Voi taivas! Tuolla tulee auto jossa istuu J.F. Bretland!
JOHN GRIER HOME,
Tammikuun 14 p.
_Rakas Judy!_
Kuule tätä! J.F. Bretland luki tulipalostamme eräästä New Yorkin
lehdestä (saan sanoa että pääkaupungin lehdet kertoivat enimmän
yksityiskohtia), ja hän kiirehti tänne levottomuuden väristyksessä.
Hänen ensimäinen kysymyksensä, kun hän hyökkäsi yli murtuneen
kynnyksemme, oli: "Onko Allegra vahingoittumaton?"
"On", sanoin minä.
"Jumalan kiitos", sanoi hän ja vaipui tuoliin istumaan. "Tämä paikka
ei ole lapsia varten", sanoi hän ankarasti, "ja minä olen tullut
hakemaan hänet kotiin. Minä tahdon pojat myös", lisäsi hän kiireesti
ennenkuin minulla oli tilaisuutta puhua. "Vaimoni ja minä olemme
neuvotelleet asiasta ja päättäneet että koska kerran vaivaudumme
laittamaan lastenkamarin, voimme yhtä hyvin pitää sitä kolmelle kuin
yhdelle."
Minä johdin hänet kirjastooni, missä pikku perheemme on asustanut
sitten tulipalon, ja kymmenen minuuttia myöhemmin, kun minut
kutsuttiin alas neuvottelemaan johtokunnan jäsenten kanssa, jätin
J.F. Bretlandin istumaan uusi tytär polvellaan ja poika nojaamassa
kumpaankin käsivarteen -- ylpein isä koko Yhdysvalloissa.
Näet siis että tulipalo on toteuttanut yhden asian: nuo kolme
lasta ovat saaneet kodin koko elämäkseen. Se melkein korvaa kaikki
menetykset.
Mutta en usko vielä kertoneeni sinulle kuinka tuli sai alkunsa. On
vielä niin monta asiaa, joista en ole kertonut, että kättäni särkee
kun vain ajattelenkin kirjoittaa niistä kaikista. Olemme myöhemmin
huomanneet että Sterry vietti loppuviikon vieraanamme. Vietettyään
juopottelevan illan "Jack's Place'ssa" hän palasi vaunuvajaamme,
kiipesi sisään ikkunasta, sytytti kynttilän, asettui mukavasti
ja nukahti. Hän oli varmaan unohtanut sammuttaa kynttilän; joka
tapauksessa tuli pääsi irti ja Sterry hädin tuskin selvisi hengissä.
Hän on nyt kaupungin sairaalassa ruokaöljyhauteissa ja kipeästi katuu
osuuttansa huoliimme.
Ilokseni kuulin että palovakuutuksemme on aika suuri, joten
rahanhukka ei loppujen lopulta ole niinkään pelottava. Mitä
muunlaisiin tappioihin tulee, ei niitä ole! Itse asiassa en minä
ainakaan voi keksiä muuta kuin voittoa, lukuunottamatta tietysti
ruhjoutunutta tohtori parkaamme. Kaikki ovat olleet ihmeellisiä, en
tietänyt että ihmissuvussa on niin paljon hyvää ja ystävällistä.
Olenko joskus sanonut jotakin pahaa johtokunnan jäsenistä? Minä
otan sen takaisin. Neljä heistä tuli New Yorkista heti tulipalon
jälkeisenä aamuna, ja kaikki paikkakuntalaiset ovat olleet
suuremmoisia. Vieläpä Hon Cy'lla on ollut niin paljon tekemistä
viiden hänen taloonsa majoitetun orvon moraalin parantamisesta että
hän ei häirinnyt meitä millään tavalla.
Tulipalo sattui varhain lauantai-aamuna, ja sunnuntaina papit
kaikissa kirkoissa kehoittivat ihmisiä vapaaehtoisesti ottamaan
vieraikseen yhden tai kaksi lasta kolmen viikon ajaksi, kunnes
orpokodin koneisto taas saataisiin käymään.
