Oi Lyce! Jumalat ovat kuulleet rukoukseni; jumalat ovat kuulleet ne,
oi Lyce: sinä tulet akaksi, mutta kuitenkin tahdot näyttää kauniilta,
sinä riehut ja juot ujostelematta sekä tahdot vapisevalla laulullasi
humalapäissäsi ärsytellä hidasta[2] Kupidoa.[3] Hän[4] väijyilee
kukoistavan ja kitaraa-taitavan Khian[5] kauniilla poskilla.
Sillä vastenmielisesti lentää hän kuivettuneiden tammien ylitse
ja siten pakenee sinua, koska kellertävät hampaasi, koska kurtut
kasvoillasi ja lumi päälaellasi[6] rumentavat sinut. Ko'oksen[7]
purpura ja loistavat jalokivet eivät enää tuo takaisin niitä aikoja,
jotka katoava päivä kerran on kirjoittanut noihin tunnettuihin
aika-kirjoihin säilytettäviksi.[8] -- Voi! Mihin Venus[9] on
paennut, mihin värisi, mihin sievä liikkeesi? Mitä sinulla on enää
tuosta, tuosta,[10] joka uhkui rakkaudesta, joka minutkin valtasi
omalta itseltäni, oi sinä Cinaran jälkeen[11] onnellinen, kaunis
ja lemmenseikoista viehättävä olento? Mutta Cinaralle Onnetar[12]
on suonut lyhyen elinajan, säilyttääksensä kauan Lyceä, jotta tämä
tulisi iässä vanhan variksen vertaiseksi,[13] niin että tuliset
nuorukaiset hymyillen voisivat silmäillä tuota tuhaksi rauennutta
tulisoittoa.