Oi sinä, hyväin jumalain jälkeläinen, Roman[2] kansan suurin
suojelija! Liian kauan[3] olet jo poissa keskuudestamme; palaa
heti, koska olet Isäin pyhälle neuvostolle[4] luvannut pikaiseen
palata! Tuo, oi jalo johtaja, ilo[5] isänmaallesi jälleen; sillä
kun kasvosi, kevään lailla,[6] loistavat kansalle, kuluu päivä
hupaisemmin ja aurinko paistaa kirkkaammin. Kuten äiti, kääntämättä
kasvojansa mutkikkaalta rannalta, lupauksin ja aavistuksin sekä
rukouksin kutsuu kotiin poikaansa, jota Notus[7] vastaisella[8]
puuskallansa viivyttelee Karpathus-meren[9] toisella puolella ja
enemmän kuin vuoden aikaa pidättää rakkaasta kodistansa; siten
isänmaakin, uskollisten kaipauksen tunteiden valtaamana, kaipaa
Caesariansa. -- Sillä härkä käyskentelee pelotta laitumella,
Ceres[10] ja armas Faustitas[11] höystyttävät vainioita, merimiehet
purjehtivat rauhassa[12] pitkin mertä, Fides[13] pelkää moittimista,
mikään häpeä[14] ei tahraa puhdasta perhe-elämää, tapa ja laki ovat
peräti poistaneet kauheat rikokset, synnyttäjättäriä kiitetään
samanmuotoisista[15] sikiöistä ja rankaistus seuraa heti rikoksen
kiintereillä.[16] -- Kukapa pelkäisi Parthialaista,[17] kuka
kylmäkiskoista Skythalaista,[18] kuka niitä sikiöitä, joita
villi Germania[19] synnyttää, niin kauan kun Caesar on asiain
etunenässä? Kukapa välittäisi villin Iberian[20] sodasta? --
Jokainen päättää[21] päivänsä omilla kummuillansa[22] ja johtelee
viiniköynnöksiänsä yksinäisiin[23] puihin; sitten palaa[24] hän
iloisena maljansa ääreen ja kunnioittaa päättäjäisissä[25] sinua
jumalanansa. Sinua kunnioittaa hän hartaalla rukouksella, sinua
maljoista[26] vuodatetulla viinillä ja hämmentää sinun jumaluutesi
Lareihinsa,[27] kuten Kreikka,[28] muistellen Kastoria[29] ja suurta
Herkulesta.[30] "Oi jalo johtaja, jospa soisit pitkällistä rauhaa[31]
Hesperialle![32]" sitä me rukoilemme kuivin suin aamulla päivän
koittaessa,[33] sitä päihtyneinä, kun aurinko laskee Okeanukseen.