Oi Bakkhus![2] Mihin sinä kaamaiset minut, nesteestäsi
täyteläisenä?[3] Mihin lehtoihin tahi mihin luoliin[4] minä, uudessa
hengessä,[5] äkisti askellan? Missä luolissa[6] kuullaan minun
laulavan jalon Caesarin ikuisesta kunniasta ja yrittävän kohoittaa
sitä aina tähtiin ja Jupiterin neuvostoon asti? Minä tahdon säestää
oivallisen, vereksen laulun, jota ei mistään muusta suusta tähän
asti ole kuultu. Samalla lailla seisoo vuorten huipuilla[7] uneton
Evias,[8] ällistyneenä, kun hän katselee Hebrusta[9] ja lumesta
kimaltelevaa Thrakiaa sekä muukalaisen jalan polkemaa Rhodopeta,[10]
kuin minuakin viehättää[11] etäällä ihmetellä joen rantoja ja autiota
lehtoa. Oi sinä, joka hallitset Najadeja[12] ja Bakkhatinnoja, jotka
kykenevät[13] käsin kaatamaan korkeat saarnipuutkin kumoon! Minä en
laula mitään vähänarvoista, enkä alhaisella tavalla, enkä mitään
katoavaa. Suloinen on vaara, oi Lenaeus,[14] seurata sitä jumalaa,
joka ympäröi[15] ohimonsa viheriällä viiniköynnöksellä.