Oi Venus! Herätätkö noita kauan sitten keskeytyneitä sotia
vireillensä jälleen?[2] Säästä[3] minua, sitä rukoilen, sitä
rukoilen! Minä en enää ole sellainen,[4] jommoinen olin hyvän
Cinaran[5] hallitessa. Herkeä, oi herttaisten Kupidoin[6] julma
äiti,[7] taivuttamasta enää sitä, joka on noin kymmenen lustrumia[8]
vanha sekä jo kovettunut[9] liian hellään hallitukseesi.[10]
Mene sinne, mihin nuorukaisten mairittelevat rukoukset sinua
kutsuvat! Ajanmukaisemminpa[11] saavut, loistavain joutsentesi
lennättämänä,[12] vieraspitoihin Paullus Maximuksen[13] taloon,
jos etsit hehuttaaksesi maksaa, joka on siihen sopiva.[14] Sillä
hän, joka on sekä suurisukuinen että kaunis, eikä jää mykäksi[15]
kovanonnen kohtauksissakaan, vaan on jos sadankin keinon keksivä[16]
nuorukainen, hän on kuljettava sotalippusi[17] laajalle; ja kun
hän tehokkaammin, kuin runsasantoisen[18] kilpakosijan lahjat,
kerran on voittanut[19] hänet,[20] on hän pystyttävä marmorisen
kuvasi[21] Albanus-järven[22] läheisyyteen Kypruksen[23] puusta
tehdyn katon[24] suojaan. Siellä olet runsaammin vetävä sieramiisi
suitsutussavua ja iloitseva lyyryllä ja berekyntiläisellä[25]
huilulla ynnä paimenpillillä[26] säestetyistä sävelistä; siellä ovat
kahdesti päivässä[27] pojat hentojen tyttöjen seurassa, ylistäen
jumaluusvoimaasi, vahanvalkealla jalallansa, Salilaisten[28] tapaan,
kolmesti polkevat maata. -- Minua ei enää ilahuta tyttö, eikä poika,
eikä tuo keskinäistä rakkautta uskomaan hetas toivo; minua ei ilahuta
kilpailla viininjuonnissa, eikä seppelöitä ohimojani tuoreilla[29]
kukilla. Mutta miksi -- voi! -- oi Ligurinus,[30] miksi valuu kyynel
silloin-tällöin pitkin poskiani? Miksi kaunopuheinen[31] kieleni,
keskellä puhettani, tyrmehtyy yksitoikkoiseen hiljaisuuteen? -- Öisin
unissani pitelen sinua,[32] oi armoton, milloin syliini suljettuna,
milloin taas seuraan sinua, kiitäessäsi pitkin Mars-kentän ruohistoa,
pitkin läikkyviä laineita.[33]