Kun petollinen paimen[2] idalaisilla laivoillansa[3] kuljetti meren
ylitse[4] kestitsijätärtänsä Helenaa,[5] vaivutti Nereus[6] nopeat
tuulet vastenmieliseen lepoon, ennustellaksensa kauheita kohtaloja:
"Pahalla enteellä[7] viet sinä kotiisi sen, jota koko Kreikka,
liittoutuneena yhteen purkaaksensa avioliittosi[8] ja kukistaaksensa
Priamuksen vanhan kuningasvallan, on suurella sotavoimalla takaisin
vaativa. Voi, voi! Kuinka suuri vaiva on niin hyvin hevosilla kuin
miehilläkin! Kuinka suurta onnettomuutta valmistat sinä Dardanuksen
suvulle![9] Jo varustaa Pallas[10] kypäriänsä, kilpeänsä,[11]
sotavaunujansa ja raivoansa. Turhaan olet sinä, luottaen Venuksen[12]
suojelukseen, suoriva suortuviasi, turhaan vieno-äänisellä
kitarallasi virittelevä säveliä naisten ratoksi, turhaan
makuuhuoneessasikin välttelevä raskaita keihäitä, gnosolaisen[13]
peitsen kärkiä, sotamelskettä ja tuimasti ahdistelevaa Ajaxia.[14]
Voi! kuitenkin olet sinä vihdoin viimeinkin tahraava viehättävät
kasvosi tomuun. Etkö näe takanasi Laerteen poikaa,[15] sukusi
surmaa, etkö Pyloksen[16] Nestoria?[17] Pelkäämättä ahdistavat
sinua Salamiksen[18] Teuker[19] ja Sthenelus,[20] joka on taitava
taistelussa ja väsymätön ohjastaja, jos vaan on tarve hillitä
hevosia. Myöskin Merioneen[21] olet oppiva tuntemaan. Kas tuossa!
Julma, isäänsä mahtavampi, Tydides[22] riehuu löytääksensä sinut.
Häntä olet sinä arkamaisesti ja lähkävällä läähötyksellä pakeneva,
kuten hirvi, jättäen nurmikkonsa, pakenee toisella puolen laaksoa
näkemäänsä sutta; tätä et kumminkaan lemmityllesi[23] luvannut.
Vihastuneen Akhilleen[24] laivasto on viivyttävä tuhopäivää Iliumilta
ja Frygialaisten äideiltä;[25] määrättyin vuotten kuluttua on
akhajalainen[26] tuli polttava Pergamumin[27] rakennukset."