Meitä vaaditaan laulamaan -- jos siis joutohetkinäni siimeksessä
kerallasi[2] olen laulanut jotakin sellaista, joka pysyy katoamatta
sekä tämän vuoden että useampiakin[3] -- niin, hyvä! laulappa siis
latinalainen[4] laulu, oi lyyryni, sinä, jota ensiksi soitteli
Lesboksen kansalainen,[5] joka, vaikka hän oli kylläkin uljas
taistelutantereella, kuitenkin joko aseiden kalskeessa tahi
kiinnitettyänsä myrskyn mättimän laivansa[6] kosteaan rantaan,
lauleli Liberistä,[7] Runottarista,[8] Venuksesta[9] ja aina
hänessä riippuvasta Pojasta[10] sekä tuosta mustain silmäinsä ja
mustan tukkansa tähden pulskasta Lykuksesta.[11] Oi lyyryni! Sinä
Foebuksen[12] kaunistus ja ylijumala Jupiterin[13] atrioissa suotuisa
soittokalu,[14] sinä vaivain viehättävä lievitys, ole minulle
suotuisa, milloin vaan oikein sinua avukseni anon!