Oi sinä, joka usein kerallani jouduit mitä suurimpaan vaaraan, kun
Brutus oli sotaväen päällikkönä! Kuka on sinut kansalaisena[2]
jälleen lahjoittanut isäisi jumalille ja Italian taivaalle, oi
Pompejus, sinä ylin ystävistäni, sinä, jonka seurassa usein olen
viettänyt pitkänlaisen päiväni viinin ääressä, seppelöittynä Syrian
malobathrum-öljystä[3] kiiltäviltä kiharoiltani? Sinun seurassasi
olen kokenut Filippin[4] tappelun ja nopean paon, jätettyäni
onnettomasti kilpeni, kun urhollisuus[5] oli lannistunut ja yhä
uhkaavat viholliset leuoin koskettelivat häpeällä tahrattua[6] maata.
Mutta minut, peloissani, tempasi nopeasti Merkurius[7] vihollisten
keskitse paksuun pilveen; sinut taas ahmaiseva aalto valkopäissä
vaahdoissansa saattoi jälleen sodan riehunaan.[8] -- Valmista siis
velvollinen atria Jupiterille; laske laakeripuuni siimekseen[9]
tuo pitkällisestä sotapalveluksesta uupunut kylkesi, äläkä säästä
varallesi määrättyjä maljoja! Täytä aina partaita myöden nuot
kiiltävät kolpakot unhoitusta-tuottavalla[10] Massikus-viinillä;[11]
vuodata öljyä noista avarista karinkaukaloista! Kuka tahtoo
kiiruusti sitoa seppeleitä tuoreista persiljoista tahi myrteistä?
Kenen Venus[12] on määräävä juomingin kuninkaaksi? Minä en riehu
järjellisemmin kuin Edonilaisetkaan:[13] minusta on hauska hurjailla,
saatuani ystäväni jälleen takaisin.