Sunnuntai-iltapäivänä.
_Paras tohtori MacRae!_
Kauhea, typerä, viheliäinen juttu tuo eilisiltainen! Mutta teidän
täytyy tuntea minut jo siksi hyvin että tiedätte etten ikinä tarkoita
kaikkea sitä hassutusta mitä puhun. Kielelläni ei ole mitään yhteyttä
aivojeni kanssa, se vain käydä vilisee ihan itsekseen. Mahdan näyttää
silmissänne kauhean kiittämättömältä kaiken sen avun jälkeen, mitä
olette antanut minulle tässä oudossa työssä, ja kärsivällisyyden,
mitä olette (silloin tällöin) osoittanut.
Minä annan arvoa sille tosiseikalle etten olisi ikinä saanut tätä
orpokotia sujumaan ilman teidän pätevää tukeanne taustassa, ja
vaikka väliin, niinkuin itsennekin täytyy tunnustaa, olette ollut
aika kärsimätön ja pahantuulinen ja vaikea, en ole kuitenkaan
koskaan moittinut teitä siitä, enkä todellakaan tarkoittanut kaikkia
noita sopimattomuuksia mitä sanoin teistä eilen illalla. Olkaa
hyvä ja antakaa anteeksi epäkohteliaisuuteni. Minusta olisi hyvin
sietämätöntä menettää ystävyytenne. Ja me olemme ystäviä, emmekö ole?
Minusta on hauska ajatella niin.
S. McB.
_Rakas Judy!_
Minulla ei totisesti ole aavistustakaan, olemmeko tohtori ja
minä sopineet riitamme vai emmekö. Lähetin hänelle kohteliaan
anteeksipyyntökirjeen, jonka hän otti vastaan hiljaisena kuin hauta.
Hän ei tullut lähellemme ennenkuin tänään iltapäivällä, ja hän ei
ole edes silmän räpytyksellä viitannut onnettomaan rettelöömme.
Puhuimme yksinomaan ichthyoli-voiteesta, jonka piti parantaa ihottuma
erään vauvan päänahassa; sitten, koska Sadie Kate oli läsnä, kääntyi
keskustelu kissoihin. Näyttää siltä että tohtorin maltalaisella
kissalla on neljä poikasta, ja Sadie Kate ei rauhoitu ennenkuin on
saanut nähdä ne. Ennenkuin tiesin mitä tapahtui huomasin lupaavani
viedä hänet katsomaan noita viheliäisiä kissanpoikia kello 4 huomenna.
Jonkajälkeen tohtori kumarsi välinpitämättömän kohteliaasti ja
poistui. Ja siihen asia nähtävästi päättyy.
Sunnuntainen kirjeesi on tullut, ja kuulen ihastuksissani että olette
ottaneet talon. Tulee olemaan ihanaa saada sinut naapuriksi niin
pitkäksi aikaa. Uudistustemme pitäisi edistyä pikamarssissa, kun sinä
ja puheenjohtajamme olette vierellämme. Mutta minusta näyttää että
sinun pitäisi päästä tänne ennen elokuun seitsemättä. Oletko varma
että kaupungin ilma tekee sinulle hyvää juuri nyt? En ole koskaan
nähnyt niin harrasta vaimoa.
Kunnioittava tervehdykseni puheenjohtajalle.
S. McB.
Heinäkuun 22 p.
_Rakas Judy!_
Ole hyvä ja kuule!
Kello 4 vein Sadie Katen tohtorin taloon katsomaan noita kissoja.
Mutta Freddy Howland oli juuri 20 minuuttia sitten pudonnut portaita
alas, joten tohtori parhaillaan oli Howlandin talossa askarrellen
Freddyn solisluun kanssa. Hän oli jättänyt meille sanan, että
istuisimme odottamaan, hän tulisi pian takaisin.
Mrs. McGurk työnsi meidät kirjastoon ja tuli sitten -- jottei
jättäisi meitä yksin -- itse sisään muka kiillottamaan messinkiä. En
käsitä mitä hän luuli meidän voivan tehdä. Ehkä olisimme karanneet ja
vieneet pelikaanin.
Minä asetuin lukemaan kiinalaista tilannetta koskevaa kirjoitelmaa
_Century'stä_, ja Sadie Kate harhaili ympäri kuin utelias pieni
makiapina tutkien laveasti kaikkea minkä löysi.
Hän alkoi täytetystä flamingosta ja tahtoi tietää mikä teki sen niin
suureksi ja mikä teki sen niin punaiseksi. Söikö se aina sammakoita,
ja oliko se loukannut toisen jalkansa? Sadie Kate naksuttaa
kysymyksiä säännöllisen itsepintaisesti kuin kahdeksan päivän kello.
