Oi laiva! Taashan uudet laineet vievät sinut merelle. Oi, minne
aijotkaan? Pyri kaikin mokomin satamaan! Etkö huomaa, miten airoton
laitasi, miten rajun lounastuulen murtama mastosi, miten raakapuusi
ruskavat[2] ja miten emäpuusi tuskin enää köysittä voi kestää liian
väkivaltaista mertä? Eiväthän purjeesi ole enää ehjinä, eikä sinulla
enää ole jumalia, uudelleen hädän ahdistaessa, avuksi huutaaksesi.
Vaikka sinä, oi Pontuksesta peräisin oleva mänty,[3] jalon metsän
tytär, vaikka kehutkin sukuperääsi ja hyödytöntä nimeäsi, niin ei
pelkuri merimies sinun kirjaeltuun keulaasi kumminkaan luota. Joll'et
tahdo tulla tuulien leikkikeräksi, niin pidä varasi! Sinä, joka
äsken[4] olit huolettava mieliharmini, mutta nyt[5] olet kaipaukseni
ja painavan huoleni esineenä, vältä hohtavien[6] Kykladien[7] välillä
aaltoilevia merenselkiä!