K. Cilnius Maecenaalle.[1]

oi Maecenas, sinä Tyrrhenian[2] kuningasten jälkeläinen! Jo

kauan aikaa on minulla ollut sinun varaksesi mietoa[3] viiniä

ennen-alkamattomassa ruusun kukilla[4] kaunistetussa astiassa sekä

puserrettua terhovoidetta[5] kiharoitasi varten. Irtau kaikista

esteistä; älä alituisesti tähystele vesirikasta Tiburia,[6] älä

Aesulan[7] viertäviä vainioita, äläkä isänmurhaaja Telegonuksen[8]

harjanteita! Jätä tuo inhoittava ylellisyys sekä tuo korkealla-olevia

pilviä tavoitteleva palatsisi;[9] herkeä ihailemasta äveriään

Roman savupylväitä, sen loistoa ja melskettä! Tavallisesti ovat

vaihtelevaisuudet rikasten mieleen; köyhäin siistit atriat taas,

vaikka katalan katon suojassa sekä katteitta ja purpurapeitteittä,

ovat silittäneet[10] heidän huolien rypistämän otsansa. -- Jo

Andromedan[11] loistava isä on ilmaissut salatun valonsa; jo

Prokyon[12] ja raivon Jalopeurantähti[13] riehuvat, kun aurinko

palauttaa jälleen poutaiset päivänsä. Jo uupunut paimen lanttuneine

laumoinensa etsii siimeksiä ja puroja sekä tuon pörröisen

Silvanuksen[14] tappuristoja, ja hiljainen ranta[15] kaipaa häilyviä

tuulia. -- Mutta sinä pidät huolta siitä, mikä kanta paraiten

sopii valtiolle ja, valvoen kaupunkisi etuja, hätäilet siitä, mitä

Seriläiset[16] ja Kyruksen hallitsema Baktra[17] sekä Tanais-joen[18]

eripuraiset rantalaiset[19] puuhailevat.[20] -- Mutta jumala on

viisaasti verhonnut synkkään yöhön koko tulevan ajan kohtalon; hän

myös hymyilee, jos kuolevainen ylinmäärin häliköitsee.[21] Muistappa

tyynesti järjestellä käsillä-olevat seikat;[22] kaikki muu menee

menoansa, niinkuin tuo virta,[23] joka milloin pitkin keskiväyläänsä

hiljaisesti[24] laskee Etrurian mereen,[25] milloin taas vierittelee

mukanansa[26] noita liikkeesen-hivuttamiansa[27] kivimöhkäleitä ja

irralle-nihuttamiansa karankoja[28] sekä karjaa ja kartanoitakin,

vuorten ja läheisen metsän kaikuessa rymäkästä ryskeestä,[29] kun

hirveä tulva paisuttaa hiljaiset virrat. -- Se on oma herransa ja

viettää aikansa iloisesti, joka kunkin päivän lopulla[30] voi sanoa:

"Minä olen elänyt.[31]" Huomenna Yli-isä[32] täyttäköön taivaslaen

joko synkillä pilvillä tahi kirkkaalla päivänpaisteella; hän[33]

ei kuitenkaan voi kumota[34] sitä, mitä kerran on tapahtunut,[35]

eikä muuttaa tahi peruuttaa[36] sitä, mitä haihtuva hetki kerran on

mukanansa vienyt. -- Onnetar, joka iloitsee julmista teoistansa ja

itsepäisesti lyö liiallista leikkiä, muuttelee epävakaisesti[37]

kunnianosoituksia, suosien milloin minua, milloin jotakin toista.

Jos hän[38] viipyy luonani, kiitän häntä; jos hän räpyttää

siipiänsä,[39] annan takaisin sen, mitä hän on antanut, ja verhoun

omaan hyveeseni[40] sekä etsin itselleni kunniallista köyhyyttä ilman

hänen lahjojansa.[41] Jos purjepuu ruskaa lounaistuulten käsissä,

ei suinkaan ole minun luonteeni mukaista[42] turvautua akkamaisiin

rukouksiin ja lupauksilla tinkiä, ett'eivät Kypruksesta[43] ja

Tyruksesta[44] tulevat tavarani enentäisi ahnaan meren rikkautta.

Silloin myötätuuli ja Pollux[45] kaksoisveljinensä ovat kuljettavat

minun, turvallisena kaksisoutuni suojassa, halki Aegaean meren

mylläkkäin.

Oodit, Karmen-Seekulaare ja Epoodit · 第 185 / 383 题