Millaisena salaman siivekkään palvelijan,[2] jolle jumalain kuningas,
Jupiter, huomattuansa hänet uskolliseksi keltakiharaisen Ganymedeen
ryöstämisessä,[3] uskoi vallan lenteleväin lintujen suhteen,
milloin[4] nuoruuden innostus ja syntyperäinen tarmo, vaivoista[5]
tietämättä, pakoittavat pesästänsä, milloin taas kevätuulet, usvan
haihduttua, opettavat arastelevalle[6] äkkinäisiä lento-yrityksiä,
milloin vilkas taipumuksensa vihollisena syöksee lammaslaumoihin,
milloin ruoan- ja taistelunhalu yllyttää taistelevain
lohikäärmetten[7] kimppuun; tahi millaisena tuo kellertävän emänsä
utareista reheviin ruokamaihin mielistynyt metsäkauris[8] keksii
äskettäin emänsä maidosta vieroitetun jalopeuran, jonka nuoresta
hampaasta se pelkää surman saavansa; sellaisena Vindelikialaiset[9]
ovat nähneet Drusuksen,[10] kun hän kävi sotaa Raetialais-Alppien[11]
juurella -- mistä näille[12] tuo ammoisista ajoista totuttu tapa,
joka asestaa heidän oikean kätensä Amazonien[13] tapparalla, sen
olen jättänyt tutkiskelematta, eikä ole mahdollistakaan tietää
kaikkia -- mutta heidän aikaa ja laajalti voittoisat laumansa,[14]
lannistettuina vuorostansa[15] nuorukaisen neuvokkaisuudella, ovat
saaneet kokea, mitä mieli, mitä oikealla tavalla ja onnellisen
perheen[16] keskuudessa kasvatettu luonne ja mitä Augustuksen
isällinen sydän nuoria[17] Neroja kohtaan ovat mahtaneet. Sankarit
polveutuvat sankareista[18] ja kunnon miehistä. Mulleissa ja
varsoissakin ilmaantuu siittäjäinsä kyky; villit kotkat eivät synnytä
vauhkoja kyyhkysiä. Mutta opetus kehittää syntyperäistä kykyä,
ja kelvollinen kasvatus karkaisee sydämen. Milloin tahansa tavat
ovat rappioilla, pahuus turmelee[19] hyvätkin luonnonlahjat. -- Oi
Roma! Mitä olet velkaa Neroille, siitä todistavat Metaurus-joki[20]
ja Hastrubalin löylytys sekä tuo Latiumille herttainen päivä,
joka hälvensi kaiken synkkyyden ja jona ensiksi sulo voitonkunnia
hymyili meille,[21] aina niistä ajoin, kun julma Afrikalainen[22]
riehui pitkin Italian kaupunkeja, kuten tuli pihkapetäjissä tahi
Eurus[23] Sicilian aalloilla. Tästä alkain on Roman nuoriso yhä
kasvanut[24] onnellisissa yrityksissänsä ja nuot Punilaisten[25]
jumalattomassa[26] sotamelskeessä hävitetyt temppelit ovat saaneet
jumalainsa kuvat uudellensa pystytetyiksi sekä vihdoin[27] täytyi
tuon uskottoman Hannibalin lausua: "Kuten hirvet, syöläisten susien
saalis, me ahdistelemme ehdoin-tahdoin niitä, joista pettämällä
ja pakenemalla saisimme loistavamman voiton. Tämä kansa, joka,
urhistuneena Trojan hävityksestä, on tuonut Ausonian[28] kaupunkeihin
Tuscian[29] merellä ajelehtineet pyhät esineensä[30] ja lapsensa
sekä iäkkäät isänsä,[31] tämä kansa saa, kuten kaksiterätapparoilla
karsittu rautatammi tuolla tummista lehdistä[32] rikkaalla
Algiduksella,[33] tappioiden ja verilöylyjen keskelläkin voimaa ja
urhollisuutta itse miekaltakin. Eipä tullut vesikäärmekään,[34]
sen ruumista katkomalla, väkevämmäksi Herkulesta vastaan, jonka
sydäntä kirvelteli joutua tappiolle; eivätkä Kolkhilaiset,[35] eikä
Ekhionin[36] Theba ole synnyttäneet suurempaa hirviötä.[37] Syökse se
meren syvyyteen, niin yhä upeampana sukeltaa se sieltä; käyppä sen
kimppuun, niin suurella kunnialla paiskaa se maahan voimakkaankin
vastustajansa ja harjoittaa taisteluja, joista puolisotkin[38]
pakisevat. Minä en lähetä enää Karthagoon kopeita sanansaattajia;[39]
haihtunut on koko toivomme,[40] haihtunut tuo nimeemme kiintynyt
onni, Hastrubalin kuoltua. Klaudiusten kädet ovat kaikkea[41]
toimittavat: näitä Jupiter suojelee armollisella jumaluusvoimallansa,
ja tarkka varovaisuus pelastaa heidät sodan vaaroista."