Räätälimestari Neulanen mennä viuhtoi jo maantiellä.
Ristimäestä lähdettyä eivät jalat aluksi tahtoneet isäntäänsä totella,
mutta nyt käveleminen sujui jo suuremmitta vaikeuksitta. Etenkin, kun
asteli keskitietä eikä pitänyt turhaa kiirettä.
Ja minkäpäs räätälimestari Neulasella olisi kiire ollut.
Hän oli niitä miehiä, jotka eivät liialla työllä itseään rasita.
Sananparsi: »Hullu paljon työtä tekee, viisas elää vähemmälläkin», piti
räätälimestari Neulaseen nähden liiankin hyvin paikkansa.
Vaikka räätälimestari Neulanen oli jo viisissäkymmenissä oleva mies,
ei hän mieheksi vartuttuaan ollut yhtäkään kokonaista päivää työnsä
ääressä pysynyt. Silloin, milloin hän ei selkänsä kipeyttä valitellen
laiskotellut, silloin hänellä oli aina joku muu tekosyy, jonka nojalla
saattoi työnsä keskeyttää ja lähteä kylälle.
Viimeaikoina ei syiden keksiminen tuottanutkaan minkäänlaisia
vaikeuksia. Elettiinhän nyt yleistä seurojen, yhdistysten, lauta- ja
toimikuntien aikakautta. Näissä kaikissa tarvittiin joutilaita miehiä,
joilla oli aikaa ja halua istua päiväkaudet kokouksissa tätä risaista
maailmata paikkaamassa ja parsimassa ja kaskuja kertomassa.
Ja mestari Neulanen oli kuin vartavasten luotu tällaiseksi uuden ajan
edistys- ja kokousmieheksi.
Hänellä oli aikaa ja halua enemmän kuin tarvittuakaan.
Ja niinpä hän sitten olikin kaikkien niiden yhdistysten lauta- ja
toimikuntien jäsen, jotka Risumäen kylälle olivat pesiytyneet.
Ainut seura, itsekseen kuollutta nuorisoseuraa lukuunottamatta, missä
räätälimestari Neulanen ei ollut jäsenenä, oli pakanalähetyksen
ompeluseura. Siihen hän ei ammattikateuden vuoksi, voinut liittyä. Sitä
seuraa hän suorastaan vihasi ja olisi hävittänyt sen niin, ettei siitä
olisi jäänyt hajuakaan jälelle, jos hänen näivettynyt nyrkkinsä olisi
vain sellaiseen tekoon pystynyt.
Mutta se ei pystynyt.
Risumäen emäntä oli pakanalähetyksen ompeluseuran tuki ja turva.
Ja räätälimestari Neulanen oli monessa suhteessa Risumäen isännästä
riippuvainen.
Ei sopinut suututtaa emäntää. Se voi vaikuttaa isäntään. Piruko ne akat
tietää. Ja silloin menee pian välit poikki kuin savipiipun varsi.
Räätälimestari Neulanen tiesi tämän ja siksi hän tyytyi
pakanalähetyksen ompeluseuralle vain nyrkkiä housuntaskussa pudistamaan
ja itsekseen kiroamaan.
Ja kostoa se oli sekin, paremman puutteessa.
Kyllähän se monasti kävi sisulle, kun näin vähään täytyi tyytyä. Mutta
minkäs teki.
Akat, peijakkaat, olivat kahvikesteissään puhuneet, että
pakanalähetyksen ompeluseurassa tehdään paljon parempi ja siistimpi
työ kuin esimerkiksi räätälimestari Neulasen verstaassa. Ja sehän
se harmitti, kun sitä sitten vielä pitkin kyliä puhuttiin. Niinkuin
ei muka hän, Ryynäsellä, paikkakunnan ja koko pitäjän parhaalla
räätälillä, Ryynäsvainajalla, opin käynyt, räätälimestari Optatus
Neulanen kykenisi akkojen kanssa kilpasille, tekemään sellaisia
vaatteita, että pakanapojat ällistyisivät, kun yllensä vetäisivät.
Ja mitäs ne akat!
Kursimista se heidän neulomisensa on. Paitoja ja alushousuja vain
värkkäilevät... fiinimmästä työstä ei puhettakaan. Kun kehtaavatkin,
kelvottomat... suutaan soittaa... pirulaiset! —
* * * * *
Mutta nyt oli räätälimestari Neulanen lystillä tuulella.
