Kun nyt yleisön käsiin olen rohennut jättää heikon koelmani suomentaa
tätä jalon Runoilijamme teosta, ja kun lienee yhtä mahdotonta Suomen
kielessä, kuin muissaki vielä elävissä, täydelleen jälitellä tuota
kuusimittaista klassis-kielten runoa, olen pitänyt tarpeellisena jo
edeltäkäsin, joski vajavasti, osoittaa ne merkittävimmät ohjeet, joita
noudattaen olen tätä runo-lajia kokenut suomeksi rakentaa, varsinki,
kun ne monessa poikkevat näihin asti käytetyistä, mutta vieläki
riidan-alaisista säännöistä. Ja vaikka hyvin arvaan ei kaikin puolin
hyväksyttävän tätä kuusimitan käytäntöäni, en ole kuitenkaan epäillyt
tuoda sitä näytteille, kun en luulisi siitä olevan toki haittaa
suomalaiselle runous-opille; sillä siitähän ratkaisematon asia ainaki
selviää, että koetellaan kaikki ja pidetään, mikä hyvä on.
Muuten olen nämä ohjeet järestänyt vaan sen mukaan, miten mikin
teokseni kohta on selitystä vaatinut. Ja nyt päättäköön suosiollinen
Lukija, mihin kelvannevat nämä:
MIELIPITEET Suomalaisesta kuusimittarunosta.
Mietteensä tästä runon-muodosta ovat jo tätä ennen ilmoittaneet E.A.
Ingman, E. Lönnrot, A.E. Ahlqvist ja A. Genetz,[1] joiden kirjoituksiin
osoitan siis Lukijaa, jonka on mieli saada tarkempaa selkoa sen
itse laadusta ja rakentamisesta. Tahdon vaan tähän liittää muutamia
tärkeämpiä sääntöjä sekä jo vakaantuneita että itsenikin ehdoitelmia.
Pää-sääntönäni on ollut välttää koron polkemista, paitse joskus
sanan-jaossa, (josta enemmän jälestä päin). Sitten eroaa tässä
käyttämäni kuusimitta-runo nykyjään tavallisesta siinä, että en
ole pitänyt varsin tarkkaa huolta tuosta mora-nimisestä laajuuden
mitasta,[2] sen vuoksi, että Suomen puhekielessä semmoisia sanoja,
kuin esim. valmiina, äännetään melkein alkupitkinä, johon syynä
lienee pidettävä tuo aina koroton toinen tavu. Siihen nähden olen nyt
uskaliaasti kyllä ottanut noudattaakseni seuraavata sääntöä:
Säe 1. _Torpassa_. Alkupitkinä olen pitänyt semmoisia kolmitavuisia
sanoja, joiden ensimäinen tavu on pitkä ja toinenki samote, mutta jos
tilaisesti, niin siten vaan, että kaksois-kerake tahi keveät l, m, n ja
r kerakkeen edellä seuravat sen ääntiötä, sekä kolmas lyhyt ja avoin;
esim. raataapi, valmiina; kunnekka, huomenna, torpassa; kaihelma,
orsilta, nuorempi, huojensi, luikersi y.m.
Muist. 1. Tällä keinoin olen tarkoittanut jotenki välttää tuota
ääntäessä ikään kuin väkinäistä ja hankalaa lyhyen loppu-ääntiön
pitentämistä.[3] joka noiden siitä yhä syntyväin kaksi-pitkien kautta
tekee säkeen vielä niin pitkä-veteiseksi, Niin on, esim., tämän
teoksen alkusanoja ennen suomennettu tähän muotoon: To:rpa:ssa:
o:li illa:ste:ttu:, jonka säe-osan olen sovitellut näin: Torpassa
iltainen äskettäin oli syötynä, tehden sen sitä turvallisemmin, koska
jo muutamissa kielemme murteissaki semmoisia sanoja, kuin torpassa,
äännetään, kuin torpasa. y.m. samanlaisia.
Muist. 2. Edellisen säännön mukaan ovat mielestäni käytettävät
semmoisetkin eri-sanojen asennot, kuin ju:u:rtu'u'. ja' i:stu'u' ne';
samoin kuin tuo alkupitkäisen mitan sanaa lopettava, mut tilaisesti
pitkä, keski-tavu, esim. | päivän ja' | yön.[4]
Muist. 3. Tähän kuuluvain pronomini-liitteesen -nsa päättyvien sanain
lyhyttä loppu-tavua lienee kumminki sopivampi pitkänä käyttää, erittäin
kun siinä tulee loppuääntiön hengähdys avuksi, ja hyvinki kaksi-lyhyen
edellä, jos seuraava sana alkaa kerakkeella, joka silloin ääntyy, kuin
kerrottuna, ja siten pitentää sanotun loppu-tavun, esim. poikansa tuli
sinne. Samote muissakin hengähtävään ääntiöön päättyvissä sanoissa,
esim. tulisi sinun veljesi Matti.
Muist, 4. Saman ensimäistä ohjetta käy noudattaminen pitemmissäki
sanoissa, esim. arvokkahalle, äidittömänsä.
Säe 1. _iltainen_. Yllä ehdoittamani säännön suhteen voi loppu-tavu
olla sul'ettukin, jos seuraavan sanan ensimäinen pitkä tavu on
alkava ääntiöllä, esim. kerjääjät aina; mutta jos kerakkeella, niin
saattaa se silloinkin olla sul'ettu ja, kuuluvana eri-sanaan, siis
keski-arvoinen,[5] vaan parempi lienee kuitenki tarkata, sopiiko
edellisen sanan loppu-kerake helposti yhteen seuraavan sanan
alku-kerakkeen kanssa, esim. iltainen joutui, kun sitä vastoin olisi
paljon tukalampi sanoa: kerjääjät kaikki y.m.s., tullen tämäkin aina
siihen, mitenkä kerakkeet toisiansa seuravat.