oi Maecenas, sinä Tyrrhenian[2] kuningasten jälkeläinen! Jo
kauan aikaa on minulla ollut sinun varaksesi mietoa[3] viiniä
ennen-alkamattomassa ruusun kukilla[4] kaunistetussa astiassa sekä
puserrettua terhovoidetta[5] kiharoitasi varten. Irtau kaikista
esteistä; älä alituisesti tähystele vesirikasta Tiburia,[6] älä
Aesulan[7] viertäviä vainioita, äläkä isänmurhaaja Telegonuksen[8]
harjanteita! Jätä tuo inhoittava ylellisyys sekä tuo korkealla-olevia
pilviä tavoitteleva palatsisi;[9] herkeä ihailemasta äveriään
Roman savupylväitä, sen loistoa ja melskettä! Tavallisesti ovat
vaihtelevaisuudet rikasten mieleen; köyhäin siistit atriat taas,
vaikka katalan katon suojassa sekä katteitta ja purpurapeitteittä,
ovat silittäneet[10] heidän huolien rypistämän otsansa. -- Jo
Andromedan[11] loistava isä on ilmaissut salatun valonsa; jo
Prokyon[12] ja raivon Jalopeurantähti[13] riehuvat, kun aurinko
palauttaa jälleen poutaiset päivänsä. Jo uupunut paimen lanttuneine
laumoinensa etsii siimeksiä ja puroja sekä tuon pörröisen
Silvanuksen[14] tappuristoja, ja hiljainen ranta[15] kaipaa häilyviä
tuulia. -- Mutta sinä pidät huolta siitä, mikä kanta paraiten
sopii valtiolle ja, valvoen kaupunkisi etuja, hätäilet siitä, mitä
Seriläiset[16] ja Kyruksen hallitsema Baktra[17] sekä Tanais-joen[18]
eripuraiset rantalaiset[19] puuhailevat.[20] -- Mutta jumala on
viisaasti verhonnut synkkään yöhön koko tulevan ajan kohtalon; hän
myös hymyilee, jos kuolevainen ylinmäärin häliköitsee.[21] Muistappa
tyynesti järjestellä käsillä-olevat seikat;[22] kaikki muu menee
menoansa, niinkuin tuo virta,[23] joka milloin pitkin keskiväyläänsä
hiljaisesti[24] laskee Etrurian mereen,[25] milloin taas vierittelee
mukanansa[26] noita liikkeesen-hivuttamiansa[27] kivimöhkäleitä ja
irralle-nihuttamiansa karankoja[28] sekä karjaa ja kartanoitakin,
vuorten ja läheisen metsän kaikuessa rymäkästä ryskeestä,[29] kun
hirveä tulva paisuttaa hiljaiset virrat. -- Se on oma herransa ja
viettää aikansa iloisesti, joka kunkin päivän lopulla[30] voi sanoa:
"Minä olen elänyt.[31]" Huomenna Yli-isä[32] täyttäköön taivaslaen
joko synkillä pilvillä tahi kirkkaalla päivänpaisteella; hän[33]
ei kuitenkaan voi kumota[34] sitä, mitä kerran on tapahtunut,[35]
eikä muuttaa tahi peruuttaa[36] sitä, mitä haihtuva hetki kerran on
mukanansa vienyt. -- Onnetar, joka iloitsee julmista teoistansa ja
itsepäisesti lyö liiallista leikkiä, muuttelee epävakaisesti[37]
kunnianosoituksia, suosien milloin minua, milloin jotakin toista.
Jos hän[38] viipyy luonani, kiitän häntä; jos hän räpyttää
siipiänsä,[39] annan takaisin sen, mitä hän on antanut, ja verhoun
omaan hyveeseni[40] sekä etsin itselleni kunniallista köyhyyttä ilman
hänen lahjojansa.[41] Jos purjepuu ruskaa lounaistuulten käsissä,
ei suinkaan ole minun luonteeni mukaista[42] turvautua akkamaisiin
rukouksiin ja lupauksilla tinkiä, ett'eivät Kypruksesta[43] ja
Tyruksesta[44] tulevat tavarani enentäisi ahnaan meren rikkautta.
Silloin myötätuuli ja Pollux[45] kaksoisveljinensä ovat kuljettavat
minun, turvallisena kaksisoutuni suojassa, halki Aegaean meren
mylläkkäin.