"Onnellinen se, joka, asioimishommista[2] erillänsä, kuten
muinainen[3] ihmissuku, omilla härillänsä muokkaa[4] isältänsä
perittyjä peltojansa, vapaana kaikesta koron käyttelemisestä:[5]
hän ei sotilaana innostu[6] sotatorven uhkaavasta äänestä,[7]
eikä kauhistu kuohuvaa mertä; hän karttaa sekä toria[8] että
mahtavain kansalaisten komeita kynnyksiä.[9] Niinmuodoin hän joko
johdattelee[10] viiniköynnösten vaurastuneita vesoja korkeisin
poppeleihin tahi katselee alhaisessa laaksossa mylvien[11]
kuljeskelevia karjalaumojansa tahi leikkelee sirpillänsä
kuivettuneita oksia ja istuttelee[12] satoisampia sijaan tahi
panee puserretun[13] hunajan puhtaisin astioihin tahi keritsee
arkoja[14] lampaitansa tahi, kun Syksy[15] kohoittaa vainioille[16]
herttaisilla[17] hedelmillä ruunatun päänsä, miten hän iloitsee
poimiessansa ympättyjä[18] pääronoita ja noita väriltänsä
purpuralle[19] vertoja-vetäviä viinirypäleitä lahjoittaaksensa
sinulle, oi Priapus,[20] ja sinulle, oi isä Silvanus,[21] sinä rajain
suojelija! Häntä huvittaa virua milloin vanhan tammen siimeksessä,
milloin tuuhealla nurmikolla. Sillä välin purot puikeltavat korkeiden
äyrästensä välillä,[22] linnut visertelevät metsissä ja lähteet
lirisevät juoksevin vesin,[23] viekotellen vienoon uneen. Mutta kun
jyrisevän Jupiterin[24] talvi valmistelee myrskyjä ja lumipyryjä,
silloin hän joko koiralaumallansa[25] kaikilta puolin[26] ahdistelee
julmia metsäsikoja viritettyihin verkkoihinsa tahi pingoittaa
sileille virepuille harvat verkkonsa syölästen rastasten paulaksi[27]
tahi tavoittelee ansallansa jänistä ja muuttelevaa[28] kurkea, noita
vaivainsa viehättäviä palkintoja. Kukapa näiden ohella[29] olisi
unhoittamatta niitä raskaita huolia, joita rakkaus tuottaa? Mutta
jos vielä kaino puoliso puolestansa hoitaa taloutta ja rakkaita
lapsia, kuten Sabinilaisnainen[30] tahi rivakan Apulialaisen
päivettynyt[31] puoliso, jos hän läjäilee vanhoja[32] halkoja pyhälle
liedelle vähää ennen väsyneen miehensä kotiintuloa ja, sulkien
muhkean karjansa vitsaksista-tehtyihin aitauksiin, lypsää[33]
tyhjiksi sen täysinäiset utareet ja, ottaen käsille tämänvuotista
viiniä[34] armaasta astiasta, valmistaa ostamattoman[35] atrian;
silloin minua eivät miellytä enemmän Lukrinus-järven[36]
ostronit,[37] ei kampela, eivätkä skaaritkaan,[38] jos nimittäin
niitä joitakuita[39] tuo kovalla kohinalla idästä noussut myrsky
ajelee tähän mereen;[40] silloin ei Afrikan[41] kana eikä Jonian[42]
pyy maukkaammin mahdu vatsaani, kuin noista puiden tuuheimmista
tertuista poimitut oliivimarjat tahi niityillä kasvava hierakkaheinä
tahi nuo vaivaantuneelle vatsalle terveelliset koirannauriit tahi
Terminalis-juhlaa[43] varten teurastettu karitsa tahi sudelta
säilynyt vohla. Miten hauska on tällaisten atriain ohella nähdä
täyteläisten lammasten kiiruhtavan kotiin, nähdä uupuneiden härkäin
väsyneellä niskallansa kantavan nurinkäännettyä iestä ja orjain,
noiden rikkaan talon työmehiläisten, kokoontuneen[44] loistavain
Larien[45] ympärille!" -- Kun koronkiskoja Alfius oli lausunut näin,
keräsi hän, aikoen suoraapäätä ruveta maanmieheksi, koko rahasummansa
kassaan Iduksena[46] -- mutta Kalendaena[47] hän taas koki panna sen
kasvuille.