Ankarassa sotakurissa karaistu nuorukainen[2] oppikoon tyytyväisesti
kestämään kovaa köyhyyttä; vieläpä hätyyttäköön hän, keihäältänsä
peljättävänä ratsastajana,[3] noita villejä Parthialaisia[4] sekä
viettäköön elämänsä taivasalla ja tukalassa tilassa![5] Kun sotivan
itsevaltijaan[6] puoliso ja mieskuntainen[7] tytär näkevät hänet
vihollisen muureilta,[8] huahtakoot he: "Voi, voi! Ett'ei tuo
sotaan[9] harjaantumaton, kuninkaallinen sulhoni[10] ärsyttäisi
tuota koskettaa vaarallista jalopeuraa, jonka raivo verenhimo
syöksee keskelle verilöylyjä!" -- Suloista ja kunniakasta on kuolla
isänmaansa puolesta.[11] Kuolema ahdistaa arkaakin miestä, eikä
säästä sotaan tottumattomankaan nuorison polventaipeita, eikä arkaa
selkää.[12] Hyve, joka ei tiedä häpeällisestä epäyksestä, loistaa
tahraamattomin kunnioin, eikä nosta eikä laske tapparoitansa[13]
kansan suosion[14] mielivallan mukaan. Hyve, joka avaa taivaan
niille, jotka kuolemattomuutta ansaitsevat,[15] raivaa itsellensä
tien pitkin muilta kiellettyä uraakin ja halveksien, pakenevin
siivin, jättää halvat kansalaumat sekä kostean maan. -- Hartaalla
äänettömyydelläkin on varma palkkionsa.[16] Minä kiellän sen, joka on
ilmaissut Cereen[17] salaisen palveluksen, olemasta kanssani samojen
kattojen suojassa tahi astumasta särkyväiseen alukseen. Usein on tuo
polkuna-pidetty[18] Diespiter[19] rankaissut viatontakin viallisen
mukana.[20] Harvoin on Kosto, vaikka ontuvin jaloinkin, lakannut
ahdistamasta edellänsä-pakenevaa pahantekijää.