Yö oli ja kuu kuumotti pienempien tähtien keskellä selkeällä
taivaslaella, kun sinä, valmiina loukkaamaan[2] mahtavain jumalain
majesteettisuutta, liittyen minuun notkein käsivarsin paljoa
kiinteämmin, kuin seiniläs kiertyy korkean tammen ympärille, vannoit
minulle[3] näin: "Niin kauan kun susi on karjalauman vihollinen
ja tuo merimiehiä uhkaava Orion[4] mylleröi talvista mertä[5] ja
ilmanhenkäys liehuttelee Apollon[6] leikkaamattomia kiharoita,
niin kauan on tämä rakkaus oleva molemminpuolinen." Oi Neaera,
sinä, jonka minun miehuuteni tähden täytyy paljon kärsiä! Sillä jos
Flakkuksessa[7] on jotakin miestä, ei hän kärsi sinun lakkaamatta
tuhlailevan öitäsi etevämmän seurassa, vaan vihoissansa etsii hän
omaa kaltaistansa;[8] mutta jos todellinen tuska on tunkenut hänen
sydämeensä, ei hänen lujuutensa enää taivu kaunottareenkaan,[9] joka
kerran on hänen vihansa-alaiseksi joutunut. Vaikka sinä, kuka vaan
lienetkin, joka olet minua onnellisempi ja nykyään kopeana kenottelet
onnettomuudestani, vaikka oletkin rikas karjasta ynnä suurista
alueista ja Paktolus[10] virtaa sinun hyväksesi, älköön kuitenkaan
tuon uudesti-syntyneen Pythagoraan salaisuudet[11] olko sinulle
tuntemattomia, äläkä ole kauneudessasi voittamatta Nireusta[12]
-- voi, voi! -- sinä olet kerran sureva toisaalle[13] käännettyä
rakkautta, mutta minä taas vuorostani silloin nauran.