Torstaina.
_Rakas Judy!_
Olen viettänyt kolme viime päivää ahkerasti panemalla alkuun kaikkia
noita viimeisiä uudistuksia, joita suunnittelimme New-Yorkissa. Sinun
sanasi on laki. Yleinen teeleipäruukku on hankittu.
On myöskin tilattu 80 leikkikalulaatikkoa. Se on mainio ajatus; joka
lapsella oma laatikko, jonne hän saa koota aarteensa. Personallisen
pikku omaisuuden hoitaminen auttaa heitä kehittymään kansalaisiksi,
joilla on vastuuntunnetta. Minun olisi pitänyt ajatella sitä itse,
mutta jostakin syystä se ei ole juolahtanut mieleeni. Judy parka!
Sinulla on heidän pienten sydäntensä ikävästä sisäinen tietoisuus,
johon minä en koskaan pääse, en kaikella sillä myötätunnolla, johon
suinkin kykenen.
Me teemme parhaamme saadaksemme tämän laitoksen tulemaan toimeen niin
harvoilla häiritsevillä säännöillä kuin mahdollista, mutta näiden
leikkikalulaatikkojen suhteen on yksi pykälä, jossa minä aion olla
luja. Lapset eivät saa pitää niissä hiiriä eikä sammakoita eikä
onkimatoja.
En osaa sanoa kuinka iloinen olen siitä että Betsyn palkka
koroitetaan ja että saamme pitää hänet kokonaan. Mutta Hon. Cy
Wykoff valittaa tuota askelta. Hän on tehnyt tiedusteluita ja saanut
selville että Betsyn omaiset täysin kykenisivät pitämään hänestä
huolta ilman mitään palkkaa.
"Ette tekään anna lakimiehen neuvojanne ilmaiseksi", sanon minä.
"Miksi hänen pitäisi antaa tottuneita palveluksiaan ilmaiseksi?"
"Tämä on armeliaisuustyötä."
"Siis työstä, jonka tekee omaksi hyödykseen, pitäisi saada maksua,
mutta työstä, joka tehdään yleiseksi hyväksi, ei pitäisi saada
maksua?" "Lorua", sanoo Hon. Cy. "Hän on nainen, ja hänen perheensä
tulisi pitää huolta hänestä."
Tämä avasi väittelynäköaloja, joihin en huolinut ryhtyä Hon. Cy'n
kanssa, ja niinpä kysyin oliko hänestä mukavampaa laittaa oikea
ruohokenttä vai heinäniitty rinteelle, joka vie alas portille.
Hän pitää siitä että häneltä kysytään neuvoa, ja minä ravitsen
tätä hänen haluansa niin paljon kuin voin kaikilla toisarvoisilla
pikkuseikoilla. Sinä näet että seuraan Sandyn ovelaa neuvoa:
"Johtokunnan jäsenet ovat kuin viulunkieliä: heitä ei saa vääntää
liian kireälle. Pidä mies hyvällä tuulella, mutta kulje omaa
tietäsi." Oi, tämän orpokodin taktiikka opettaa minua! Minusta tulisi
ihmeteltävä poliitikon vaimo.
Torstai-iltana.
Sinua huvittanee kuulla että olen toistaiseksi sijoittanut Naskalin
kahden hurmaavan vanhanpiian luo, jotka jo kauan ovat hoippuneet
lapsenoton partaalla. He vihdoin tulivat viime viikolla ja sanoivat
haluavansa koettaa jotakin lasta kuukauden ajan nähdäkseen miltä
tuntuisi.
He tahtoivat tietysti kauniin, punaiseen ja valkeaan puetun
korukapineen, joka polveutui suoraan _Mayflowerista._ Minä sanoin
heille että kuka tahansa voi kasvattaa _Mayflowerin_ tyttären
seuraelämän koristeeksi, mutta oikea urotyö on kasvattaa italialaisen
posetiivisoittajan ja irlantilaisen pesijävaimon poika. Ja minä
tarjosin Naskalia. Tuo Naskalin napolilainen perinnöllisyys,
taiteellisesti puhuen, voi vielä tuottaa loistavan sekoituksen, jos
oikea ympäristö vain pääsee tukahuttamaan kaikki rikkaruohot.
Ehdotin sitä heille kuin urheilun kannalta, ja he ryhtyivät leikkiin.