Risumäen isännän viina oli hänen mielensä kirkastanut. Kintutkin
tuntuivat niin köykäsiltä kuin ennen poikasena kyliä kierrellessä.
— Hih, vaan! hän kiljasi ja hypätä loiskautti mielestään hyvinkin
korkealle, vaikka tassut eivät kohonneet tantereesta juuri ollenkaan.
* * * * *
Tietä pitkin yhä tallustellessa humala heikkeni vähitellen
räätälimestari Neulasen aivoissa. Hän kykeni nyt jo taas tolkullisesti
ajattelemaan.
Mukava mies, tuo Risumäen isäntä, hän tuumi? Lojaali kerrassaan...
Kutsuu taloon, vie kamariin ja ihan rotevat ryypyt tarjoaa
ja parakraahveista paasaa... Vaikka ei se sitä paljaasta
vieraanvaraisuudesta tehnyt. Johan nyt... On se sellainen
aristooteles... kälmi ja ovela... peijakas. Omaa etuaan aina vain
ajattelee kuin auskultantti... Ja sydäntä sillä ei ole ollenkaan...
Raaka se on. Väkisen toisen oman ottaa kuin pakteri pellolta
kykkypalan... Monelta torpparilta se on jo omaisuuden viennyt, leivän
riistänyt kuin Leniini... Armotta on häätänyt... Vääryyttä tehnyt ja
uhkailemalla pannut kuin paraskin patavisti. Aina sillä pitää olla
joku alustalainen kalvettavana ja piika hyväiltävänä... mokomallakin
ihramahalla ja mahometillä... Nyt se sitä Syrjälän Teemua ahdistaa,
Teemu kun ei hyppää sen perässä pirtupullo taskussa... Vaikka
sehän se taitaa suurin kommervenkki siinä olla, kun Teemu niiden
raittiusrakkarien kanssa Hanssun viinatehtaan hävitti... sen panoksen
pilalle pani, joka juuri Risumäen isännälle porisi... Siitä ne vihat
johtuvat ja paletit alkaa...
Eikähän siinä Teemussa muuta vikaa olekaan... se vain, ettei ryyppää...
Mukava mies, osaava ja tekevä. Mutta se akka, Eva peijakas! Se se
vain kulkee siellä pakanalähetyksen ompeluseurassa... Ja sitä minä en
kärsi... Kostan... Rotesteeraan rotevasti... Paukautan kuin palikalla
kalloon... Vai että parempia vaatteita kuin räätälimestari Neulasen
verstaassa! Kynsille kopautan, että paukahtaa... Laitan sellaisen
pilanssin, joka pistää... Näytän, mikä mies Optatus Neulanen on...
»Sinä kun olet sellainen viisas mies», sanoi Risumäen isäntä. »Sotke
sinä asiat kokouksessa niin, ettei niistä saa pirukaan selvää. Kyllä
minä vaivasi palkitsen... Vai enkös ole hyvin aina maksanut?»...
Hyvinhän se on maksanut. Oikein riskistä ripauttanut... Vaikka
pitkemmän tikun aina itse vetänyt... kälmi. Roisto, suoraan sanoen...
Ja sitten se iski silmää ja sipisi: »Syrjälä on kaunis paikka. Kelpaisi
siinä Neulasenkin asua.» Mitähän se sillä tarkoitti? Ei suinkaan se
minua siihen asumaan päästäisi? Mutta jospa se hyvinkin... Palkkioksi
niistä hyvistä töistä ja suplimaateista, joita olen hänelle tehnyt...
Vääristä todistuksista ja muista... Pirtupulloista ja valheista...
Jospa se hyvinkin vuokraisi Syrjälän minulle... Omat saunat ja kaikki...
Ja räätälimestari Neulanen oli niin iloinen ja onnellinen Syrjälän
mökkiä ajatellessaan, ettei hän ollenkaan huomannut omantuntonsa pientä
levottomuutta, vaan aivan ääneensä virkahti:
— Lähtee se Teemu siitä mökistään, että viukaa... Kyytänsä saavat
pakanalähetyksen ompeluseuratkin... perskaleet... Kyllä Risumäen
isännällä rahaa riittää... Ja minä puhun aivan akuraatisti niinkuin
käsketään... ja enemmänkin...
Räätälimestari Neulasen viimeiset sanat kuuli kankaan laidassa
marjailemassa oleva Kulmalan Tihta, vaikkei hän niihin sillä kertaa sen
enempää huomiotaan kiinnittänyt.