Voi Posthumus, Posthumus! Vuodet vierivät nopeasti tiehensä, eikä
hurskautesi voi viivytellä kurttuja kasvoiltasi, eikä lähestyvää
vanhuutta,[2] eikä säälimätöntä kuolemaa; ei, ystäväni, vaikka joka
päivä, joka kuluu, kolmellasadalla härällä koettaisit hyvitellä
heltymätöntä Plutoa,[3] joka kiusaa kolmiruumiista Geryonia[4] ja
Tityosta[5] noissa kauheissa aalloissansa, joiden ylitse nähtävästi
meidän kaikkein, jotka elämme tämän maailman hedelmistä, on
purjehdittava, lienemme sitten kuninkaita tahi köyhiä maan asukkaita.
Turhaan olemme karttavat veristä Marsia[6] ja kohisevan Hadrian[7]
meren murtuneita aaltoja; turhaan olemme syksykaudet varovat tuota
ruumiillemme epäterveellistä Austeria.[8] Meidän täytyy käydä tuolla
hirvittävällä, hitain juoksuin kiertelevällä Kokytus-joella[9] ja
Danauksen[10] pahanmaineisen suvun sekä pitkään pakkotyöhön tuomitun
Aeoluksen jälkeläisen, Sisyfuksen[11] luona. Sinun täytyy jättää
maisemasi ja kartanosi sekä hellä puolisosi; eikä yksikään noista
puista, joita kasvattelet, ole seuraava lyhyt-ikäistä isäntäänsä,
paitsi nuo vihattavat kypressit.[12] Sinua itseäsi onnellisempi[13]
perillinen on nauttiva sinun sadankin salvan takapuolella säilytetyt
Caekubus-viinisi ja kostuttava laattiasi[14] nesteellä,[15] jota
parempaa ei käytetä ylipappein upeissa atrioissa.