He ovat suostuneet ottamaan hänet kuukaudeksi ja keskittämään hänen
parantamisekseen kaikki säästyneen voimansa vuodet, jotta hänestä
tulisi sopiva kasvatti johonkin siveelliseen perheeseen. Heillä on
molemmilla huumorin lahjaa ja _toimeenpaneva_ luonne, muuten en olisi
ikinä uskaltanut ehdottaa tällaista. Ja minä uskon todellakin että
tämä tulee olemaan ainoa keino kesyttää nuorta tulensyöjäämme. He
antavat hänelle ne hyväilyt ja sen rakkauden ja huomion, joita hän ei
ole saanut väärinkäytetyssä pikku elämässään.
He asuvat viehättävässä vanhassa talossa, jossa on italialainen
puutarha ja huonekaluja, joita on valittu ympäri koko maailman.
Näyttää ihan pyhyyden loukkaukselta päästää tuo hävittävä lapsi
valloilleen tuollaiseen aarrekokoelmaan. Mutta hän ei ole särkenyt
täällä mitään yli kuukauteen, ja minä uskon että italialainen hänessä
vastaa kaikkeen tuohon kauneuteen.
Minä sanoin heille ennakolta ettei heidän pidä kauhistua mitään
julkeuksia, joita saattaisi pujahtaa hänen sieviltä pikkulapsen
huuliltaan.
Hän lähti eilen illalla hyvin hienossa autossa, ja luuletko etten
ollut iloinen sanoessani hyvästi pahamaineiselle nuorukaisellemme!
Hän on vaatinut juuri puolet tarmostani.
Perjantaina.
Kaulakoriste saapui tänä aamuna. Monet kiitokset, mutta sinun ei
todellakaan olisi pitänyt antaa minulle uutta; eihän emäntää voi
panna vastuuseen kaikesta mitä huolimaton vieras kadottaa hänen
talossaan. Se on aivan liian kaunis minun vitjaani. Aion lävistää
nenäni ceylonilaiseen tapaan ja kantaa uutta jalokiveäni niin että se
todella näkyy.
Minun täytyy kertoa sinulle että Percyllä on tekeillä hyvää,
rakentavaa työtä tässä laitoksessa. Hän on perustanut John Grier
Pankin, ja on laatinut kaikki yksityiskohdat hyvin ammatinomaisella
ja liikemiesmäisellä tavalla, joka on kokonaan käsittämätön minun
ei-matemaattiselle mielelleni. Kaikki vanhemmat lapset omistavat
kunnollisesti painetun pankkiosoituskirjan, ja heille kaikille
on maksettava viisi dollaria viikossa palveluksistaan, kuten
koulunkäynnistä ja talousaskareista. Sitten he maksavat laitokselle
(pankkiosoituksella) täysihoidostaan ja vaatteistaan, mihin heidän
viisi dollariansa menee. Se näyttää noidutulta renkaalta, mutta se
on todella hyvin kasvattavaa; he oppivat ymmärtämään rahan arvon
ennenkuin viskaamme heidät ulos voitonhimoiseen maailmaan. Ne jotka
ovat erikoisen hyviä läksyissään tai töissään, saavat ylimääräisiä
palkintoja. Päätäni särkee kun ajattelen kirjanpitoa, mutta Percy
huiskaisee sen syrjään pelkkänä pikkuasiana. Sen saavat parhaat
laskijamme suorittaa ja siinä harjaantua luottamustoimiin. Jos
Jervis kuulee joistakin pankkiviroista, anna minun tietää; minulla
on ensi vuonna tähän aikaan tarjolla harjaantunut pankinjohtaja,
kassanhoitaja ja maksujenlaskija.
Lauantaina.
Tohtorimme ei pidä siitä että sanon häntä "Viholliseksi". Se loukkaa
jotenkin hänen tunteitaan tai arvokkuuttaan, mutta koska minä olen
itsepintainen hänen vaatimuksistaan huolimatta, on hän vihdoinkin
kostanut keksimällä minulle pilkkanimen. Hän on antanut minulle nimen
"Miss Sally Lunn" [Sally Lunn = eräänlainen teeleipä. _Suom. muist_.]
ja hehkuu ylpeydestä suoritettuaan moisen mielikuvituksen lennon.
