Kuka hento[2] poika, viruen tuuheassa ruohistossa ja hajuvoiteilla
tahrittuna, sinua, oi Pyrrha, rakkaudellansa ahdistelee
lemmenluolassa?[3] Ketä varten törhöttelet[4] sinä kellertäviä
kiharoitasi, teeskentelemättä siroudessasi? Voi! kuinka usein on hän
itkevä sinun uskollisuuttasi[5] ja jumalain muuttunutta mieli-alaa
ja rajutuulien mylleröimää mertä, hän, joka nyt herkkä-uskoisena
nauttii sinun suloasi, oi Kullatar; hän, joka toivoo sinun
aina olevan vapaana,[6] aina lemmittävissänsä, tietämättä itse
petollisesta rakkaudesta.[7] Onnettomat ne, joille sinä loistat vielä
kokemattomana! Pyhä seinä[8] pyhitettyine tauluinensa osoittaa minun
ripustaneen[9] kosteat vaatteeni meren mahtavalle jumalalle.[10]