Oi toverit! Nyt pitää juoda,[2] nyt vapain jaloin polkea
maata; nyt olisi aika kaunistaa jumalain patja saliarisilla
ruokalajeilla.[3] Ennen oli väärin tuoda esille Caekubus-viiniä[4]
esi-isäin viinivarastoista,[5] konsa kuninkatar taudin tahraamine,
häpeällisine miesjoukkoinensa[6] valmisteli mieletöntä perikatoa
Kapitoliumille[7] ja häviötä valtakunnalle, määrästä tietämättömänä
toivoessansa kaikkea[8] ja ihanasta onnesta päihtyneenä. Mutta
hänen raivoansa hälvensi yksi, tulesta tuskin pelastettu laiva;[9]
hänen Mareotikus-viinistä[10] riehuvan mielensä käänsi todelliseen
pelkoon Caesar,[11] airoin ahdistamalla häntä[12] hänen paetessansa
Italiasta[13] -- kuten haukka[14] arkoja kyyhkysiä tahi rivakka
metsästäjä jänistä Haemonian[15] lumi-aavikoilla --- pannaksensa
kahleisin[16] tuon onnettoman hirviön, joka,[17] haluten jalosti
kuolla, ei akkamaisesti pelännyt miekkaa, eikä kiitävällä
laivastolla etsinyt salaisia[18] rantoja,[19] vaan uskalsi
loistavin silmin katsella kukistettua palatsiansa ja rohkeasti
kosketella julmia käärmeitä, imeäksensä niistä ruumiisensa mustaa
myrkkyä,[20] päättämästänsä kuolemasta vieläkin rajumpana: koska
hän, korkea-arvoinen nainen, katsoi luonnollisesti karsain silmin
julmia Liburnilais-aluksia,[21] kuljettamaan itseänsä alhaisesti[22]
loistavassa voittosaatossa.