Asbjörn Krag nyökkäsi ja mutisi itsekseen:
-- Tietysti sopimuskirjat.
-- Mitä sopimuskirjoja Te tarkoitatte, herra Krag?
Salapoliisi ei vastannut mitään. Hän nousi äkkiä ja kiiruhti eteiseen
puhelinkoppia kohden. Samassa pysähdytti hänet ystävänsä etsivästä
osastosta, joka ilmoitti hänelle joutuneensa 10 minuuttia sitten pois
kreivin jäljiltä. Kreivi oli tullut hotellista laukkuineen ja ottanut
auton ja ajanut Drammentielle päin. Autosta, jonka salapoliisi sai
käsiinsä, meni kumi rikki, joten hänen oli mahdottomuus seurata
perässä.
Asbjörn Krag kiitti ja meni puhelinkoppiin.
Hänen ystävänsä poistu, sillä hän tiesi, ettei Kragilla ollut aikaa
pitempiin keskusteluihin.
Salapoliisi soitti ja tapasi laivanvarustajan kotona. Pitemmittä
puheitta sanoi hän:
-- Tämä on Asbjörn Krag, ajakaa autolla heti konttoriinne.
-- Mitä, mitä nyt?
-- Ajakaa heti. Ilmoitan sitten lähemmin, mutta ottakaa kaikki avaimet
mukaanne!
Salapoliisi palasi takaisin kahvilaan, antoi vahtimestarille setelin,
viittasi nuorelle miehelle ja meni eteiseen.
Kello oli silloin puoli 8.
Viisi minuuttia myöhemmin tapasivat nämä kolme herrasmiestä
laivanvarustajan konttorissa. Laivanvarustajan suuri loistoauto seisoi
puhkien kadulla.
Kun he tulivat konttoriin, pyysi salapoliisi saada nähdä sopimuskirjoja
ja molempien herrojen ihmetellen katsellessa toisiaan ja salapoliisia,
luki Krag koneella kirjoitettuja asiapapereita.
Päästyään kahdeksanteen pykälään ja luettuaan sen kahteen kertaan,
antoi hän paperit hymyillen laivanvarustajalle ja sanoi:
-- Aivan kuten arvasin.
Vanha mies, käsittämättä mitään, katsoi Kragia.
-- Kuinka? Mitä se merkitsee? kysyi hän.
Vastaamatta kysyi Krag:
-- Oletteko varma siitä, että nämä ovat alkuperäiset sopimuspaperit?
Laivanvarustaja katseli hetken Kragia, aivan kuin hän olisi epäillyt
kuulleensa väärin ja tarkasteli sen jälkeen papereita, ruveten taas
uudelleen katsomaan salapoliisia.
-- Kyllä, sikäli kuin minä voin nähdä, nämä ovat oikeat paperit ja
miksipä ne eivät oikeat olisi?
-- Pyydän lukemaan uudelleen kahdeksannen pykälän ja sen jälkeen
vastaamaan kysymykseeni, sanoi Krag. -- Saattaa käydä niin, että
muutatte ajatustanne.
Laivanvarustaja alkoi lukea pykäliä. Hänen kasvonsa osoittivat
edelleenkin samaa ihmetystä, osaksi kiukkuakin, aivan kuin hän olisi
kaikkea tätä pitänyt tarkoituksettomana. Äkkiä muuttuivat hänen
kasvonsa. Hän katsoi hetken salapoliisiin ja alkoi uudelleen lukea.
Vihdoin lausui hän epävarmalla äänellä:
-- En ymmärrä tätä. Tässä on eräs kohta, jota totisesti ei ole ennen
näissä ollut. Miten tämä on ymmärrettävissä? Hän katseli uudelleen
paperia ja luki puoliääneen: VIII pykälä: Kuitenkin pidättää American
Shipcompany itselleen oikeuden kuolettaa sopimuksen, jos
laivanrakentamiskustannukset kohoavat kolmella neljäsosalla
kauppasummasta sillä ajalla, joka on kulunut sopimuksen
allekirjoittamisajasta työnsuorittamispäivään.
Vallitsi hetkisen äänettömyys laivanvarustajan lauottua lukemasta.
Laivanvarustaja näytti punnitsevan tilannetta ja päästyään sanojen
tarkoituksesta selville, suuttui hän silmittömästi:
-- Kuka peijakas on vaihtanut oikeat sopimuskirjat? Nämä eivät totta
totisesti ole samat, jotka minä otin vastaan vuosi sitten ja
allekirjoitin.
-- Ei, vastasi Krag, -- varmasti ei. Ja varas juuri on jättänyt
väärennetyt paperit pitäessään itse alkuperäiset.
-- Mutta silloin täytyy tässä pelissä olla amerikkalaisen liikkeen
mukana, sillä kellään muulla ei niistä ole hyötyä.
-- Niin minäkin luulen, sanoi salapoliisi, -- ja minä tiedän sitä
paitsi, kuka tämän on tehnyt.
-- Kuka? Missä hän on? Voinko minä saada hänet käsiini?
Asbjörn Krag katsoi kelloaan.