Minä hautauduin lukuuni ja annoin Mrs. McGurkin pitää huolta
Sadiesta. Lopuksi, päästyään puoliväliin huonetta, hän tuli erään
pienen tytön valokuvan luo, joka oli nahkakehyksissä keskellä
tohtorin kirjoituspöytää. Se oli omituinen, keijukaismaisen kaunis
lapsi, joka hämmästyttävästi muistutti pientä Allegraamme. Tämä
valokuva olisi saattanut olla Allegran kuva viisi vuotta vanhempana.
Olin huomannut sen sinä iltana kun olimme illallisilla tohtorin
luona, ja aikonut kysyä kuka hänen pikku potilaistaan se oli. Onneksi
en kysynyt!
"Kuka tuo on?" kysyi Sadie Kate osoittaen kuvaa.
"Se on tohtorin pieni tyttö."
"Missä se on?"
"Se on kaukana isoäitinsä luona."
"Mistä tohtori sai sen?"
"Hänen vaimonsa antoi sen hänelle."
Minä ponnahdin kirjastani kuin sähköiskun saaneena.
"Hänen vaimonsa!" huusin minä.
Seuraavana hetkenä raivostuin itseeni siitä että olin puhunut, mutta
olin hämmentynyt niin täydellisesti. Mrs. McGurk oikaisihe ja kävi
äkkiä perin puheliaaksi.
"Ja eikö hän ole koskaan kertonut teille vaimostaan? Tämä tuli
mielenvikaan kuusi vuotta sitten. Kävi niin että häntä ei ollut
turvallista pitää talossa, ja tohtorin täytyi panna hänet pois. Se
vei melkein hengen tohtorilta. En ole koskaan nähnyt kauniimpaa
naista kuin hän oli. Minä luulen ettei tohtori vetänyt suutansa
hymyyn vuosikausiin. Sepä sukkelaa ettei hän ole puhunut siitä
teille, vaikka te olette niin hyvä ystävä!"
"Luonnollisesti se ei ole aihe, josta hän välittäisi puhua", sanoin
kuivasti ja kysyin mitä kiilloitusjauhetta hän käyttää messinkiin.
Sadie Kate ja minä menimme ullakolle ja pyydystimme kissanpojat
ominpäin, ja onnellisesti ehdimme pois ennenkuin tohtori tuli
takaisin.
Mutta tahdotko kertoa minulle mitä tämä merkitsee? Eikö Jervis
tietänyt, että hän on naimisissa? Se on kummallisin seikka mitä
koskaan olen kuullut. Ajattelen totisesti, niinkuin McGurk ehdottaa,
että Sandy olisi sattumalta voinut mainita että hänellä on vaimo
houruinhuoneessa.
Mutta tietysti se on hirveä murhenäytelmä ja arvelen että hän ei
saata puhua siitä. Ymmärrän nyt miksi hän niin sairaalloisesti
pohtii perinnöllisyyskysymystä -- lyön vetoa että hän pelkää pikku
tytön puolesta. Kun ajattelen kuinka paljon olen hullutellut tuosta
asiasta, pelkään että olen haavoittanut häntä hirveästi, ja olen
suuttunut itseeni ja suuttunut häneen.
Minusta tuntuu kuin en koskaan enää tahtoisi nähdä tuota miestä. Auta
armias minkälaiseen vyyhteen olemme toimittaneet itsemme!
Sinun
SALLIE.
P.S. Tom McCoomb on kaatanut Mamie Proutin muurilaastipurtiloon
-- sellaiseen jota muurarit käyttävät. Mamie on kärventynyt. Olen
lähettänyt hakemaan tohtoria.
Heinäkuun 24 p.
_Paras Rouva!_
Minulla on kerrottavana kauhea häväistysjuttu John Grier Homen
johtajattaresta. Älä päästä sitä sanomalehtiin, ole niin hyvä. Voin
kuvitella höystettyjä yksityiskohtia tutkimuksessa, jonka jälkeen
johtajatar eroitetaan "Julmuuden" vuoksi.
Istuin auringonpaisteessa avoimen ikkunani luona tänä aamuna lukien
herttaista kirjaa Froebelin lastenkasvatus-teorioista -- ei koskaan
saa menettää malttiansa, pitää aina puhua lempeästi pienokaisille.
Vaikka he saattavat näyttää pahoilta, eivät he todellisuudessa
sitä ole. He joko eivät voi hyvin tai ei heillä ole mitään
mielenkiintoista tehtävää. Älä koskaan rankaise, kiinnitä vain heidän
huomionsa muuhun. Minä kehitin itsessäni hyvin rakastavaa, ylevää
mielialaa kaikkea tätä ympärilläolevaa nuorta elämää kohtaan, kun
äkkiä huomioni kiinnitti ryhmä pieniä poikia ikkunan alla.
"Uh, John -- älä kiusaa sitä!"
"Anna sen mennä!"