Hän ja minä olemme keksineet uuden ajanvietteen: hän puhuu Skotlantia
ja minä vastaan irlanniksi. Keskustelumme sujuu tähän suuntaan:
"Ehtoopäivää, tohtori. Kuinka on terveys tänään?"
"Oikein hyvin, oikein hyvin. Ja kuinka lapset jaksavat?"
"Oikein hyvin kaikki tyyni."
"Sepä hauska kuulla. Tämä kevätilma koskee ihmisiin. Liikkuu paljon
sairautta, tiemmä."
"Taivaan kiitos ettei se ole pysähtynyt tänne! Mutta painakaa puuta,
tohtori, ja olkaa kuin kotonanne. Eikö saisi olla kuppi teetä?"
"Vielä vai, nainen! En minä tahtoisi vaivata, mutta kuppi kuumaa ei
olisi pahitteeksi."
"Kas niin! Ei siitä ole vaivaa ollenkaan."
Sinun mielestäsi tämä kenties ei ole kovin pyörryttävä sukellus
kevytmielisyyteen, mutta minä vakuutan sinulle että ihmiselle, joka
on niin arvokas kuin Sandy, se on suoranaista mässäystä. Mies on
ollut taivaallisen hyvällä tuulella siitä saakka kun tulin takaisin;
ei ainoatakaan pahaa sanaa. Alan uskoa että kenties voin muuttaa
hänet uudeksi niinkuin Naskalin.
Tämä kirje mahtaa olla pitkä sinustakin; olen kirjoittanut sitä pala
palalta kolme päivää, aina kun satuin kulkemaan kirjoituspöytäni ohi.
Sinun kuten aina.
SALLIE.
P.S. Minä en sitten paljoakaan perusta sinun kiitetystä
hiusvoiteestasi. Joko ei apteekkari sekoittanut sitä oikein tai ei
Jane käyttänyt sitä varovasti. Se tarttui tyynyyn tänä aamuna.
JOHN GRIER HOME,
Lauantaina.
_Paras Gordon!_
Kirjeesi torstaipäivältä on tässä, ja äärimmäisen typerä on se minun
mielestäni. Tietysti minä en koeta karkoittaa sinua luotani helposti;
se ei ole minun tapani. Jos ollenkaan karkoitan sinut, tapahtuu
se äkkiä ja kauhealla romahduksella. Mutta minä rehellisesti en
huomannut että siitä oli jo kolme viikkoa kun viimeksi kirjoitin.
Anna anteeksi!
Saanpa minäkin, hyvä herra, vetää sinut tilille. Sinä olit New
Yorkissa viime viikolla etkä vain tullut katsomaan meitä. Luulit että
me emme saisi tietää siitä -- mutta me kuulimme -- ja loukkaannuimme.
Tahdotko tietää ääriviivat päiväni töistä? Kirjoittanut
kuukausikertomuksen johtokunnan kokoukseen. Ottanut vastaan tilit.
Tarjonnut päiväaterian Valtion Apukomitean asiamiehelle. Tarkastanut
lasten ruokalistat kymmeneksi päiväksi. Sanellut viisi kirjettä
perheille, joilla on meidän lapsiamme. Käynyt katsomassa pientä
heikkomielistä Loretta Higginsiä (anna anteeksi tämä viittaus;
minä tiedän että sinä et soisi minun mainitsevan heikkomielisiä),
joka on hoidettavana hyvässä hauskassa perheessä ja oppii tekemään
työtä. Tullut takaisin teelle ja neuvotellut tohtorin kanssa erään
keuhkotautisen lapsen lähettämisestä parantolaan. Lukenut artikkelin,
jossa puolustetaan mökkejä ja vastustetaan keskitys-järjestelmää
turvattomien lasten kasvatuksessa. (Me tarvitsemme mökkejä! Soisin
että lähettäisit meille muutamia joululahjaksi.) Ja nyt kello 9
aloitan unisena kirjettä sinulle. Tunnetko monta nuorta seurapiirien
tyttöä, jotka voisivat viitata niin hyödylliseen päivään kuin tämä?
