Istuimme seuraavana päivänä kestikievarissa yhdessä Akonlahden "tiekan"
(lukkarin) keralla; hän oli vielä nuori poika, ummikko venäläinen.
Olimme sattumalta kuulleet hänen rahvaan keralla puhetta yrittäessään
näyttelevän latinankielen taitoaankin ja sanovan: Sint ut sunt, aut non
sint (olkoot niin kuin ovat, taikka olkoot olematta). Mekin muistimme
kirkkohistoriasta tuon lauseen, ja se kehotti tekemään tuttavuutta.
Hän osasi muutamia muitakin latinalaisia lauseita, jotka oli oppinut
hengellisessä seminaarissa, mutta josta hän oli juoppouden takia kesken
erotettu. Istuessamme Kostamuksen kestikievarissa nauttien seosta,
joka kävi punssista, -- sitä oli tuotu kylään salaa, kalasammiossa
-- saatoimme siis yhdessä vetää vanhan tutun "Gaudeamus igiturin", ja
aamupäivä kului siten jotenkin hauskasti. Pyssynpamaukset ja niitä
seuraava hälinä lopettivat sitten äkkiä lystimme.
Kosiminen tapahtuu Karjalassa hyvin julkisesti ja monimutkaisia
temppuja noudattaen, jotka saattavat olla asianomaiselle sulhaskansalle
hyvinkin ikäviä, ellei yritys ota menestyäkseen. Sulhasen täytyy
saapua kosiotaloon joukolla, vieläpä pyssynpaukuilla julistaa
tuloaan, niin että koko kylä tietää olla tilaisuudessa saapuvilla.
Onhan se harmillista, jos niin julkisen ja uhollisen tulon jälkeen
täytyy lähteä matkoihinsa tyhjin toimin. Sen vuoksi onkin miesten
kesken käynyt tavalliseksi keskustella edeltä käsin tyttöjen kanssa,
saadakseen tietää, onko syytä joukolla tulla. Tytöt silloin ottavat
salaa vastaan kihlat, sormuksen, silkkiliinan, ehkäpä rahaakin, jotta
poika voi rohkeammalla mielellä saapua julkisesti neittä pyytämään.
Mutta yleiseen valitettiin, että tytöt hyvin huonosti pitivät näitä
lupauksiaan, ottivat kihloja monelta yht'aikaa ja antoivat sitten
useimmalle armotta "aparat". Jos heitä siitä moitti, sanottiin, niin
ei siitäkään ollut apua. Neitoset näet käsittivät asian sillä tavalla,
että kuta useammat rukkaset he saivat antaa, niin sitä kiihkeämmin
pojat heitä halusivat. Mutta antoivat kuitenkin edes kihlat pois, kun
julkinen kosiminen oli tapahtunut.
Kestikievarin tytön mainittiin ottaneen kihlat siltä saman kylän
pojalta, jota nyt odotettiin kosimaan, mutta oltiin hyvin eri mieliä,
tokko tyttö hänelle menisi. Siitä keskusteltiin kiihkeästi, melkoinen
jännitys vallitsi yleisön kesken, mutta vallitsevana mielipiteenä
tuntui olevan, että tyttö antaisi aparat. Sen kyllä saattoi uskoa,
sillä tyttö oli viekkaan näköinen, eikä kosija kuulunut olevan
kehuttavissa varoissa, olihan pienen uudisviljelyksen omistaja etempää
salolta.
Kaiket päivää istuttiin ikkunoissa ja tähystettiin järvelle päin
jokaista venettä -- nuoriso vain jatkoi väsymättä kisojaan. Vasta
iltapäivällä tuli kuitenkin oikea vene, jumakkain pyssynpaukkujen
julistamana. Kylässä paikalla syntyi vilkas liike ja joka puoletta
riennettiin kestikievaritaloon, jonka pirtti kohta kokoontui täyteen
uteliaita. Kisahuoneessa tanssikin hetkeksi taukosi, kuitenkin
ainoastaan hetkeksi, alkaakseen paikalla uudelleen entistä rennommin.
Aivan talon nurkissa, akkunain alla, pamahti jälleen pari kovaa
laukausta, ja pian sen jälkeen kosioväki juhlallisesti astui pirttiin.
Kosioväkeä on, paitsi sulhasta, taatto, teätjä (setä, eno), veli
ja joku nainen, tavallisesti sisar taikka muu sukulainen. Usein
sulhanen itse jää ulos odottamaan, miten asiat luonnistuvat, eikä
tule pirttiin ensinkään, jos ne huonosti päättyvät. Tämä kuitenkin
näytti olevan varma asiastaan, hän tuli sulhaskansan keralla pirttiin.
Mies oli kookas ja roteva, mutta vähän jolsanlainen. Arvonmiehiä oli
sulhaskansassa Miitrei vaimoineen, muut olivat köyhää kansaa.
Kosiminen sitten tapahtui, yleistä tapaa noudattaen, seuraavalla
tavalla.
Pirttiin astuttuaan kosjoväki risti silmänsä, niinkuin kreikanuskoiset
ainakin tekevät, ja laativat tervehdyksen, jonka jälkeen talonväki
pyysi heitä istumaan "suureh tshuppuh", jossa Jumalan kuvat ovat.