eli
Vuosisataislaulu.
"Hora praeterita nunquam revertitur."
Lyhyt johdanto Vuosisataislauluun.
Meillä on jokseenkin hämärää tietoja tuon Roman kuuluisan
Vuosisataisjuhlan alku-ajoilta. Arvellaan sitä vietetyn jo
kuningastenkin aikakaudella; vaikka kaikki lähempi määritteleminen
kuitenkin uinuu tuon häilyvän tarumaailman helmassa. Muutaman hämärän
tarun mukaan olisi juhla alkuansa ollut ainoastaan jonkunlainen
n.k. sukujuhla. Eräs Valerius-niminen mies olisi nim. keksinyt
Marskentällä (Terentumissa l. Tarentumissa), lähellä Tiberin rantaa,
muutaman tulta-suitsevan luolan, johon pystytettiin jonkinlainen
maanalainen alttari Pluton (Dis pater) ja Proserpinan palvelemista
varten. Luola pyhitettiin Valerius-suvulle (gens Valeria) ja
siellä uhrailtiin aluksi ainoastaan tämän suvun menestykseksi.
Varsinaiseksi Vuosisataisjuhlaksi tahi ainakin siltä vivahtavaksi
lienee tuo mainittu Valerius-suvun uhritoimitus muuttunut vasta
tasavallan aikana, jolloin ensimmäisen konsulin, Publius Valerius
Publikolan, sanotaan (toisten mukaan v. 509, toisten v. 456 e.Kr)
Terentumissa ensi kerran juhlallisesti uhranneen koko kansan
puolesta. -- Sibyllan kirjain mukaan piti Vuosisataisjuhlaa
vietettämän säännöllisesti joka sadas vuosi, kolme vuorokautta
kestävillä leikeillä ("ludi terentini vel seculares") ja uhreilla
Marskentällä. Kuitenkaan mitään säännöllisyyttä juhlan viettämisessä
ei liene ollut, koska eri kirjailijat kertovat sen tapahtuneen
aivan eri aikoina. Ainakin ajan pitkään, sen voimme varmuudella
sanoa, joutui juhla joutumistansa unhoituksiin ja vihdoin v. 126
e.Kr. mainitaan viimeisen Vuosisataisjuhlan tapaisen juhlallisuuden
vietetyn. -- Kun Augustus oli kymmenen vuotta hoitanut yksinvaltaa
Roman valtakunnassa ja ottanut sen vieläkin viideksi vuodeksi, antoi
hän käskyn Vuosisataisjuhlan viettämiseen, nähtävästi tämän suuren
valtansa vakavammaksi vahvistamiseksi. Sibyllan pappein avulla,
jotka, Etrurialaisten tapaan, arvattavasti Augustuksen mieliksi,
kavalasti selittelivät Sibyllan kirjain mukaan vuosisataan kuuluvan
satakymmenen vuotta, ja erään Volkatius-nimisen ennustajan (haruspex)
julistuksen nojalla, koska muka eräs suuri "Maailmanvuosi", jonka
piti tuoda aivan uusi järjestys (ανάστασισ τών πάντων) maailmaan,
oli loppunut ja se sattunut juuri v. 17 e.Kr., pani Augustus
hätämältänsä tuon loistavan juhlan toimeen. Mitä muuten itse
juhlaan tulee, näkyy se Augustuksen mahtavissa käsissä saaneen
kokonansa toisen tarkoituksen, kuin sillä ennen oli ollut. Kuten jo
edellä on huomautettu, oli juhla vähitellen muuttunut yksityisestä
"sukupalveluksesta" valtakunnan yhteiseksi, etupäässä Manalan
jumalain kunnioittamisjuhlaksi. Mutta Augustuksen toimesta muuttui se
taivaan jumalain, varsinkin niiden, jotka suosivat Roman kaupunkia
("quibus septem placuere colles"), siis tavallansa itse Roman ja
sen menestyksen kunniaksi. -- Juhlaa vietettiin kolme vuorokautta.
Lähettiläät kutsuivat aluksi kansan juhlailemaan ja Sibyllan papit
l. Viisitoistamiehet ("quindecimviri sacris faciundis") jakelivat
kaikille vapaille kansalaisille suitsutusaineksia ("suffinzenta"
s.o. soihtuja, tulikiveä, pikiä y.m., joita uhrauksissa tarvittiin),
samalla kun nisuja, ohria ja herneitä oli saatavissa Jupiterin,
Apollon ja Dianan temppeleissä, niin kutsuttujen "esikoisuhrien"
toimittamista varten. Auringon laskun jälkeen alkoi keisari
Viisitoistamiesten seurassa varsinaisen toimituksen Marskentallä
(Terentumissa), uhraamalla kolme pukkia Parkoille, Ilithyialle ja
Tellukselle. Seuraavana päivänä uhrattiin Kapitoliumissa Jupiterille
valkeita härkiä ja Junolle valkeita lehmiä sekä pidettiin Apollon
kunniaksi juhlaleikit ("ludi scenici") teaatterissa; toisen päivän
pyhittivät vaimot (matronat) Junon kunniaksi Kapitoliumissa ja
vasta kolmantena toimitettiin uhrit Apollon ja Dianan kunniaksi
sekä laulettiin Vuosisalaislaulu ("Carmen-Seculare") Apollon
temppelissä Palatinus-vuorella. -- Tätä tilaisuutta varten oli
Horatius Augustuksen kehoituksesta sepittänyt kysymyksessä-olevan
Vuosisataislaulun. Laulamaan tätä uutta juhlalaulua valittiin
ylhäisempien Romalaisten lapsia ("patrimi et matrimi" s.o. sellaisia,
joiden molemmat vanhemmat vielä olivat elossa). Näitä oli luvullansa
viisikymmentäneljä, jaettuina kahteen vuorotellen laulavaan kööriin,
poika- ja tyttökööriin, joissa kummassakin oli kaksikymmentäseitsemän
henkeä. Laulu laulettiin seuraavaan tapaan:
Säkehistö 1 ja 2: (προσωδός) Pojat ja Tytöt.
Säkehistö 3: Pojat. Säkehistö 4: Tytöt.
Säkehistö 5: Pojat. Säkehistö 6: Tytöt.
Säkehistö 7: Pojat. Säkehistö 8: Tytöt.
Säkehistö 9: (μεσωδός). Säkeet 1 ja 2 Pojat. Säkeet 3 ja 4 Tytöt.
Säkehistö 10: Pojat. Säkehistö 11: Tytöt.
Säkehistö 12: Pojat. Säkehistö 13: Tytöt.
Säkehistö 14: Pojat. Säkehistö 15: Tytöt.
Säkehistö 16-19: (επωδός). Pojat ja Tytöt.