Oli innostavaa saada nähdä vastauksia. Puolen tunnin sisällä oli
joka lapsi majoitettu. Ja ajattele mitä se merkitsee tulevaisuutta
varten: joka ainoa näistä perheistä on tästä saakka aina tunteva
henkilökohtaista harrastusta tätä orpokotia kohtaan. Ajattele myöskin
mitä se merkitsee lapsille. He saavat nyt nähdä kuinka oikeissa
perheissä asutaan, ja tämä on ensimäinen kerta kun monet tusinat
heistä astuvat yksityisen talon kynnyksen yli.
Kuule sitten pysyvämpiä suunnitelmia päästäksemme talven läpi.
Maalaisklubilla on klubitalo juoksupoikia varten, jota he eivät
käytä talvella ja jonka he ovat kohteliaasti luovuttaneet meille. Se
yhtyy alueeseemme taustasta, ja panemme sen kuntoon neljälletoista
lapselle, Miss Matthews hoitajana. Koska ruokasalimme ja keittiömme
ovat vahingoittumattomat, saavat he käydä täällä syömässä ja
koulutunneilla ja palata illalla kotiin sitä reippaampina käveltyään
puolen peninkulmaa. "Vasemmaksi paviljongiksi" nimitämme me sitä.
Sitten tuo kiltti äidillinen Mrs. Wilson, joka asuu lähellä
tohtoria -- hän joka on niin onnistunut pikku Lorettamme suhteen
-- on suostunut ottamaan viisi lisää neljällä dollarilla viikossa
jokaisesta. Jätän hänelle vanhimpia ja lupaavimpia tyttöjämme, joissa
on ilmennyt taloudellisia vaistoja ja jotka mielellään oppisivat
ruuanlaittoa sopivan pienessä asteikossa. Mrs. Wilson ja hänen
miehensä ovat niin verraton pari, toimellinen, ahkera, yksinkertainen
ja rakastava -- luulen että tytöille tekee hyvää tarkata heitä.
Harjoituskurssi vaimoudessa!
Kerroinko sinulle Knowltopin ihmisistä itäpuolella John Grier Homea,
jotka ottivat 47 vesaa luoksensa tulipaloyönä, ja kuinka koko
vierasseurue muuttui tilapäisiksi lastenhoitajattariksi? Vapautimme
heidät 36:sta seuraavana aamuna, mutta heillä on vielä 11. Olenko
joskus sanonut Mr. Knowltopia äreäksi vanhaksi saituriksi? Minä otan
sanani takaisin. Pyydän häneltä anteeksi. Hän on lempeä karitsa.
Tiedätkö mitä tuo siunattu mies on hädän hetkenämme tehnyt? Hän on
pannut kuntoon tyhjän vuokraajan asunnon talossaan meidän vauvojamme
varten, on itse palkannut opinkäyneen englantilaisen pikkulasten
hoitajattaren pitämään heistä huolta ja antaa heille joka päivä
erinomaista maitoa omasta mallinavetastaan. Hän sanoo vuosikausia
pohtineensa mitä tehdä tuolla maidolla. Hän ei viitsi ruveta myymään
sitä, koska häviäisi neljä senttiä litralta!
Kaksitoista vanhinta tyttöä makuusali A:sta aion majoittaa uuteen
voudin mökkiin. Turnfelt raukat, jotka ovat asuneet siinä vain kaksi
päivää, karkoitetaan kylään. Mutta heistä ei olisi mitään hyötyä
lasten paimentamisessa, ja minä tarvitsen heidän huoneensa. Kolme tai
neljä näistä tytöistä on palautettu kasvattikodeista pahantapaisina,
ja he tarvitsevat aika tehoisaa silmälläpitoa. Mitä luulet että
siis olen tehnyt? Sähköttänyt Helen Brooksille ja käskenyt häntä
antamaan palttua kustantajille ja ottamaan huolekseen tyttöni. Sinä
tiedät että hän tulee olemaan verraton heidän kanssaan. Hän on
suostunut toistaiseksi. Helen parka on saanut tarpeekseen tuosta
peruuttamattomasta naimasopimuksesta, hän tahtoo nyt että kaikki
elämässä on vain kokeeksi!