"Tapa se pian!"
Ja yli heidän vastalauseittensa kohosi jonkun hädässäolevan eläimen
tuskallinen vikinä. Minä heitin Froebelin pois, juoksin portaita alas
ja syöksyin heidän kimppuunsa sivuovesta. He näkivät minun tulevan
ja hajaantuivat oikealle ja vasemmalle paljastaen näkyviin John
Cobdenin, joka parhaillaan kidutti hiirtä. Säästän sinulta inhottavat
yksityiskohdat. Käskin erään pojista hukuttamaan elukan pian! Johnia
tartuin kaulukseen, ja laahasin tuon kiemurtelevan ja potkivan pojan
kyökin ovesta sisään. Hän on iso, kömpelö kolmetoistavuotias poika
ja hän tappeli kuin pieni tiikeri ja tarrautui joka ovenpieleen
kulkiessamme. Epäilen olisinko tavallisissa oloissa osannut käsitellä
häntä, mutta tuo 1/16 irlantilaista, mikä minussa on, oli kaikki
pinnalla, ja taistelin kuin hullu. Me töytäsimme keittiöön, ja etsin
nopeasti jotakin kuritusvälinettä. Pannukakun-kääntäjä oli ainoa
työkalu, joka sattui silmiini. Otin sen ja löin lasta kaikin voimin
kunnes olin muuttanut sen kyyristyväksi, vinkuvaksi armonpyytäjäksi
siitä tappelevasta pikku kerskurista, mikä se oli ollut neljä
minuuttia sitten.
Ja kuka syöksyi silloin äkkiä keskelle tätä purkausta jollei tohtori
MacRae! Hänen kasvonsa olivat kalpeat hämmästyksestä. Hän tuli
luoksemme ja otti pannukakun-kääntäjän kädestäni ja nosti pojan
jaloilleen. Johnnie pääsi nopeasti hänen taakseen ja tarrautui
häneen! Minä olin niin suuttunut etten todellakaan voinut puhua,
siinä kaikki että saatoin olla itkemättä.
"Tulkaa, me viemme hänet kansliaan", sanoi tohtori vain. Ja me
marssimme pois, Johnnie pysytellen mahdollisimman kaukana minusta ja
ontuen huomattavasti. Jätimme hänet kansliaan, menimme kirjastooni ja
suljimme oven.
"Mitä ihmettä lapsi on tehnyt", kysyi tohtori.
Silloin minä yksinkertaisesti laskin pääni pöydälle ja rupesin
itkemään! Olin aivan lopussa sekä henkisesti että ruumiillisesti;
olin tarvinnut kaikki voimani saadakseni pannukakunkääntäjän
tehoamaan.
Nyyhkytin hänelle kaikki veriset yksityiskohdat, ja hän sanoi etten
saanut ajatella niitä, hiiri oli kuollut nyt. Sitten hän haki minulle
vettä juotavaksi ja käski minun itkeä kunnes olin väsynyt; se tekisi
minulle hyvää. En ole varma etteikö hän taputtanut minua päähän!
Joka tapauksessa se oli hänen parasta ammattikäytöstään. Olen satoja
kertoja nähnyt hänen käyttävän samaa kohtelua hysteerisille orvoille.
Ja tämä oli ensimäinen kerta viikon aikana kun olimme sanoneet
toisillemme muuta kuin muodollisen "hyvää huomenta!"
No niin, heti kun olin sillä asteella että saatoin nousta istumaan
ja nauraa, kostuttaen silmiäni silloin tällöin märällä nenäliinalla,
aloimme tutkia Johnin tapausta. Pojalla on sairaalloinen
perinnöllisyys, sanoo Sandy, ja hän saattaa itse olla hieman
viallinen. Meidän täytyy käsitellä tätä tapausta kuin tautia yleensä.
Normaalitkin pojat ovat usein julmia; lapsen moraalinen tunto on
kehittymätön 13 vuoden iässä.
Sitten hän ehdotti että hautoisin silmiäni kuumalla vedellä ja
palaisin arvokkuuteeni. Sen teinkin. Ja me kutsuimme Johnnien sisään.
Hän seisoi -- omasta halustaan -- koko kohtauksen ajan. Tohtori puhui
hänelle -- oi, niin järkevästi ja kauniisti ja inhimillisesti! John
esitti puolustuksekseen että hiiri on vitsaus ja se pitää tappaa.
Tohtori vastasi että ihmisrodun menestys vaatii monen eläimen
uhraamista, edun vuoksi, ei koston, mutta että uhrin pitää tapahtua
mahdollisimman tuskattomasti. Hän selitti hiiren hermorakenteen
ja huomautti kuinka tuolla pienellä eläinparalla ei ollut mitään
puolustuskeinoja. Oli raukkamaista kiusata sitä suotta. Hän käski
Johnia kehittämään mielikuvitustaan sen verran että voisi katsoa
asioita toisen henkilön näkökannalta, vaikka tuo toinen henkilö
olisikin vain hiiri. Sitten hän meni kirjahyllylle ja otti esiin
minun kappaleeni Burnsin runoja, kertoi mikä suuri runoilija Burns on
ja kuinka kaikki skotlantilaiset rakastavat hänen muistoaan.
