Älä vaadi minua sovittelemaan kitarani sulosäveliin villinomaisen
Numantian pitkällisiä sotia,[2] älä hirmuista Hannibalia,[3] älä
punilaisella verellä punattua Sicilian mertä,[4] älä villejä
Lapitheja,[5] älä viiniin-vaipunutta Hylaeusta,[6] äläkä Herkuleen[7]
kädellä masennettuja Telluksen nuorukaisia,[8] joilta uhkaavan vaaran
vuoksi itse tuon vanhan Saturnuksen[9] asuntokin tärisi; mutta sinä,
oi Maecenas, sinä olet paremmin suorasanaisella kertomuksella[10]
ylistelevä Caesarin taisteluja ja kuvaileva noita uhkaavia[11]
kuninkaita, joita kuljeteltiin[12] pitkin katuja.[13] Minut velvoitti
Musa[14] laulamaan herratar Likymnian[15] lempilauluja, hänen
kirkkaasti-säihkyvistä silmistänsä ja keskinäisiin rakkauksiin
aivan altiista sydämestänsä; hänen, jonka vallan hyvin sopii pistää
jalkansa piirihyppyihin, kiistellä piloillansa ja leikkiessänsä,
pyhän Dianan[16] juhlapäivänä, kiertää käsivartensa sirojen neitosten
kaulaan. Tokkopa kaiken sen, mitä oli äveriäällä Akhaemeneella,[17]
tokkopa viljavan Frygian mygdonilaiset[18] aarteet, tokkopa
Arabialaisten täysinäiset aitat -- tokkopa kaikki nämät tahtoisit
vaihettaa Likymnian kiharoihin, silloin kun hän kääntää niskansa
tulisille suuteloille tahi hellällä tylyydellä kieltää sen, jonka
hän kuitenkin mieluummin, kuin itse vaatija, iloitsee itseltänsä
riistettävän, välistepä itsekin ennalta haluaa riistää.