Ketä sinä, oi Melpomene, olet kerran silmäillyt ystävällisellä
katseellasi, hänen syntymähetkellänsä, häntä ei Isthmuksen puuha[2]
ole tekevä kuuluisaksi nyrkkitaistelijaksi, eikä uljas hevonen
kuljettava voittajana Akhajan[3] vaunuissa, eikä sotakunto osoittava
delolaisilla lehdillä[4] seppelöittynä päällikkönä Kapitoliumissa,
syystä, että hän on masentanut kuningasten ylpeät uhkaukset; vaan
ne vedet, jotka juoksevat viljavan Tiburin[5] sivuitse, ja tiiheät
vehmasten suojat ovat tekevät hänen kuuluisaksi aeolialaisen
laulun[6] kautta. -- Roman, kaupunkien kaupungin, jälkisuku on
velvollinen lukemaan minut runoilijain rakastettuun joukkoon, ja
väleen vioittaa minua jotenkin vähän[7] tuo pahansuovan hammas.
Oi Pierialainen![8] Sinä, joka kultalyyrystäsi virittelet[9]
sulosäveliä; sinä, joka mykille kaloillekin voit lahjoittaa[10]
joutsenen äänen, jos niin tahdot: tämä on kokonaan sinun lahjaasi,
että minua ohitsemeneväin sormilla osoitellaan romalaisen lyyryn
isäksi; tämä on kokonaan sinun vaikutustasi, että minä elän ja olen
mieleen, jos nimittäin olen.