"Ja näin hän on kirjoittanut hiirestä", sanoi Sandy, haki runon
"Voi pieni, värjyvä eläin parka", jonka hän luki ja selitti pojalle
niinkuin vain skotlantilainen osaa.
John lähti katuvaisena, ja Sandy suuntasi ammatillisen huomionsa
taaskin minuun. Hän sanoi että olen väsynyt ja vaihtelun tarpeessa.
Miksi en lähtisi Adirondacksiin viikoksi? Hän ja Betsy ja Mr.
Witherspoon liittyisivät komiteaksi ja hoitaisivat orpokotia.
Tiedätkö, juuri niin minä olisinkin tahtonut tehdä! Tarvitsen
ajatusten vaihtelua ja vähän männyntuoksuista ilmaa. Kotolaiseni
pystyttivät leirin viime viikolla, ja heidän mielestään minä olen
hirveä kun en tule mukaan. He eivät _voi_ ymmärtää että kun kerran
on ruvennut tällaiseen toimeen, ei sitä saata lykätä syrjään silloin
tällöin kun haluttaa. Mutta muutamia päiviä voin helposti olla
poissa. Orpokotini on vedetty vireeseen kuin kahdeksan päivän kello,
ja käy viikon eteenpäin ensi maanantaista kello 4 i.p., ja sitten
juna tuo minut takaisin. Ehdin kaikessa rauhassa asettua ennenkuin
sinä tulet, ja aivoissani ei ole mitään harhailevia kuvitteluita.
Mutta Master John on onnellisen kuritetussa tilassa sielun ja ruumiin
puolesta. Ja minä melkein aavistan että Sandyn siveyssaarnalla
oli sitä suurempi voima, kun sen edellä oli käynyt minun
pannukakun-kääntäjäni! Mutta yhden asian minä tiedän -- Suzanne
Estelle on kauhuissaan kun vain jalallani astun hänen keittiöönsä.
Otin sattumalta perunanuijan käteen antaessani lausuntoni eilisillan
liian suolaisesta sopasta, ja hän juoksi piiloon puulaatikon oven
taakse.
Huomenna kello 9 lähden matkoilleni, valmistettuani tietä viidellä
sähkösanomalla. Ja oi, et voi kuvitella kuinka kiihkeästi odotan
saada taaskin olla iloinen, huoleton nuori olento -- meloa kanoottia
järvellä ja samoilla metsissä ja tanssia klubitalolla. Olin
haltioitumisen tilassa koko yön ajatellessani sitä. En todellakaan
ollut huomannut kuinka kuolettavasti olin väsynyt koko tähän
orpokodin maailmaan.
"Teidän tarvitsee", sanoi Sandy, "päästä hiukan pois ja hurjistella
vähän."
Tuo lääkemääräys oli suurenmoisen selvänäköinen. En voi ajatella mitä
mieluummin tekisin tällä hetkellä kuin hurjistelisin hiukan. Tulen
takaisin uusiutunein tarmoin, valmiina toivottamaan tervetulleiksi
sinut ja työteliään kesän.
Kuten aina
SALLIE.
P.S. Jimmie ja Gordon ovat molemmat siellä. Soisin niin että sinä
voisit tulla mukaan. Aviomies on hyvin epämukava.
MCBRIDEN LEIRI,
heinäkuun 29 p.
_Rakas Judy!_
Tämä kertoakseni sinulle että vuoret ovat korkeammat kuin
tavallisesti, metsät vihreämmät ja järvi sinisempi.
Ihmiset näyttävät tulevan myöhään maalle tänä vuonna; Harrimanin
leiri on ainoa toinen mikä on avattu meidän päässä järveä.
Klubitalossa on hyvin niukalti tanssivia miehiä, mutta meillä on
vieraana talossa kohtelias nuori poliitikko, joka tanssii mielellään,
joten yleinen niukkuus ei ole minulle haitaksi.
Kansakunnan asiat ja orpolasten kasvatus on sysätty taustaan, kun
melomme pitkin tämän viehättävän järven sinikukkaisia rantoja.
Ajattelen vastenmielisesti ensi maanantaita 7.56, jolloin käännän
selkäni vuorille. Kauheinta loma-ajassa on että kun se alkaa,
himmentää onneasi jo sen lähenevä loppu.
Kuulen verannalta äänen, joka kysyy onko Sallie löydettävissä ulkoa
vai sisältä.
_Addio!_