Ankara talvi väistyy, kevään ja Favoniuksen[2] hupaisesti
vaihdellessa, ja koneet kiskovat kuivanomaisia laivoja;[3] karja
ei enää viihdy navetoissa, eikä kyntömies tulen ääressä, eivätkä
niityt kimaltele vaaleanharmaasta härmästä. Jopa kytheralainen
Venus[4] johtaa piirihyppyjä, Lunan taivaalta kuumottaessa, ja
sievät Gratiat[6] Nymfain seurassa vaihettelevin jaloin polkevat
maata, sillä aikaa kun hehkuva Vulkanus[7] polttaa Kyklopsien[8]
vaivanalaisia tehtaita. Nyt sopii ympäröitä kiiltävä[9] päänsä
joko viheriällä myrtillä tahi niillä kukilla, joita muokattu maa
tuottaa; nyt sopii uhrata Faunukselle[10] varjoisissa lehdiköissä,
joko hän tahtoo uuhikaritsan tahi mieluummin pukin. Samalla
jalallansa polkee kalpea kuolema niin hyvin köyhäin hökkelejä, kuin
kuningastenkin palatseja. Onnellinen Sextus! Lyhyen elämän määrä
kieltää meitä alkamasta pitkiä toiveita. Pian on sinut verhoava yö
ja sadunomaiset Manit[11] ja Pluton[12] köyhä koti; niinpian kun
kerran olet tänne tullut, et suinkaan ole pelinopposilla heittävä
arpaa juomingin-johdannosta, etkä ihaileva hentoa Lycidasta, jonka
tähden nyt jokaisen nuorukaisen sydän sykkii ja johon pian tytötkin
rakastuvat.