Ai, minä unohdin mainita että varastin 10 minuuttia
tileistäni tänä aamuna ottaakseni vastaan uuden kokin. Sallie
Washington-Johnstonillamme, jonka keittämä ruoka olisi kelvannut
enkeleille, oli hirmuinen, hirmuinen sisu, ja hän piti kauhun
vallassa Noah-parkaa, yli-oivallista lämmitysmiestämme, siinä
määrin että tämä pyysi eroa. Emme voi olla ilman Noahia. Hän on
hyödyllisempi laitoksessa kuin itse johtajatar, ja niinpä Sallie
Washington-Johnstonia ei ole enää.
Kun kysyin uuden kokin nimeä, vastasi hän: "Minun nimi on Suzanne
Estelle, mutta minun ystävät sanovat minua Pulu." Pulu keitti
päivällisen tänään, mutta minun täytyy sanoa että häneltä puuttuu
Sallien hieno aisti. Olen kauheasti pettynyt kun sinä et käynyt
talossa Sallien aikana. Olisit vienyt mukanasi korkean käsityksen
taloudenhoidostani.
* * * * *
Unisuus voitti tuossa kohden, ja nyt on kaksi päivää kulunut.
Laiminlyöty Gordon parka! Mieleeni on juuri juolahtanut ettet ole
saanut kiitoksia muovailusavesta, joka tuli kaksi viikkoa sitten,
ja se oli niin tavattoman älykäs lahja että minun olisi pitänyt
sähköttää kiitokseni. Kun avasin laatikon ja näin kaiken tuon hauskan
sotkuisen saviaineen, istuin siihen paikkaan ja loin kuvapatsaan
Singaporesta. Lapset rakastavat sitä, ja on kovin hyvä kun heidän
kasvatuksensa käsityö-puolta rohkaistaan.
Tutkittuani huolellisesti Amerikan historiaa olen päättänyt että
mikään ei ole niin suuriarvoista tulevalle presidentille kuin
varhainen, ehdoton ja pakollinen _kotiaskareitten_ suoritus.
Senvuoksi olen jakanut tämän laitoksen jokapäiväisen työn sataan
osastoon, ja lapset vuorottelevat viikottain läpi outojen töitten
sarjan. Tietysti he tekevät kaikki huonosti, sillä juuri kun he
rupeavat oppimaan, he siirtyvät johonkin uuteen. Meille olisi
äärettömän paljon helpompaa seurata Mrs. Lippettin epämoraalista
tapaa ja tuomita joka lapsi elinkautisesti hyvinopittuun
totunnaistyöhön, mutta kun kiusaus ahdistaa minua, palautan mieleeni
Florence Hentyn kaamean kuvan, hänen, joka kiillotti tämän laitoksen
messinkisiä ovenripoja seitsemän vuotta -- ja minä työnnän lapset
ankarasti eteenpäin. Minä suutun aina kun ajattelen Mrs. Lippettiä.
Hänellä on aivan sama näkökanta kuin Tammany-puolueen valtiomiehellä
-- ei vähintäkään tunnetta yhteiskunnan palvelemisesta; hänen ainoa
mielenkiintonsa John Grier Homea kohtaan oli että hän sai siitä
elatuksensa.
Keskiviikkona.
Minkä uuden oppimisenhaaran luulet minun ottaneen orpokotiini?
Pöytätavat!
En koskaan ole aavistanut että olisi niin vaivalloista opettaa
lapsille kuinka pitää syödä ja juoda. Heidän lempitapansa on panna
suu kupin laitaan ja latkia maitonsa kuin kissanpojat. Hyvät tavat
eivät ole vain keikarimaisia koristeita niinkuin Mrs. Lippettin
hallitus näyttää uskoneen; ne merkitsevät itsekuria ja toisten
ajattelemista, ja lasteni pitää oppia niitä.
