Pian kevään seuralaiset, nuo Thrakiasta puhaltavat tuulet,[2]
jotka asettavat meren, pullistavat purjeet; niityt eivät enää
ole kankeina kylmästä; joet eivät kohise, talven lumesta
paisuneina. Surkeasti vaikeroiten Itystänsä,[3] tekee pesäänsä
tuo onneton lintu,[4] kekropialaisen talon[5] ikuinen häpeä,
koska hän[6] on kehnosti kostanut kuninkaan[7] raa'at himot.
Istuen[8] nuorella ruohikolla, laulelevat lihavain lammasten
paimenet laulujansa, paimenpillillä säestäen, ja ilahuttavat sitä
jumalaa,[9] jota karjalauma ja Arkadian[10] varjoisat kummut
viehättävät. -- Vuodenaika on tehnyt janon, oi Vergilius; mutta
jos sinua, oi jalosukuisten nuorukaisten[11] turvatti, haluttaa
juoda Kaleessa[12] puserrettua viiniä, pitää sinun ostaa sitä
nardus-öljyllä. Pieni pullo nardus-öljyä voi houkutella esille
astian, joka nykyään on Sulpiciuksen[13] varastohuoneessa,[14]
astian, joka on aulis lahjoittamaan uusia toiveita ja tehokas
poistamaan katkeria huolia.[15] Jos kiiruhdat näihin huvituksiin,
niin tule pian tavaroinesi! Minä en aijo juottaa sinua maksutta
omista pokaaleistani, kuten rikas varakkaassa talossansa. -- Mutta
herkeä todellakin hidastelemasta ja voitonhimosta! Ajattele mustaa
tulta[16] ja sekoita, koska se sinulle on vielä luvallista,[17] tuo
lyhytaikainen tyhmyys viisaudellasi:[18] suloista on kohdallansa[19]
tyhmystelläkin.