Runneltu Percy parka on juuri viettänyt illan seurassani, koska minun
oletetaan ymmärtävän hänen surujansa. Miksi pitää olettaa että minä
ymmärrän kaikkien suruja? On kauhean väsyttävää ammentaa myötätuntoa
tyhjästä sydämestä. Poika parka on tällä hetkellä sangen alhaalla,
mutta minä melkein aavistan että hän -- Betsyn avulla -- pääsee läpi.
Hän on juuri rakastumaisillaan Betsyyn, mutta hän ei tiedä sitä. Hän
on nyt sillä asteella jolloin hän ikäänkuin nauttii surustaan, hän
tuntee olevansa traagillinen sankari, mies, joka on kärsinyt syvästi.
Mutta minä huomaan että kun Betsy on lähellä, hän tarjoaa hilpeänä
apuaan, mitä ikinä onkin tekeillä.
Gordon sähkötti tänään että hän tulee huomenna. Minä pelkään sitä
kohtausta, sillä tiedän että meille tulee kiista. Hän kirjoitti
tulipalon jälkeisenä päivänä ja pyysi minua "antamaan palttua"
orpokodille ja menemään naimisiin heti. Minä en saa häntä ymmärtämään
että työlle, johon sisältyy sadan tai sillä vaiheilla lapsen onni,
ei voi antaa palttua noin hurmaavan huolettomasti. Koeten parhaani
saadakseni hänet pysymään poissa, mutta hän on itsepäinen, kuten
muutkin hänen sukupuolensa edustajat. Oi hyvänen aika, en tiedä
mitä meillä on edessä! Soisin voivani hetken verran vilkaista ensi
vuoteen. Tohtori on vielä laastaripeitteessään, mutta kuulen että hän
voi hyvin, omalla äreällä tavallaan. Hän kykenee istumaan ylhäällä
vähän joka päivä ja ottamaan vastaan huolellisesti valitun vieraiden
sarjan. Mrs. McGurk lajittelee heidät ovella ja hylkää ne joista ei
pidä.
Hyvästi. Kirjoittaisin enemmän, mutta olen niin uninen että silmäni
panevat kiinni. (Sanontatapa on Sadie Katen.) Minun täytyy mennä
maata ja saada vähän unta kohdatakseni sata ja seitsemän huolta
huomenna. Tervehdykseni Pendletoneille.
S. McB.
Tammikuun 22 p.
_Rakas Judy!_
Tällä kirjeellä ei ole mitään tekemistä John Grier Homen kanssa. Se
on vain Sallie McBridelta.
Muistatko kun luimme Huxleyn kirjeitä seniori-vuonna? Tuo kirja
sisälsi lauseen, joka siitä saakka on tarttunut muistiini: "Ihmisen
elämässä on aina jokin Kap Horn, jonka kohdalla hän joko pääsee
tuulen päälle tai joutuu haaksirikkoon." Se on pelottavan totta, ja
vaikeus on siinä ettei ihminen aina voi tuntea Kap Horniansa, kun
näkee sen. Purjehdus on usein aika sumuista, ja haaksirikko tulee
ennenkuin voi aavistaakaan.
Minä olen viime aikoina todennut, että olen joutunut oman elämäni
Kap Horniin. Menin kihloihin Gordonin kanssa rehellisenä ja
toivorikkaana, mutta vähitellen olen alkanut epäillä mitä siitä
tulee. Tyttö, jota hän rakastaa, ei ole se _minä_, joka tahtoisin
olla. Se on se _minä_, josta olen koettanut kasvaa pois koko viime
vuoden. En ole varma onko häntä koskaan todella ollut olemassakaan.
Gordon vain kuvitteli. Oli miten oli, häntä ei ole olemassa enää, ja
ainoa selvä tie sekä hänelle että minulle oli purkaa kihlaus.
Meillä ei ole enää yhteisiä harrastuksia, emme ole ystäviä. Hän ei
ymmärrä sitä, hänen mielestään minä vain kuvittelen, eikä minun
muuta tarvitsisi kuin ruveta harrastamaan hänen elämäänsä, ja
kaikki kääntyisi onnellisesti. Tietysti minä harrastan kun hän on
minun kanssani. Minä puhun asioista, joista hän tahtoo puhua, eikä
hän tiedä että minussa on kokonainen osa -- suurin osa -- joka
yksinkertaisesti ei missään suhteessa tule kohtaamaan häntä. Minä
luulottelen kun olen hänen kanssaan. En ole oma itseni, ja jos meidän
pitäisi elää toistemme seurassa alituisesti ja joka päivä, täytyisi
minun luulotella koko elämäni. Hän tahtoo minua katsomaan kasvoihinsa
ja hymyilemään kun hän hymyilee ja rypistämään kulmiani kun hän
rypistää. Hän ei voi huomata että minä olen yksilö aivan yhtä hyvin
kuin hän.