Tuo nainen ei koskaan antanut lasten puhua ateriain aikana, ja
minulla on ollut ihan kauhea työ ennenkuin olen saanut heistä
mitään keskustelua irti paitsi pelästynyttä kuiskailua. Niinpä
olen määrännyt tavaksi että koko henkilökunta, minä itse mukana,
istumme heidän kanssaan pöydässä ja johdamme puhetta hauskoihin ja
opettaviin suuntiin. Olen myöskin perustanut pienen, hyvin tarkan
harjoituspöydän, jossa pikku kultamme vuorotellen saavat olla viikon
ajan ankarassa opissa. Mieltäylentävä pöytäkeskustelumme sujuu tähän
tapaan:
"Niin, Tom, Napoleon Bonaparte oli hyvin suuri mies -- käsivarret
pois pöydältä. Hän omasi aivan pelottavan kyvyn keskittää mielensä
mihin tahtoi; ja sillä tavoin sitä saa aikaan -- älä kurkoita, Susan,
pyydä kohteliaasti leipää, niin Carrie antaa sinulle. -- Mutta hän
oli esimerkki siitä tosiseikasta että kun itsekkäästi ajattelee vain
omaa elämäänsä eikä toisten, joutuu lopulta turmioon -- Tom! Pidä
suusi kiinni kun puret -- ja Waterloon taistelun jälkeen -- jätä
Sadien torttu rauhaan -- hänen kukistumisensa oli sitä suurempi kun
-- Sadie Kate, sinä saat nousta pöydästä. Aivan yhdentekevää mitä
hän teki. Vaikka kuinka ärsytettäisiin, ei hieno nainen saa lyödä
herrasmiestä."
* * * * *
On kulunut kaksi päivää lisää; tämä on samanlainen nivelikäs kirje
kuin ne joita kirjoitan Judylle. Et ainakaan, hyvä mies, voi valittaa
etten ole ajatellut sinua tällä viikolla! Tiedän että sinä vihaat
tätä ainaista orpokotipakinaa, mutta minä en voi sitä auttaa, se
on ainoa minkä tiedän. Minulla ei ole viittä minuuttia päivässä
sanomalehtien lukuun. Suuri ulkomaailma on pudonnut pois. Kaikki
mielenkiintoni on tämän pienen rauta-aitauksen sisällä.
Olen tätä nykyä
S. MCBRIDE,
John Grier Homen Johtajatar.
Torstaina.
_Paras Vihollinen!_
"Aika on vain virta, jossa minä kalastelen." Eikö sillä lauseella
ole filosoofinen, vapautunut, Kaikkeuden-Herramainen sointi? Sen
on sanonut Thoreau, jota minä tätä nykyä ahkerasti luen. Niinkuin
näette, olen kapinassa teidän kirjallisuuttanne vastaan ja olen
palannut omaani. Kaksi viime iltaa olen omistanut _Walden'ille_,
kirjalle, joka on mahdollisimman kaukana turvattomien lasten
ongelmasta.
Oletteko koskaan lukenut vanhaa Henry David Thoreau'ta? Teidän
todellakin pitäisi lukea, luulen että löytäisitte hänestä
sukulaissielun. Kuulkaa tätä: "Seuraelämä on yleensä liian
halpahintaista. Me tapaamme toisemme hyvin lyhyitten väliaikojen
perästä eikä meillä ole ollut aikaa saada mitään uutta arvoa
toistemme silmissä. Olisi parempi, jos olisi vain yksi asunto joka
neljännespeninkulmalla, niinkuin siinä missä minä asun." Hän on
mahtanut olla hauska, avomielinen mies ja hyvä naapuri! Minusta hän
jotenkin muistuttaa Sandyä.
Tämä kaikki kertoakseni teille että meillä on vieraana eräs
majoitus-asiamies. Hän aikoo sijoittaa neljä kananpoikaamme, ja yksi
niistä on Thomas Kehoe. Mitä arvelette? Pitääkö meidän uskaltaa?
Paikka, jota hän ajattelee pojalle on eräs maatila, joka sijaitsee
kieltolaki-osassa Connecticutia ja jossa hän saa tehdä kovaa työtä
täysihoidostaan ja asua maanviljelijän perheessä. Se kuuluu aivan
sopivalta, emmekä voi pitää poikaa täällä aina. Kerran hänet
kuitenkin on päästettävä ulos maailmaan, joka on täynnä viinaa.
Olen pahoillani kun riistän teidät pois tuosta hauskasta kirjastanne
_Dementia Praecox_, mutta olisin kovin kiitollinen jos pistäytyisitte
tänne ennen kahdeksaa neuvottelemassa asiamiehen kanssa.
Olen kuten tavallisesti
S. MCBRIDE.
Kesäkuun 17 p.