Vanhimmille pojille on tapahtunut jotakin erikoisen hauskaa. Olemme
saaneet kiitollisuuslahjan J.F. Bretlandilta. Hän meni kiittämään
tohtoria Allegrasta, heillä oli pitkä keskustelu laitoksen
tarpeista, ja J.F.B. tuli takaisin ja antoi minulle 3000 dollarin
pankkiosoituksen intiaanileirien rakentamiseksi kestävään muotoon.
Hän ja Percy ja kylässä asuva arkkitehti ovat tehneet piirustuksia,
ja toivomme että heimot kahden viikon kuluttua saavat asettua
talvileiriin.
Mitä siitä vaikka 107:n lapseni koti on palanut, kun he kerran elävät
näin hyväsydämisessä maailmassa?
Perjantaina.
Ihmettelet varmaan miksi en kirjoita mitään yksityiskohtia tohtorin
tilasta. En voi antaa ensikäden tietoja, koska hän ei tahdo nähdä
minua. Hän on kuitenkin jo ottanut vastaan kaikki muut paitsi minut
-- Betsyn, Allegran, Mrs. Livermoren, Mr. Bretlandin, Percyn,
erinäisiä johtokunnan jäseniä, ja he kertovat kaikki että hänen
parantumisensa edistyy niin hyvin kuin voi odottaa, kun kaksi
kylkiluuta on katkennut ja yksi pohkioluu murtunut. Se on luullakseni
ammattinimi tuolle erikoisjalalle, joka katkesi. Hän ei pidä siitä
että hänestä tehdään numeroa, eikä suostu arvokkaasti esiintymään
sankarina. Minä itse, laitoksen kiitollisena päänä, menin useita
eri kertoja hänen luokseen esittämään viralliset kiitokseni, mutta
alituisesti kohtasi minut ovella sana että hän nukkuu eikä halunnut
tulla häirityksi. Kaksi ensimäistä kertaa uskoin Mrs. McGurkia,
sitten -- no niin, minä tunnen tohtorimme! Kun siis oli aika lähettää
pikku tyttömme lepertelemään itsetiedottomat hyvästinsä miehelle,
joka oli pelastanut hänen henkensä, lähetin hänet matkaan Betsyn
kanssa.
Minulla ei ole aavistustakaan mikä tuota miestä vaivaa. Hän oli
koko ystävällinen viime viikolla, mutta nyt jos haluan hänen
mielipidettään jostakin asiasta, saan lähettää Percyn lypsämään sitä
hänestä. Minun mielestäni hän saisi suostua näkemään minut orpokodin
johtajattarena, jollei haluakaan tuttavuutemme olevan personallisella
pohjalla. Siitä ei ole epäilystä, Sandymme on skotlantilainen!
Vaaditaan koko omaisuus postimerkkejä ennenkuin tämä kirje lähtee
Jamaikaan, mutta minä tahdon että kuulet kaikki uutiset, eikä meille
ole koskaan tapahtunut näin paljon ilahuttavaa sitten 1876:n, jolloin
meidät perustettiin. Tuli on antanut meille sellaisen sysäyksen että
olemme vilkastuneet vuosikausiksi. Luulen että jokaisen laitoksen
pitäisi palaa maan tasalle aina 25 vuoden päästä vapautuakseen
vanhanaikuisista varustuksistaan ja kuluneista käsityksistä. Nyt olen
suunnattoman iloinen, ettemme käyttäneet Jervisin rahaa viime kesänä,
olisi ollut liian traagillista jos se olisi palanut. En välitä niin
paljon John Grierin rahoista, koska hän sai ne patenttilääkkeellä,
jonka olen kuullut sisältävän oopiumia.
Mitä tulee siihen jäännökseen meistä, joka säästyi tulelta, on se jo
laudoitettu ja päällystetty asfaltilla, ja me elämme aivan mukavasti
osassamme taloa. Siinä on riittävästi tilaa virkakunnalle ja lasten
ruokasalille ja keittiölle, ja pysyvämpiä suunnitelmia voi tehdä
myöhemmin.
Käsitätkö mitä meille on tapahtunut. Hyvä Jumala on kuullut
rukoukseni, ja John Grier Home on mökkilaitos!