Minulla on seuraelämän avuja, pukeudun hyvin, olen hauskan näköinen,
olisin ihanteellinen emäntä poliitikon taloudessa -- ja senvuoksi hän
pitää minusta.
Oli miten oli, näin äkkiä kaamean selvästi että jos jatkaisin, olisin
muutaman vuoden päästä siinä missä Helen Brooks nyt on. Hän on paljon
parempi avioelämän esimerkki minun katseltavakseni juuri nyt kuin
sinä, rakas Judy. Minusta sellainen näky kuin sinä ja Jervis on vaara
yhteiskunnalle. Te näytätte niin onnellisilta ja levollisilta ja
hyviltä ystäviltä että panette turvattoman katselijan syöksymään pois
ja sieppaamaan ensimäisen miehen minkä kohtaa -- ja se on aina väärä
mies.
Joka tapauksessa Gordon ja minä olemme riidelleet ratkaisevasti
ja lopullisesti. Olisin mieluummin lopettanut ilman riitaa, mutta
kun ottaa huomioon hänen temperamenttinsa -- ja minun myös, täytyy
tunnustaa -- ymmärtää että meidän eroamisestamme piti tulla suuri,
savuinen räjähdys. Hän tuli eilen iltapäivällä, vaikka olin
kirjoittanut hänelle että hän ei tulisi, ja lähdimme kävelemään
Knowltopiin. Kolme ja puoli tuntia kuljimme edestakaisin tuolla
tuulisella kankaalla ja keskustelimme aina olemuksemme pohjimmaisia
sopukoita myöten. Ei kukaan voi sanoa että eroaminen johtui
väärinymmärryksestä!
Se päättyi sillä että Gordon lähti eikä tule koskaan takaisin. Kun
seisoin siinä lopuksi ja näin hänen katoavan näkyvistä mäentöyrään
taakse, ja totesin että olin vapaa ja yksin ja oma herrani, silloin,
Judy, valtasi minut sellainen iloinen huojennuksen ja vapauden
tunne! En osaa kertoa sitä sinulle; en usko että kukaan onnellisissa
naimisissa oleva ihminen koskaan voi tajuta kuinka ihmeellisen,
ihanan _yksin_ tunsin olevani. Olisin tahtonut levittää käsivarteni
ja syleillä koko odottavaa maailmaa, joka äkkiä kuului minulle. Oi
mikä huojennus, kun asia nyt on selvitetty. Katsoin totuutta silmästä
silmään sinä yönä kun näin vanhan John Grierin menevän ja totesin
että uusi John Grier rakennettaisiin sen tilalle enkä minä olisi
täällä tekemässä sitä. Hirvittävä mustasukkaisuus iski sydämeeni.
En voinut luopua, ja noina kauhun hetkinä, kun luulin että olimme
menettäneet tohtorin, ymmärsin mitä hänen elämänsä merkitsi ja kuinka
paljon tärkeämpi se oli kuin Gordonin. Ja minä tiesin silloin etten
voi olla uskoton hänelle; minun täytyy jatkaa ja toteuttaa kaikki
suunnitelmat, jotka teimme yhdessä.
En näy kertovan sinulle muuta kuin sekavia sanoja, olen niin täynnä
tuollaista tulvehtivien mielialojen sotkua, tahdon puhua ja puhua
itseeni selvyyttä. Mutta oli miten oli, seisoin yksin talvihämärässä
ja vedin syvän henkäyksen kirkasta, kylmää ilmaa, ja tunsin
itseni autuaallisen, ihmeellisen, sähköisen vapaaksi, ja sitten
juoksin ja hypin ja laukkasin mäkeä alas ja laidunmaitten poikki
rauta-aitaustamme kohti ja lauloin itsekseni. Oi, se oli häpeällistä
menettelyä, kun minun kaiken edellisen mukaan olisi pitänyt laahautua
kotiin siipirikkona, enkä edes ajatellutkaan Gordon parkaa,
joka kuljetti murtunutta ja rusentunutta ja pettynyttä sydäntä
rautatie-asemalle.
