Tämä tapahtui neljän aikaan iltapäivällä.
Asbjörn Krag oli tapansa mukaan siihen aikaan päivästä Grand Hotellin
kahvilassa. Hän kävi siellä tavallisesti, sikäli kuin aikaa oli, joka
päivä ja kolmesta eri syystä: odotellessaan päivällistä, lukeakseen
ulkolaisia lehtiä ja -- katsellakseen ihmisiä, jotka täällä kävivät,
paikassa, joka oli tullut kaikennäköisten ja kaltaisten ulkolaisten
tyyppien kokouspaikaksi.
Täällä hän oli tavannut juuri sellaisiakin olioita, joita kotimaansa
viranomaiset innokkaasti etsivät ja silloin hän oli myöskin aina
pitänyt huolen heidän kotimaahansa lähettämisestä.
Asbjörn Krag ei kiinnittänyt koskaan mitään huomiota naapureihinsa
ennenkuin oli lukenut sanomalehtiä ja tilannut erikoisjuomaansa.
Kun hän tänään oli lukenut lehtensä ja tilannut vahtimestarilta lisää
juotavaa, huomasi hän parin herrasmiehen juuri tulevan eteishuoneeseen
ja istuutuvan lähimmän oven pielessä olevaan sohvaan. Salapoliisin
katse kiintyi heti heihin.
Hän tunsi toisen olevan tunnetun laivanvarustaja Skogselnin pojan,
miehen, joka siihen aikaan oli Kristianian rikkaimpia. Mutta
laivanvarustajan poika ei tällä kertaa kiinnittänyt hänen mieltään vaan
hänen seuralaisensa, roteva, hienosti puettu herrasmies, ulkonäöltään
tyypillinen amerikkalainen, jolla oli hauskat ja miellyttävät kasvot ja
jonka Asbjörn Krag oli mielestään varmasti tuntenut. Siitä mahtoi olla
kauan aikaa jo kulunut.
Salapoliisi koetti muistella aikoja taaksepäin, päästäkseen selville
miehestä. Vihdoin hän muisti. Mutta siitä oli jo kulunut viisitoista
vuotta, se oli siihen aikaan, jolloin rikokset eivät olleet yleensä
niin laajalti järjestettyjä kuin meidän päivinämme.
Mies oli amerikkalainen Nelson, rohkea ja sivistynyt rikollinen, joka
vuonna 1900 teki kolttosiaan Kristianiassa Oslon kreivin nimellä.
Krag hämmästyi suuresti tästä odottamattomasta tapaamisesta. Hän oli
uskonut miehen jo aikoja sitten kuolleeksi ja haudatuksi tai ainakin
varmaan talteen teljetyksi vankilan muurien sisäpuolelle.
Samalla kuin Krag tunsi Nelsonin, kohotti hän Times-lehden kasvojensa
kohdalle voidakseen itse pysyä piilossa tuntemattomana. Mutta hän ei
sittenkään ollut varma, vaikka Oslon kreivi olisi jo kerinnyt hänet
huomatakin, hän kurkisteli kuitenkin yli sanomalehden kreiviä, joka
näytti keskittävän kaiken huomionsa keskusteluun Oscar Skogselnin
kanssa. Tuntui sittenkin siltä kuin Oslon kreivi ei varmastikaan ollut
huomannut Kragia ja salapoliisi oli siihen erinomaisen tyytyväinen. Hän
koetti tehdä huomioita tulematta itse paljastetuksi, mutta vähitellen
tuli hän kuitenkin siihen lopputulokseen että hänetkin oli nähty ja
tunnettu. Hän huomasi kreivin vähän väliä katsovan häneen päin ja kun
Krag pani lehden pois ja hänen katseensa kohtasi Nelsonin, nyökkäsi
Nelson hänelle hymyillen, joka osoitti sitä iloa, mitä hänen entinen
vastustajansa uudelleen tapaamisesta tunsi. Kreivi ei näyttänyt
vähääkään pelästyneeltä tai tuntevan vastenmielisyyttä tapaamisesta ja
ellei Krag olisi ennestään tuntenut miehen äärettömän voimakasta
itsensähillitsemiskykyä, olisi hän varmasti uskonut ettei miehellä
ainakaan tällä kertaa ollut pahoja aikeita mielessään.
Asbjörn Krag valmistautui lähtemään. Hän maksoi tarjoilijalle, pani
pois lehden, joi lasinsa pohjaan ja nousi. Samassa hän huomasi Oslon
kreivin pyytävän anteeksi laivanvarustajan pojalta, nousevan ja kun
salapoliisi oli tulossa ovelle, kohtasi hän siinä Nelsonin, joka ojensi
hänelle kätensä sanoen:
-- Olipa tosiaankin erinomaisen hauskaa nähdä teitä, herra Krag. Ette
kai pahastuisi, pyytäessäni saada keskustella hieman kanssanne?
Salapoliisi puristi hänen kättään ja he siirtyivät kauemmaksi
eteissaliin.
-- Se on minulle erinomaisen mieluista, parahin kreivi. Nyt minulla ei
ole kuitenkaan aikaa. Minun täytyy mennä kotia päivälliselle.
-- Niin, minä en myöskään juuri nyt ole vapaa. Mutia ehkä voitte
määrätä sopivan ajan myöhemmin iltapäivällä?
-- Kello seitsemän. Sopiiko?
-- Erinomaisesti, mutta missä?
-- Vaikkapa etsivänosaston virkahuoneessa, vastasi Krag vakavana.
Oslon kreivi hymyili koko kasvoillaan, kun hän katsahti salapoliisiin:
-- Te olette totisesti mainio, sanoi hän. -- En ole koskaan tavannut
teidän asemassanne olevaa, jolla olisi niin loistava huumorinlahja kuin
teillä, mutta tiedättehän ettei tapani ole käydä sellaisissa paikoissa.
Määrätkäämme joku toinen paikka, esimerkiksi kotonanne.
-- Siellä te olette ennenkin ollut, vieläpä minun nukkuessanikin, sanoi
Krag hymyillen. -- Mutta sittenkään ei minua haluta tavata teitä
siellä. Ehkäpä teidän luonanne. Missä te asutte?
-- Tässä hotellissa, huoneessa numero 310. Mutta mihin aikaan? Sopiiko
kello 7?
-- Mikä teidän nimenne nyt on?
Mies hymyili.
-- Nimeni on Nelson kuten viime kerrallakin. Te tulette siis?
-- Kyllä, tulen kello 7, sanoi Krag, nyökkäsi ystävällisesti etevälle
roistolle ja meni noutamaan päällystakkiaan.