentävät sitä. Eräissä toisinnoissa nielee
hauki kokon munimat munat, kokko tapaa kuitenkin hauin, repäisee sen
vatsan auki ja luo munista maailman.
Uhtuen pohjoispuolella olevista seuduista ei Samporunoa ole saatu kuin
vähäpätöisiä katkelmia, pisimmät niistä Koljolasta, Martiskan pojalta
Teppanalta.