Kun tulin taloon, tervehti minua illalliselle kokoutuvien lasten
iloinen hälinä. He olivat äkkiä _minun_, ja viime aikoina, kun
tuomioni läheni lähenemistään, ne olivat jo tuntuneet häipyvän
pieniksi muukalaisiksi. Sieppasin kolme lähintä ja syleilin heitä
kovasti. Olen äkkiä saanut sellaisen uuden elämän ja yltäkylläisyyden
että minusta tuntuu kuin olisin päässyt vankilasta vapauteen. Minusta
tuntuu -- oi, minä lopetan jo, -- tahdon vain että saat tietää
totuuden. Älä näytä Jervisille tätä kirjettä, mutta kerro hänelle sen
sisältö säädyllisen hillityllä ja surevalla tavalla.
Nyt on keskiyö ja aion koettaa nukkua. On niin ihmeellistä kun ei
tarvitse mennä naimisiin jonkun kanssa jota ei tahtoisi. Olen iloinen
kaikkien näiden lasten tarpeista, olen iloinen Helen Brooksista ja --
niin, tulipalosta ja kaikesta mikä on pannut minut näkemään selvästi.
Minun perheessäni ei ole koskaan ollut avioeroa, ja he olisivat
vihanneet sitä.
Tiedän että olen kauhean itsekäs; minunhan pitäisi ajatella Gordon
paran särkynyttä sydäntä. Mutta totisesti se olisi vain mahtailua,
jos olisin olevinani kovin surullinen. Hän löytää jonkun toisen,
jolla on ihan yhtä silmiinpistävä tukka kuin minulla, josta
tulee ihan yhtä pätevä emäntä ja jota ei vaivaa mitkään kirotut
nykyaikaiset aatteet yhteiskunnan palvelemisesta ja naisen tehtävästä
ja kaikesta muusta narrinpelistä, johon nykyaikainen naissukupolvi on
antautunut. (Minä vapaasti lainailen ja lievennän tuon nuoren miehen
särkyneen sydämen purkauksia.)
Hyvästi, rakkaat ihmiset. Kuinka soisinkaan voivani seisoa kanssanne
hiekkarannallanne ja katsella sinistä, sinistä merta! Tervehdin
Länsi-Intiaa!
_Addio_.
SALLIE.
Tammikuun 27 p.
_Hyvä tohtori MacRae!_
Saammepa nähdä onko tämä kirjelippunen siksi onnellinen
että tapaa teidät hereillä? Ehkä ette tiedä että olen neljä
kertaa tullut esittämään kiitokseni ja lohdutukseni parhaalla
sairasvuode-tavallani? Minusta on liikuttavaa kuulla että Mrs.
McGurkin koko aika menee kukkien ja hyytelön ja kananpojanpaistin
vastaanottamiseen, joita paikkakunnan ihailevat naiset lähettävät
vastahakoiselle laastarikääreissä viruvalle sankarille. Minä
tiedän että kotikutoinen lakki on teistä paljon mukavampi kuin
sädekehä, mutta minä todella ajattelen että olisitte voinut katsoa
minua toisessa valossa kuin mainittuja hysteerisiä naisia. Te
ja minä olimme ystäviä (silloin tällöin), ja vaikka entisessä
seurustelussamme onkin yhtä ja toista, jonka hyvin voisi pyyhkiä
pois, en kuitenkaan näe miksi antaisimme sen pilata koko suhdettamme.
Emmekö voi olla järkeviä ja pyyhkiä sitä pois?
Tulipalo on tuonut meille niin paljon odottamatonta ystävällisyyttä
ja hyvyyttä -- soisin että se saisi sitä vähän irti teistäkin.
Katsokaas Sandy, minä tunnen teidät hyvin. Voitte esiintyä maailmalle
äreänä ja tylynä ja töykeänä ja tieteellisenä ja epäinhimillisenä
ja SKOTLANTILAISENA, mutta minua te ette petä. Vastaharjaantunut
psykologinen silmäni on tarkannut teitä kymmenen kuukautta, ja
olen tehnyt Binet'n kokeen. Te olette itse asiassa ystävällinen
ja myötätuntoinen ja viisas ja anteeksiantava ja suuri, niin että
olkaa hyvä ja olkaa kotona kun ensi kerran tulen katsomaan teitä, ja
silloin suoritamme kirurgisen leikkauksen Ajassa ja poistamme viisi
kuukautta.
Muistatteko sitä sunnuntai-iltapäivää, jolloin karkasimme pois ja
kuinka hauskaa meillä oli? Nyt on seuraava päivä sen jälkeen.