_Rakas Judy!_
Betsy on tehnyt mitä tunnottomimman kepposen eräälle kasvattia
hakevalle herrasväelle. He ovat matkustaneet Ohiosta
kiertomatkavaunuillaan sekä katsellakseen seutuja että poimiakseen
tyttären. He näyttävät olevan johtavia henkilöitä kaupungissaan,
jonka nimeä en tällä hetkellä muista, mutta se on hyvin merkitsevä
kaupunki. Siinä on sähkövalo ja kaasu, ja Mr. Johtava Henkilö on
niiden molempien ylitarkastajana. Pelkällä kädenliikkeellä hän voisi
syöstä tuon koko kaupungin pimeyteen, mutta onneksi hän on hyvä mies,
joka ei tahtoisi tehdä mitään niin julmaa, ei edes vaikka häntä ei
uudelleen valittaisi pormestariksi. Hän asuu tiilitalossa, jossa on
liuskakatto ja kaksi tornia, ja pihalla on saksanhirvi ja suihkukaivo
ja koko joukko kauniita, varjoisia puita. (Hänellä oli valokuva
taskussaan.) He ovat kilttejä, anteliaita, hyväsydämisiä, hymyileviä
ihmisiä ja hieman lihavia; näet siis kuinka mainiot vanhemmat heistä
tulisi.
No niin, meillä oli tarkalleen heidän unelmiensa tytär, mutta kun
he tulivat ilmoittamatta, oli hän puettuna flanelliseen yöpaitaan,
ja hänen kasvonsa olivat likaiset. He silmäilivät Caroline'a, eikä
hän tehnyt heihin mitään vaikutusta, mutta he kiittivät meitä
kohteliaasti ja lupasivat pitää hänet mielessään. He tahtoivat käydä
New Yorkin Orpokodissa ennenkuin tekisivät ratkaisunsa. Me tiesimme
hyvin että jos he näkisivät tuon erinomaisen lapsikokoelman, ei pikku
Caroline parkamme enää tulisi kysymykseen.
Silloin Betsy tuli väliin. Hän pyysi heitä ystävällisesti sinä
iltapäivänä kotiinsa teetä juomaan ja katsomaan erästä pikku
suojattiamme joka oli siellä hänen pienen veljentyttärensä vieraana.
Mr. ja Mrs. Johtava Henkilö eivät tunne juuri ketään täällä idässä
eivätkä ole saaneet kutsuja, joita pitäisivät arvonsa mukaisina,
joten he ihan viattomasti iloitsivat pienen seuravaihtelun
mahdollisuudesta. Heti kun he olivat vetäytyneet hotelliin
päiväaterialle, kutsui Betsy autonsa ja lennätti Caroline-vauvan
kotiinsa. Hän puki Carolinen pienen veljentyttärensä parhaaseen
vaaleanpunaiseen ja valkeaan koruommeltuun pukuun, lainasi
irlantilaisen pitsimyssyn, vaaleanpunaiset sukat ja valkoiset kengät
ja asetti hänet sievästi vihreälle ruohokentälle tuuhean pyökkipuun
alle. Valkea-esiliinainen hoitajatar (niinikään lainattu pikku
veljentyttäreltä) tyrkytti hänelle leipää ja maitoa ja koreita,
värikkäitä leikkikaluja. Kun vastaiset vanhemmat saapuivat, Caroline,
täynnänsä ruokaa ja tyytymystä, tervehti heitä ilon kuherruksella.
Siinä hetkessä kun heidän silmänsä sattuivat häneen, he ihastuivat
ja halusivat hänet omakseen. Heidän huomaamatonta mieltään ei
pimentänyt ainoakaan epäluulo, että tämä suloinen ruusunnuppu olisi
tuo aamullinen lapsi. Nyt, kun harvat muodollisuudet on toimitettu,
näyttää todella siltä että Caroline-vauva saa asua tornissa ja kasvaa
johtavaksi henkilöksi.
Minun täytyy todellakin, ilman enempiä viivyttelyitä, käydä käsiksi
tuohon polttavaan kysymykseen tyttöjemme uusista puvuista.
Korkeasti kunnioittaen,
Arvoisan Rouvan
nöyrin ja tottelevaisin palvelija
SALLY MCBRIDE.
Kesäkuun 19 p.
_Rakkakin Judy!_
Kuule kaikkein suurinta uudistusta, sitä joka riemastuttaa sydäntäsi!