-- Varas istuu parhaillaan Bergeniin menevässä pikajunassa, jatkaakseen
huomenna matkaansa Amerikkaan.
Laivanvarustaja oli kiihtynyt.
-- Oletteko varma siitä? Onko mitään mahdollisuutta saada hänet
vangituksi? Voitteko hankkia takaisin alkuperäiset sopimuspaperit?
Salapoliisi oli kyllä varma sanoistaan, mutta saadakseen todisteen
niille, meni hän puhelimeen ja soitti Grand Hotelliin.
-- Saanko puhutella eteisvartijaa... Onko eteisvartija? Tiedättekö
minne herra Nelson matkusti...? Ette... Milloin hän lähti...? kello
7... Hyvä on. Hyvästi.
Krag kääntyi laivanvarustajan puoleen:
-- Nyt olen aivan varma asiasta ja minulla on hyvät toiveet siitä, että
kaikki tulee käymään hyvin... Kuinka nopeasti voi autollanne päästä?
Laivanvarustaja arvasi heti, mikä salapoliisin tarkoitus oli.
-- Niin, luulen että saatte asian kuntoon. Autolla pääsee aina
yksitoistakin peninkulmaa tunnissa. Antakaa pyöriä vaan.
-- Odottakaahan, sanoi Krag ja meni puhelimeen uudelleen. Hän pyysi
sähkösanomakonttoriin ja lähetti pikasähkösanoman H:n aseman
asemapäällikölle, pyytäen häntä pidättämään Bergeniin menevää pikajunaa
asemalla, kunnes hän kerkiäisi perille.
Hetkisen myöhemmin kiiti auto pitkin katuja sellaisella vauhdilla, joka
oli paljon yli luvallisen nopeuden. Asbjörn Krag ohjasi itse. Hän tunsi
pian auton ominaisuudet, hän oli etevä ohjaaja. Hän ajoi läpi
ihmisvilinän ja vaunujen, huimaavaa vauhtia, mutta varmasti. Hänellä ei
ollut aikaa laskea, kuinka moni poliisi kirjoitti muistiin auton
numeron. Kun he pääsivät maantielle, pani hän koneen vielä vimmatumpaan
vauhtiin ja vaunu kiiti eteenpäin sellaisella nopeudella, että maantie
savusi vain pelkkänä pölypilvenä. Merkkitorvi parkui yhtämittaa. Vauhti
kasvoi. Ihmiset ja eläimet töllistelivät pelästyneinä raivoavaa
kummitusta, joka yhtäkkiä sukeltautui esiin, heitti huimaavan kirkkaan
valojuovan heidän silmiinsä ja hävisi jälleen jättämättä muuta
jälkeensä kuin mahtavan pölypilven. Matka lyheni nopeasti. Autossa
olijat saivat tuskin hengitettyä, kun ilma painoi niin voimakkaasti
vastaan. He suojelivat kasvojaan käsillään ja nenäliinalla. Vain vanha
salapoliisi istui liikkumattomana ja huolettomana ohjauslaitteen
takana. Hänen huulensa olivat lujasti kiinni. Hänen varmuutensa ei
kertaakaan pettänyt. Aivan kuin hän olisi vaistomaisesti aavistanut,
missä tulee mutka ja käännös. Hän sivuutti kaikki vaaralliset paikat
huimaavalla vauhdilla, vaikka monesti ei vaunun pyörästä ollut
montaakaan sormenleveyttä äkkinäisen jyrkänteen reunaan tai muuhun
vaaralliseen paikkaan tien varrella. He tulivat oikeaan aikaan perille.
Pikajuna oli seisonut asemalla ainoastaan kaksi minuuttia yli
tavallisen lähtöajan, kun auto pysähtyi äkkiä ja Krag hyppäsi erääseen
ensimmäisen luokan vaunuun.
Se keskustelu, mikä oli parin aseman välimatkan Kragilla ja kreivillä,
oli kyllin riittävä saamaan Oslon kreivin luovuttamaan varastetut
sopimuspaperit. Vastapalkkioksi sai hän luvan vapaasti poistua maasta.
Mitä itse varkaustapahtumaan tulee, selvisi Kragille, että kreivi oli
eräänä iltana ollut ystävänsä kanssa laivanvarustajan konttorissa ja
siten perehtynyt huoneistoon. Iltaa ennen murtoa oli hän saanut
ystävänsä unohtamaan avaimet huoneeseen n:o 310. Kun hän oli käyttänyt
avaimia hyväkseen varastamiseen, oli hän vuokrannut huoneen
Skandinaviassa ja siten saanut avaimet sopivasti jätettyä takaisin
ystävänsä huoneeseen. Murron oli hän tehnyt kahden aikaan yöllä. Kaiken
lisäksi sai salapoliisi takaisin myöskin varastetut 5,000 puntaa.
Asbjörn Krag olisi tietysti mielellään vanginnut valekreivin, mutta hän
ei halunnut joutua tekemisiin mahtavan amerikkalaisen miljoonaliikkeen
kanssa, sillä rettelöimiset olisivat saattaneet helposti johtaa ikäviin
tuloksiin.
_Loppu_