Lumikinokset[2] ovat rauenneet,[3] ruoho virkistyy jälleen
kedoilla ja lehdet[4] puhkeavat puihin; maa muuttaa muotonsa[5]
ja vähenevät[6] virrat juoksevat parrastensa sivuitse;[7] jopa
Gratiakin[8] Nymfien[9] ja molempain sisartensa seurassa alastonna
rohkenee johtaa piirihyppyjä. Mutta ett'et toivoisi kuolemattomuutta,
siitä muistuttaa sinua vuodenkulu ja Aika,[10] joka riistää sinulta
tuon herttaisen päivän. Pakkaset lauhtuvat länsituulien henkäyksistä,
kevään karkoittaa kesä, joka itsekin vuorostansa väistyy, kun vaan
hedelmiä-tuottava syksy on jaellut antimiansa, ja kohta tulee kolkko
talvi jälleen. Kuitenkin tasoittavat nopeat kuunvaiheet aikain
kulun;[11] me taas, kun olemme tulleet sinne, mihin isä Aeneas,
mihin rikas Tullus[12] ja Ankus, olemme tomu[13] ja varjo.[14] --
Kukapa tietää, tokko taivaan jumalat lisäävät huomispäivän hetket
tämän päivän lukuun? Mutta kaikki, mitä nyt omaksi huviksesi[15] olet
puuhaillut, kaikki on väistyvä perillisten ahnaista käsistä. Kun
elämäsi lanka on kerran katkennut ja Minos[16] on sinusta julistanut
juhlallisen tuomionsa; sitten, oi Torkvatus, ei enää sukusi,[17]
ei kaunopuheliaisuutesi,[18] eikä hurskautesi voi asettaa sinua
entiseen asemaasi. Sillä eipä Dianakaan[19] voi pelastaa siveellistä
Hippolytusta[20] Manalan pimeydestä, eikä Theseus[21] kykene
palauttamaan rakasta Pirithoustansa[22] Tuonelasta elämään.[23]