Edellinen äärettömyys, ihanteellinen ja järkemme vaatimuksia paraiten
vastaava äärettömyys ei näiden ominaisuuksiensa vuoksi suinkaan
ansaitse etusijaa. Meidän on mahdoton aavistaa, mitä meistä siellä
tulee, koska siellä näyttää olevan mahdotonta, että jokin kehittyisi
joksikin. Meille ei siis jää muuta keinoa kuin tutkistella jälkimäistä,
sitä, jonka näemme ja kuvittelemme ajassa ja avaruudessa.
Sitäpaitsi on mahdollista, että se käy ensinmainitun edellä. Olkoon
käsityksemme maailmankaikkeudesta kuinka ehdoton tahansa, niin olemme
huomanneet aina voivamme myöntää, että se, mitä ei tapahtunut
iankaikkisuudessa ennen meitä, tapahtuu jälkeemme tulevassa, ja ettei
mikään, paitsi lukemattomat sattumat, estä maailmankaikkeutta, jollei
se jo ole sitä saanut, lopultakin saavuttamasta täydellistä
tietoisuutta, joka ilmaisee sen kehityksen huippukohdan.