On sanottu ihmeteltävän sattuvasti: "Kuolema! Vain kuolemalta tulee
meidän kysyä neuvoa elämästä eikä epämääräiseltä tulevaisuudelta tai
satunnaiselta jälkielämältä, joka ei meille kuulu. Kuolema on meidän
ominainen loppumme, ja kaikki tapahtuu matkalla sen ja meidän
välillämme. Älköön minulle puhuttako noista pettävistä elämän
pitennyksistä, jotka vaikuttavat meihin lukumäärän lapsellisella
viehätyksellä! Älköön puhuttako minulle, joka täydellisesti kuolen,
yhteiskunnista ja kansoista? Ei ole muuta todellisuutta, ei ole muuta
oikeaa ajanmittaa kuin se, joka on kehdon ja haudan välillä. Muu on
suurennusta, näyttämöllistä harhaa, näköhäiriötä! He nimittävät minua
mestariksi, en tiedä minkä sanoissani ja ajatuksissani piilevän voiman
vuoksi, mutta kuoleman edessä olen vain eksynyt lapsi." [Marie Lenéru;
_Les Affranchis_, III näyt. 4. kohtaus.]